Kevyttä kirjopyykkiä

Verkostoituminen on rankkaa.

Työviikon päätteeksi meni viikonloppukin töissä ja työhön kuuluvissa velvollisuusbileissä. Perjantai- ja lauantai-illat oltiin innostuneita isäntiä juhlamenoissa yötä myöten; lauantaina ja sunnuntaina omistauduttiin asialle heti aamusta alkaen. Onneksi seura oli kivaa ja teema tärkeää.

Joulupukki, lähettäisitkö huomisaamuksi tontun ja reen? Taittuisi työmatka lempeämmin. Porontalja, huopikkaat ja glögiä, kiitos. Ja kynttilälyhty. Eikä saa herättää, jos nukahdan. Niin, ja se tonttu saa olla erityisen komea ja kookas.

Ai niin... Eihän meillä ole lunta.

MikaMikaa lainatakseni työnilon sunnuntaisäkeet:

Työtä työtä työtä tehdään,
jotta jotta leipää syödään.
Työ ihmisen
tuo tekijälleen
mielen niin iloisen.

Nuoremmalle lukijakunnalle kerrottakoon, että Ylen lastenohjelmat valmistivat meitä 70-luvun lapsia tulevaisuuteen tuolla iloisella rallilla. Sitä toistettiin minareetin kutsuhuutona harva se ilta jossain Arja-tädin Taikapeilissä. Siis kampakeraamisella kaudella ennen pikkukakkosia ja lennilokinpoikia, kun Kekkonen tarkoitti presidenttiä ja maitoa myytiin muovipusseissa, joista mummot virkkasivat mökkisaunan mattoja.

Joulupukki, se tonttu voiskin viedä mut takaisin lapsuuteen. Sinne mummolan kesiin. Tekemään hiekkavalliin onkaloita, jonne voi vangita perhosia. Sotkemaan t-paitaan voikukan voilla rinkuloita. Takertumaan takiaisiin. Kaivamaan veljelle onkimatoja. Juoksemaan pystykorvan kanssa heinäpellolle. Pujottamaan metsämansikoita heinänkorteen ja solmimaan vaahterapiippuja. Kokeilemaan vasikan karheaa kieltä. Hakemaan herukkamehua pelottavasta kellarista. Nukuttamaan kissanpentuja kainalossa. (Jotka ryökäleet huijasivat ja nukuttivatkin minut!)

Ei haettu tämänkään sunnuntain Hesarissa lasten töille tekijää.

Tulivat sitten Ruotsissakin tolkkuihinsa ja alkavat kirkossa siunailla homopareja. Hieno homma!

- Niille, jotka haluavat elää uskollisessa suhteessa, voidaan nyt tarjota siunausta julkisessa jumalanpalveluksessa. Se on ilo ja tärkeä päätös, sanoi kirkkohallituksen puheenjohtaja arkkipiispa Anders Wejryd tiedotteessa.
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/ulkomaat/uutinen.asp?id=1281627

Mielenkiintoista, että eivät siunaa rekisteröimättömiä suhteita. Eivät taida luottaa, että uskollisessa suhteessa voi elää epävirallisestikin. Nyt vaativat byrokraattisesti sinetöidyn suhteen ikään kuin takuuksi, että passaa siunata. Joutavia tuollaiset erityisehdot!

Miksi hemmetissä te kirjoitatte niin koukuttavia blogeja! Ei tää toimi näin, että yömyöhään tulee kukuttua lukiessa... ja aamulla nukuttua pukiessa. (En voinut vastustaa. Anteeksi.)

Joku joskus pähkäili, voiko bloggaajaan rakastua. Mä olen ihastunut jo moneen. Löytänyt hengenheimolaisia ja kohtalotovereita, ihastunut ihmisten arkiseen elämään. Epätäydellisten ihmisten täydellistä elämää. Seurattavien blogien lista alkaa olla jo ahdistavan pitkä. Pitäisiköhän hankkia elämä?

Ei pitäisi lomaltapaluukuumeisena keskiyöbloggailla. Varsinkin kun aamulla aion joka tapauksessa mennä töihin. Sota kaipaa yhtä miestä. Tiedä vaikka jäisi sota muuten sotimatta. Enkä muutenkaan voi enää perua varttia vaille ysin palaveria, johon tulee ihminen toisaalta mua tapaamaan.

