Kotimaa-lehdessä julkaistiin syksyllä 1969 pääkirjoitus, jossa käsiteltiin homoseksuaalisuutta. Veli Hyvärinen lähetti lehteen vastineen, josta päätoimittaja Leino Hassinen julkaisi lyhennelmän. Esimerkiksi se kohta poistettiin, jossa käsiteltiin Jeesuksen ja Johanneksen suhdetta.
Veli Hyvärinen kertoo:
- Mm. Asser Stenbäck kirjoitti sitten vastalauseensa kirjoitukselleni. Myöhemmin keskustelua käytiin Helsingin Sanomissa, jopa arkkipiispan kanssa. Joku työtoveri kysyi ruokapöydässä, oliko Kotimaassa ollut vastine kirjoittamani. ”Oli”, vastasin. Siitä ei seurannut enempää. Joku ilmeisesti Kristillisen liiton varhaisia jäseniä sanoi minulle Ilmatieteen laitoksen käytävässä - toivottavasti muistan sanamuodon oikein: ”Kun pääsemme valtaan, olet ensimmäisten ammuttavien joukossa”. Jotenkin vain kohautin olkapäitäni.
- Seuraavaan kopioon olen rajannut jälkikäteen tehdyt huomautukset [ ] -merkein. Siihen aikaan ei ollut elektronisia systeemejä kirjoittaa mitään muistiin, joten kopioin tämän konekirjoitustekstistäni; mahdollisista kopiointivirheistä en vastaa. Alkuperäistä tekstiäni en ole muuttanut.
Luettuani Kotimaan pääkirjoituksen nro:sta 81 (4.11.69) minut valtasi syvä masennus. Seksuaalinen enemmistö saa näköjään nyky-Suomessa harjoittaa minkälaatuista, mielenterveyttä sorruttavaa, vääriin tietoihin perustuvaa propagandaa tahansa.
Jos em. seksuaalisia vähemmistöjä koskeva kirjoitus olisi julkaistu jonkin lahkolaisliikkeen tai kirkon piirissä toimivan oman vähemmistöliikkeen - kuten hiltuslaisuuden tai uustieläisyyden tai ”seitsemännentoista herätysliikkeen” ikiomassa lehdessä - sen ymmärtäisi, ja kirjoituksen sivuuttaisi huvittuneena. Mutta enemmistökirkon valtalehdessä julkaistuna se antaa surullisen kuvan yhteiskuntamme tilanteesta. Kun kirjoitus on nähtävästi akateemisen koulutuksen saaneesta päätoimittajasta lähtenyt, tai ainakin hänen luvallaan julkaistu, tekisi mieli juosta oikopäätä Suomenlahteen myllynkivi kaulassa: typeryyteen ei nähtävästi ole minkäänlaista lääkettä, ei edes lukeneisuus.
Kirjoitan tätä syvästi tietoisena siitä että sanani kaikuvat korville, jotka eivät enää kuule.
Pääkirjoitus antaisi aihetta hyvin pitkään vastineeseen, mutta tyydyn puuttumaan vain muutamiin kohtiin. Kirjoitus on kohta kohdalta merkillisen asenteellista ja tosiasioihin perustumatonta. Jo sanojen valinta kertoo paljon: puhutaan 'homoseksualismista', joka viittaa sanarakenteeltaan sellaisiin harrastuksiin kuin 'kapitalismi, kommunismi, puritanismi, alkoholismi tai kennelismi' - ikään kuin homoseksuaalinen ihminen voisi valita suuntautumisensa.
Kun kuitenkin on kyse [homoseksuaalisuudessa; myöhempi lisäys] eroottisen rakkauden suuntautumisesta oman sukupuolen ihmisiin, olisi järkevämpää puhua eroottisista vähemmistöistä, homofiiliydestä tai homoseksuaalisuudesta - mikäli ylipäätään on tarpeen nimitellä ihmisten välisiä lämpimiä suhteita millään erityisnimillä.
[Pää]kirjoituksen pääteema on väite, että homoseksuaalisten suhteiden salliminen lisäisi homoseksuaalisuutta.
Väite on pelkkää luuloa. Yksikään tutkimus ei tue väitettä. [Seksuaalisesta] vapautumisesta on ainoa seuraus, että ilmiön laajuus pääsee ilmi. (Suomessa enemmän kuin 100 000 ihmistä). Ihminen ei kerta kaikkiaan ole vieteltävissä tietynlaiseen eroottiseen käyttäytymiseen, ei edes murrosiässä. Käyttäytymisen suunnan määräävät ihan muut tekijät, todennäköisesti varhaislapsuudessa syntyneet, ja hyvin erilaiset - Oscar Parland on huomauttanut osuvasti, että yksi syy homoseksuaalisuuteen on tuomitseva suhtautuminen kaikkeen seksuaalisuuteen - missä [tuomitsevuudessa] kristillisyyden ahtaasti käsittäneillä on erityinen harjaantuneisuus. [Tuosta varhaislapsuudesta huomautus itselleni ja muille: senkään vaikutuksesta ei liene mitään näyttöä].
