Oli todella todella mukava tavata J:a. Sää oli otollinen pitkälle kävelylle, jonka teimme kasvitieteellisestä puutarhasta talvipuutarhaan ja sieltä Sibeliuspuiston kautta takaisin Kamppiin.
Juttelimme syntyjä syviä, ja yhtäkkiä tajusin, että J oikeastaan on MR:n ohella ainoa lähimmistä ystävistäni, joka on osannut (tai halunnut?) rohkaista minua uudessa elämäntilanteessani. Tuntuu kuin muita ei erityisemmin kiinnosta, mitä nykyään teen tai mitkä asiat koen tärkeiksi. Välillä tunnenkin itseni kovin yksinäiseksi ja turvattomaksi tekemieni aika radikaalien päätösten takia, vaikka tiedänkin päätösten olevan omalla kohdallani oikeita. No, 40:n kriisiin taitaa kuulua ystävyyssuhteiden uudelleen arviointia. Sääli vaan, että J on jämähtänyt sinne Rapakon taakse. Tulee varmasti ikävä.
Kotimatkalla katselin bussin ikkunasta pimenevää tuhruista maisemaa. Tulisipa jo kevät, tai edes lunta.
3 kommenttia
martin
30.12.2006 20:58
Ikävää. Olet kuitenkin rohkealla ja varmalla mielellä - hyvä!
JPHki
2.1.2007 15:00
On paljon jos omistaa kaksikin hyvää ystävää jotka osaavat tukea suurissa ratkaisuissa. Empatian ja kiinnostuksen osoittaminen, silloinkin kun niitä todella on, vaatii sosiaalista (ja ehkä sanallistakin) taitoa, jota on eri ihmisillä enemmän tai vähemmän. Tähän tulokseen olen tullut kun olen asiaa pohtinut koettuani kerran pitkään alakuloista tunnetta että olen paitsiossa kaikesta kiinnostuksesta elämääni kohtaan. Tällä hetkellä iloitsen siitä että minulla on monta rakasta ystävää joiden tunnen kantavan huolta elmämästäni, kuten myös minä heidän.
Minäollijaorvokki
2.1.2007 17:30
Olet JP erittäin oikeassa. Olen ehkä itse vähän "sokea". :)