Niin ja tästä itsenäisyyspäivästä. Se oli perinteinen: Tuntematonta sotilasta puolisilmällä ja linnan juhlia täysin keskittyneenä. Kahden kynttilän loisteessa. Muutama homopari tuli bongattua, sehän se tärkein. Ja yksi kansanedustajan kirkuvan oranssi heltta. Siis päälaella, ei leuan alla. Ja Päivi Storgård protestoi viime vuoden kermakakkunsa kritiikkiä mustalla ihonmyötäisellä. Ja Tuiskulla oli se lehmän nuolaisema otsaletti. Kukaan ei säväyttänyt puvullaan. Tai Kaija Koo yllätti kyllä olemuksellaan positiivisesti. Joona Puhakan var... frakki näytti täydelliseltä. Ja Svenskanin näyttelijä halusi vangita kamerat laajoilla taivutuksillaan ja suurieleisellä tanssillaan. - Mutta oikeastihan mua kiinnostaa enemmän poliisit ja palomiehet.

Se veteraanin meno panssarin alle Jyväskylän paraatissa oli aika karua. Mikähän sillekin tuli? Poliittinen kannanotto? Harkittu itsemurha? Sotatrauman aiheuttama mielenhäiriö? Ja taas Youtube näytti nopeutensa. Ei mennyt aikaakaan, kun koko tapahtuma oli siellä ja kymmenien tuhansien jo katsomana.

Hirvittävä tuuli ulkona. Kuka pakottaisi mut nukkumaan?

Onneksi minusta ei voi tulla menopaussista kärsivää rouvaa. Toivottavasti en tule henkisestikään sellaiseksi.

Odottelin tänään lentokentän portilla koti-Suomeen tuovaa konetta. Takanani istui kaksi eläkeiän kynnyksellä olevaa keskiluokkaista pariskuntaa. Ensin rouvat paheksuivat suureen ääneen uutta nesteidenkuljetuskieltoa ja pitivät törkeänä, ettei portille ollut järjestetty vesipisteitä. "Pakottavat sitten ostamaan koneesta!"

Säyseämmän rouvan mies keksi kokisautomaatin hallin nurkasta ja kävi rouvalleen juoman. Tietysti kärttyisämpikin passitti oman ukkonsa juoman hakuun. Mutta eipä ollut ukolla viisikymppistä pienempää. Siitäkös säksätys alkoi! "Mikä siinä on, että sinun pitää aina niistä kolikoista päästä eroon! Niitä tarvitaan just tällaisiin tilanteisiin. Minä sanoin, että maksa sillä viiskymppisellä. Mutta kun pitää aina ensin kolikoista..." Rouva taisi raottaa kukkaronsa nyörejä ja antaa ukolleen killinkejä. Miehen lähdettyä sanoi vielä säyseämmälle rouvalle: "Mitenhän se tuokin pärjää, kun minusta henki lähtee." "Hyvin varmasti..." säyseä siihen. (Ehti ennen minua!) - Nyppiminen jatkui vielä miehen palattua: "Kohta pääset siihen nojatuoliin vällyn alle. Sitten tulee kaikki passattuna eteen, eikä tarvitse itse ajatella." Levy oli jo niillä kierroksilla, että tuota olisi varmasti jatkunut koko odotusajan, ellei viereen olisi tullut ihmeteltäväksi hyväntuulinen umpeen tatuoitu kolmikko.

Oli kiva survoutua kentällä tupaten täyteen bussiin, jossa pääsin istumaan nuoren naisen viereen. Useita läväreitä kasvoissa, punaista kirkuva siili. Siis konservatiivin kauhistus. Mutta niin mukava! Irtosi ventovieraille kivoja kommentteja yhteisestä ahtaudesta, hymyili helposti. Toinen moinen hymyilevä höpöttäjä nousi välipysäkiltä kyytiin. Ei kaikista voi tulla menopaussirouvia, eihän?

Olen huomannut, että tulen iloisista ihmisistä onnelliseksi.