Jos viettelyteoriassa olisi perää, niin totta kai kaikki nuorukaiset pitäisi saattaa naisten vieteltäviksi ja kaikki neitokaiset miesten, jotta pelkästään heteroseksuaalisuutta esiintyisi! Tiedetään kyllä, että useimmilla pojilla on varhaisnuoruudessaan homoseksuaalisia kokemuksia, eikä kuitenkaan aidosti homoseksuaalisia ole kuin puolenkymmentä prosenttia aikuisiässä.
Ihmetyttää, miksi pääkirjoituksessa on otettu esimerkeiksi Itävallan ja Norjan lainsäädännöt, jotka ovat Euroopan ahdasmielisimpiä [olivat silloin] tässä suhteessa, eikä mainita mitään muiden Euroopan maiden laeista, jotka nekään eivät kaikistellen ole liialla tietämyksellä laadittuja.
Kaikkein omituisin - joskin tavattoman yleinen - on väite, että homoseksuaalisuuden leviäminen (mikä ihmeen leviäminen?) on aina turmeluksen ja rappion merkki.
Tässä yhteydessä viitataan tavallisesti Rooman valtakunnan tuhoutumiseen. - Merkillistä, että antiikin Kreikan homoeroottinen korkeakulttuuri ei satu muistumaan mieleen, eivätkä lukemattomat muut varsin terveet kulttuurit, joissa homofiiliys on ollut sallittua - jopa niin, että ihmistä, joka ei osaa rakastaa saman sukupuolen edustajaa, on pidetty hiukan omituisena… No: Rooman valtakunnan tuhoutuminen on selitetty silläkin, että siinä oli liian vähän hevosia...
Aikoinaan kirkko oli kiivas kehitysopin vastustaja, mutta on myöhemmin ollut [siitä asiasta] vähin äänin.
Hiukan samoilla epäilyttävillä asioilla liikutaan, jos puhutaan homoseksuaalisuuden luonnonvastaisuudesta. - Kuinka ilmiö, jota tavataan yleisesti kehittyneimpien eläinten keskuudessa - erityisesti ihmisen, joiden rakkauselämä ei ole pelkkää parittelua - voisi olla luonnonvastaista! Mitä luonnonvastaista voi olla siinä, että on olemassa rakkautta, joka ei tähtää lisääntymiseen, varsinkaan jo liikakansoittaneessa maailmassa? - Eipä tietenkään mitään, jos halutaan pysytellä sanojen järkevässä käytössä.
Jos ilmiötä [esim. homoseksuaalisuus] on välttämätöntä kutsua luonnonvastaiseksi sen vähemmistöläisyyden takia, miksi sitten vasenkätisyys tai ruskeasilmäisyys eivät ole luonnottomuutta? Entä miten on tuomitsevuuden laita, onko sekin enemmistön ominaisuus?
Entä sitten toinen nimittelevä sana: (homoseksuaalinen) haureus? - On äärimmäisen loukkaavaa, että tosiaan rakastavien hellyyttä sanotaan haureudeksi.
Ja sitten valtava käsitteiden sekaannus: seksuaalimoraaliko olisi sama asia kuin aviollinen heteroseksuaalisuus?
Jos inhimillisen käyttäytymisen ja etiikan tekijöitä tarkastellaan vähänkin pintaa syvemmältä, havaitaan toki, ettei eroottisen käyttäytymisen muodolla, sinänsä, tarkasteltuna niitä pelkkinä käsitteinä, muuttujina, niin ne eivät korreloi keskenään positiivisesti, että ne ovat eri faktoreita [ts. eivät korreloi minkään järkevän kanssa. - Tässä ajatukseni näyttävät harhailleen…]
Moraali on paljon enemmän riippuvuussuhteessa hellyyden ja vihamielisyyden, huolehtimisen ja torjumisen ym. tällaisten seikkojen kanssa, jotka ovat täsmälleen samalla tavalla merkitseviä niin hetero- kuin homoseksuaalisissakin suhteissa.
Lopuksi: homoseksuaalisuus on onnettomuus vain yhteiskunnassa, joka tuomitsee sen. Kirkon synnit ovat mittaamattomat tässä asiassa. Kristitty ihminen, erityisesti, joutuu suunnattoman vaikeaan tilanteeseen. Nykyinen kirkollinen käsitys on lainattu Paavalilta, ei Jeesukselta, jolla oli Raamatun mukaan eroottissävyinen suhde Johanneksen kanssa.
Vanhassa testamentissa on taas omat käsityksensä asiasta [tosin Davidin ja Jonatanin suhde oli... rakkaussuhde...]: juutalaisten heimojen ympärillä asui kansoja, joiden uskonnollisissa kulttimenoissa esiintyi kaikenlaista seksuaalisuutta. Juutalaisten oli siis kiellettävä se sellainen syntinä.
Raamatusta saa siis tukea mille haluaa, kuten [monissa] muissakin asioissa.
Meidän olisi vihdoin aika tajuta, että homoeroottisuus kuuluu luonnollisena osana ihmisen olemukseen, enemmän tai vähemmän, että se rikastaa ihmisen elämää, ja sen hyväksyminen itsessämme vapauttaa meistä kaikista suuria positiivisia voimavaroja kaikkien yhteiseksi eduksi eikä kenenkään haitaksi.
Itse asiassa tarvitsemme homoeroottisuutta, sillä se auttaa meitä tulemaan toimeen lähimmäistemme kanssa.
Veli Hyvärinen