• Kirsikkavaras

Haastetta

Kiitos Alesso! Otan haasteen vastaan, vaikka inhoankin kaikenlaisia kiertokirjeiden tapaisia juttuja.

Yritäpä nyt keksiä itsestäsi kuusi kummallista ja ihmeellistä asiaa. Yritän kuitenkin, ja itsekukin saa suhtautua kertomaani niin vakavissaan, kuin haluaa. ;)

1. Elin entisessä elämässäni jossain Mustanmeren pohjukan rannikolla. Sieltä olen löytänyt toisen henkisen kotini, ja sinne palaan aika ajoin unissani. Tosin myös Vladivostok on joskus yöllisten retkieni kohde, syystä tai toisesta.

2. Juurrutin ensimmäisen pistokkaani n. 8-vuotiaana. Koekasvina oli juoru, ja juurten ilmestyminen pistokkaaseen vaikutti ratkaisevasti koko loppuelämäni kulkuun.

3. Olen yltiöromanttinen ja Chopin saa minut pois tolaltani. Jos hän eläisi nyt, kävisin jokaisella hänen keikallaan.

4. Ihastun helposti ja kuolettavasti miehiin, jotka vähänkin näyttävät Aleksandr Pushkinilta.

5. Nostalgisen luonteeni takia olen aina ollut kiinnostunut kaikesta menneestä (ja kuolleesta), dinosaurusten ravintokasveista, muinaisista kulttuureista ja menneiden vuosikymmenten yhteiskunnallisesta aktiivisuudesta.

6. Edellisestä huolimatta katson luottavaisin mielin tulevaisuuteen.

(7.) Olen tylsä, enkä haasta enää ketään.

8 kommenttia

martin

9.3.2007 22:31

Jos Sinua kiinnostaa muinainen Egypti, niin tällä sivustolla on paras suomalainen asiantuntija paikalla.

Kirsikkavaras

9.3.2007 23:18

Kiitos Martin! Muinainen Egypti onkin mielettömän mielenkiintoinen. Innostus alkoi joskus yläasteiässä luettuani Sinuhen ensimmäisen kerran (taitaa olla aika tavallinen tarina). Vuosien mittaan kirjahyllyyn on kertynyt muutamia aiheeseen liittyviä opuksia Egyptin historiasta, pyramideista, tunnetuista faaraoista ja muumioista. Erityisesti minua kiinnostaisi muinaisen egyptin kieli. Luin jokin aika sitten kivasti kirjoitetun Jean-Francois Champollionin elämäkerran (by Lesley and Roy Adkins), ja jossain vaiheessa, kunhan muilta kirjoilta ehdin, olisi hauska perehtyä lähemmin hieroglyfeihin. Osaatko Martin suositella jotain helposti lähestyttävää ja edullista oppikirjaa, johon voisi paneutua aina iltaisin ennen nukkumaan menoa? :)

JPHki

10.3.2007 21:12

Ehdottomasti kiinnostavin omituisuuslista! Voisitko selittää hiukan kohtaa numero 1? Ilmeisesti Pushkinin näköisiä miehiä on tullut vastaan, kun voit todeta noin...

Kirsikkavaras

10.3.2007 21:57

Mustanmeren itäosan rannikko on herättänyt aika voimakkaita tunteita. En tiedä johtuuko se seudun todella upeista maisemista, ilmastosta, koskettavasta musiikista, kauniista ihmisistä vai mistä. En vain ole muualla ulkomailla kokenut samaa selittämättömän surumielistä kaipuun tunnetta. Täytyy vielä joskus käydä Turkin Rizessä.

Pushkinin näköisiä miehiä on paljonkin, kun vaan sattuu sillä silmällä katsomaan. ;)

martin

12.3.2007 22:25

Hej, Kirsikkavaras. Opettajani Saksassa on tehnyt juuri kirjan Sinua varten: "Hieroglyphen ohne Geheimnis". Se on erityisesti suunniteltu henkilöille, joiden tarkoituksena ei ole ryhtyä egyptologeiksi. Erittäin helppotajuisesti kirjoitettu ja havainnollisesti.
Osaatko saksaa?
Valitettavasti tarjonta muuten on lähes olematon. En nimittäin toisaalta usko, että olet etsimässä kirjaa, jossa on jokunen havaintoesimerkki, vaan kirjaa jossa on kunnolla alkeet. Mikäli kirja on Sinulle liiankin helppo niin palaamme asiaan uudestaan.
Lahjoitan mielelläni Sinulle yhden kappaleen. ...

Apoptoosi

13.3.2007 14:24

Piti ihan googlella etsiä kuva Pushkinista, kun silmissäni näin vain kuvan sellaisesta runsastukkaisesta Karl Marxista. Minulle tuli Pushkinin kuvasta mieleen se yhdistetyn poitsu, olisko Hänninen nimeltään, semmoinen aika luisevakasvoinen. Ai niin, Samia Hyypiä myös, tietenkin. Ei paha, ei paha, ymmärrän Kirsikkavarkaan pointin.
Kohta 4 on muutenkin aika hauska. Et ole sitten tainnut vielä tuommoiseen Pushkin-miehen rakastua, koska olet tätä meille tässä kirjoittamassa :-))
Ja tästä taas kerran aasinsilta toiseen aiheeseen. Oletteko kuunnelleet radiosta Aristoteleen kantapää - ohjelmaa? Tulee launtaisin 17.15 ja siinä siis käydään läpi viikon kielikukkasia. Viime viikon paras bongaus oli Nelosen uutisten otsikko " Puolet suomalaisista kuolee tänään sydän- ja versisuonitauteihin". Kommentin lähettäjä oli sitten koko päivän ollut kylmä hiki otsalla, kun ei tiennyt kumpaan puoliskoon kuuluu ja oliko edellispäivän uutinen pätevä myös kyseisenä päivänä.

Kirsikkavaras

13.3.2007 15:29

Omaa Pushkiniani en tosiaan ole vielä löytänyt. :)

Apoptoosi

14.3.2007 12:28

Pitäisiköhän nyt sitten toivoa, että et löydäkään, jos se ihastumisesi kerran on niin kuolettavaa. Ei me haluta sua menettää.