Hyvä Kansanradio, tämä systeemi on mätä!

Tuottavuusohjelmien myötä henkilöstöä vähennetään. Uusia tehtäväkokonaisuuksia tulee aina vain lisää, eikä vanhoista voi luopua. Tärkeitä nekin. Tulosneuvotteluissa tavoitteita kiristetään, sillä eihän indikaattoripylväitä voi edellisvuosista lyhentää. Laadun pitää olla moitteetonta. Kaiken on oltava entistä hienompaa, parempaa, nopeammin ja laadukkaammin. Mielellään pienemmin kustannuksin, vaikka yleinen kustannustaso nouseekin.

Paperisotaa pyöritetään hysteerisen tarkasti määräysten mukaan, koska pelätään Valtiontalouden tarkastusvirastoa, Kilpailuvirastoa ja MOTin tai Silminnäkijän toimittajaa, jotka kaltoin kohdeltu kansalainen usuttaa kimppuun. Yksittäiset työntekijät uupuvat huoneisiinsa, hakeutuvat sairaslomille ja ärhentelevät toisilleen kuin häkkiin sullotut eläimet.

Motivoidaan meitä kuitenkin mahdollisuudella laajentaa osaamistamme siirtymällä määräajaksi toisiin tehtäviin omassa tai naapuriorganisaatiossa. Jälkeen jäävät työt jaetaan työkavereille. Heille, joiden omatkin ylityötunnit lyövät laittomia lukuja. Tunnit tosin leikkautuvat määräajoin laillisiin lukemiin. Ilman korvausta. Kuin tuhka tuuleen.

Entä missä menee arvostus? Pienellä palkalla, pätkätöissä. Yksityiselle ei kelpaa valtion lapioon nojaillut, vaikka tehtävät olisivat samoja. Joululahjaksi tulee firman pinssi tai muki, ei puhettakaan bonuksista tai optioista, 13. kuukauden palkasta. Edes yhteistyökumppanilta et saa joululahjaa ottaa. Lahjukseksi tulkittaisiin...

Kuka lupaa maaliskuussa ottaa valtion virkamiehen erityissuojelukseensa? Populisti, hae ääneni! Minä kun tykkään työstäni. Siitä, joka on siellä kaiken kiireen ja byrokratian alla piilossa. Olisipa sitä aikaa tehdä.

"This is crazy. It ain't working", tuli juuri Groovelta.

Milloin Suomessa tenavatähti laulaa kahdesta isästään?

Taitaa aika paljon vettä Tammerkoskessa virrata, ennen kuin tuota laulua sen sillalla lauletaan. Lapsi ei uskaltaisi laulaa, tuotantoyhtiö ei uskaltaisi tuottaa, televisio ei uskaltaisi lähettää - eikä kukaan uskaltaisi katsoa. Jänistysteema jatkuu...

Jänistin pikkujouluista. Ehkä jään paitsi vuosikausien ikimuistoisimmista kemuista, joista puhutaan vielä vuosien päästä ruokapöydässä. Muistellaan kuka oli paikalla, teki mitä ja kenen kanssa. Nauretaan yhdessä jonkun mokalle tai hauskalle ohjelmalle.

Heteromiesten kanssa en pääse kirveelläkään samalle aaltopituudelle, joten heistä ei olisi juhlissa juttuseuraa. Heteronaiset pikkujoulussa? Huh! Taas olisi joku käynyt kiehnäämään ja loukkaantunut pakeista, vaikka olisi vääntänyt rautalangasta mallin.

Periaatteessa yhteiset juhlat ovat hauskoja, mutta pikkujouluissa pääsee piru irti ja sen aiheuttamat kitkat jäävät ikävästi hiertämään pitkäksi aikaa. Pitäisi kai tulla reilusti kaapista, että moisilta välttyisi. Jänistän siinäkin.

Mikä on nykyinen siviilisäätysi?
- Naimisissä tai rek. parisuhteessa
- Leski
- Eronnut
- En ole koskaan avioitunut

Tuohon kysymykseen vastasin, kun täytin palkkalaskurin (.fi) lomaketta. Susiparit, homoparit, sateenkaariperheet, yksinhuoltajat, peräkammarin pojat? Eivät koskaan avioituneita? Onko avioituminen tai rekisteröityminen tavoiteltava itseisarvo, johon sen ulkopuolelle jääneitä/jättäytyneitä/joutuneita on verrattava?

