Tamperelainen näytelmä vie HLBTI-elämän olosuhteisiin 50- ja 80-luvuilla. Terhi Tuomisen kirjoittama ja ohjaama "Varjoelämää ja julkisia salaisuuksia" (Tukkateatteri) tarjoaa vuosikymmenten vuoropuhelun. Näytelmä pyrkii näyttämään, miten kuvitelmaa yhtenäisestä kansasta rakennettiin ja miten kävi niille, jotka eivät mahtuneet mukaan. Teos jatkaa Tuula Juvosen väitöskirjan aihepiiriä.
Näytelmän ensimmäisellä seurattavalla jaksolla 1950-56 tyttöystävänsä luokse muuttoa havitteleva Anna joutuu sähköshokkihoitoon. Toisella seuranta-ajalla 1984 Vagabond-ryhmä saa turvaa toisistaan.
Annan aikana homoseksuaalisuus oli ongelma vain rikoksena tai sairautena. Myöhemmin homous oli jo ongelma, johon homot ja lesbot saattoivat jollain julkisuuden lohkoilla osallistua.
Näytelmän Demokraatissa (5.11.2015) arvioinut Pertti Julkunen toivoi, että esitykseen olisi pitänyt rakentaa myös lepopaikka, jossa nykyaikaa elävä katsoja olisi voinut tarkastella menneisyyksiä ja itseään. Kolmatta ajankohtaa hän ei toivonut, vaan ajankohtien ja erilaisten katsojien kohtaamispaikkaa.
Verrattuna yksilön kärsimiseen 50-luvulla, tunnelmat 80-luvulla ovat pragmaattisia. Arvion mukaan järjestöhuoliin kiinnitetään paljon huomiota. Jopa niin paljon, että "homoyhteisöjen ulkopuolella elävästä katsojasta se tuntuu sisäpiirivitsailulta".
Julkunen sanoo olleensa pitkään sitä mieltä, että homojen ja heteroiden suhteet 50- ja 60-luvuilla olivat paremmalla tolalla kuin nykyisin. Arvioijan naapurustossa oli asunut homoja, "ihan omissa oloissaan" eikä vihan ilmauksia ollut jäänyt mieleen. Mutta Juvosen hän toteaa suhtautuvan 50-luvun "hienotunteisuuteen" epäilevästi.
"Vierailu Annan mielenmaailmassa tarjoaa toisen näkökulman. Anna ei saa luvallista yhteyttä kehenkään. Edessä on vaikeneminen, jonka tulos on huono riippumatta siitä, onko taustalla viha., pelko, yhteiskunnallinen velvollisuudentunto tai teeskentely tai ihan oikea hienotunteisuus", kirjoittaa arvioitsija.
Näytelmän tuotantotiedot kuvassa alhaalla.