Tuli vähän halju tunne. Olenko epäonnistunut ihmisenä, jos valitsen viimeisen vaihtoehdon? En ole siis vielä tavoittanut tuota standarditilaa. Olen puutteellinen ja vajaa.

Tai miksi eroamisesta tai leskeytymisestä pitäisi mainita, jos siitä on aikaa 15 vuotta, eikä muinainen liitto enää vaikuta jääkaapin sisältöön?

Toki kyselyiden tarkoitus on tuottaa vertailuaineistoa ristiintaulukointeja varten. Saadaan selville, tienaavatko eronneet bussikuskit paremmin kuin leskeytyneet. Silti ei ole kiva, että revitään eronneiden ja leskeytyneiden haavoja auki muistuttamalla päättyneistä ihmissuhteista tai kumppania kaipaavalle muistutetaan yksinäisyydestä.

Pieni tyytyväinen lämmöntulvahdus tuli kuitenkin tuosta rekkarivaihtoehdosta. Eteenpäin mennään...

Isänpäivä meni hiljaa hissutellessa. Soitin isälle, juttelin muutamat sanat ja koin tehneeni velvollisuuteni. Ei meillä vain ole juteltavaa, vaikka periaatteessa ihan hyvät välit onkin. Kaiken kaikkiaan tällaiset teemapäivät tuskastuttavat - kuten tuossa paria bloggausta sitten purnasinkin. Hassua muuten, että on 'isänpäivä' mutta toisaalta 'äitienpäivä'. Jos pidettäisiin kansanäänestys, äänestäisin 'isäinpäivän' puolesta. Elvytettäisiin samalla vanhaa monikkomuotoa. Pienellä googlauksella löytyi aiheesta Kieli-ikkunakin:
http://www.kotus.fi/julkaisut/ikkunat/2002/kielii2002_17.shtml

Telkkarista tulee Gears of War -pelin mainos. Se, jossa soi aivan uskomattoman kaunis biisi taustalla. Sodan estetiikkaa? Mua on jo pidemmän aikaa vaivannut biisin tuttuus. Jossain olen kuullut aiemminkin ja retkahtanut täysillä. Googlausta, youtuubausta... Ja löytyihän se: Gary Julesin versio Mad World -biisistä soi Donnie Darko -leffassa. Uskomaton elokuva, uskomaton biisi, uskomaton Jake Gyllenhaal. On se vaan niin hienoa, että maailmassa on lahjakkuuksia!

Tässä kolme kuvitusta biisiin:

Leffan soundtrack

Jonkun oma tekele, joka on mun mielestä edellistä parempi, vaikka onkin hieman osoitteleva

(Onpa tämänkin tekijällä lahjakkuutta ainakin kotitarpeiksi! Ajatelkaas nyt, ihan vaan Windows Movie Makerilla pätkitty ja paketoitu leffasta. Olen aina kunnioittanut käsillään tekijöitä, olivat he sitten puuseppiä tai kirvesmiehiä. Samalla tavalla nostan hattua näille nykypäivän nikkareille.)

Ja kolmantena perinteinen musavideo, joka jatkaa biisin yksinkertaista nerokkuutta. Yhden oton ihme. Ainakin näyttää siltä. Todella luova idea.

Ettei tämä menisi täysin paikallaan junnaavaksi yhden hitin levyraadiksi, loppukevennykseksi todellista neroutta haudasta:

Tuon jos pääsisi kuulemaan katedraaliin, saisi varmasti miljoona pientä orgasmia. Hard Rock Hallelujah!

Hyvää yötä! :)

Minulla on mukavia työkavereita! Ja ne kaikkein lähimmät ovat kaikki kivoja. :)

Mummoikäinen työkamuni harjoitteli päivän päätteeksi uuden kameramme käyttöä. Zoomaili toista työkamua ja heitti mulle ohimennen: "Tulisitko tuonne taakse! Tarvitaan yksinkertainen tausta."