Kevyttä kirjopyykkiä

En tunnusta! En! En tunnusta, että se olin minä, joka ehdotin sisaruksille ja vanhemmille vähälahjaista joulua. En tunnusta, että se olin minä, joka kyllästyin etsimään sitä oikeaa ja osuvaa, tarpeellista lahjaa ihmisille, joilla on jo kaikkea. En se ollut minä, joka ei halunnut raahata täpötäydessä junassa säkkikaupalla tavaraa satojen kilometrien päähän ja toisia tavaroita takaisin. En se ollut minä, joka toivoin joulun tulevan ihan vain yhdessäolosta ja jouluherkuista, kynttilöistä, kissoista ja koirista.

Minä olen se, jolta jäi taas kaikki viime tippaan. Joka etsi tänään niitä oikeita pakettiin pantavaksi kaikkien muiden myöhäisten keskellä. Minä olen se, jolla on säkki täynnä tavaraa niille, joilta toivoin saavani vain Vihreitä kuulia. Niille, joiden kanssa varta vasten vannottiin vähälahjaista joulua.

Perheeni tuntien tiedän tulevani vielä isomman säkin kanssa takaisin... Ja maha täynnä Juhlapöydän konvehteja.

On kiva mennä pitkästä aikaa kotiin.

Rentoa joulua kaikille!

Olin tänään kehityskeskustelussa. Pomoni on nainen kuten kaikki lähimmät työkaverinikin. Keskustelu oli varsin mukavaa ja harmonista jutustelua menneestä ja tulevasta. Ongelmakohtia kaivettiin rehellisesti esiin ja kiitoksia jaettiin puolin ja toisin. Perinteinen kehityskeskustelu kai.

Pomo kysyi mielipidettäni tavastaan antaa kritiikkiä. Hän kun on hyvin impulsiivinen ja voimakas persoona, joka saa helposti herkemmät hermostumaan. Mulle hänen räiskähtelynsä ei ole koskaan ollut ongelma, vaikka tiedän naiskollegoideni kärsivän siitä paljonkin. Sanoinkin sen hänelle. Kuten senkin, että nahkani on parkkiintunut voimakkaiden naisten kanssa jo aiemmissa työpaikoissani.

Mieleni teki sanoa tottuneeni voimakkaisiin tahtonaisiin jo synnytyssalissa, mutta onneksi maltoin kieleni. Ei se ehkä työpaikalle kuulu. Äitisuhde melkein nelikymppisen miehen suusta. :) Mua tosin kaivelee, että pomollani on turhan paljon samanlaisia piirteitä kuin äidilläni. Ei hän suinkaan äitimäisen holhoavasti käyttäydy, vaan samankaltaisuuksia löytyy luonteen puolelta. Siksi kai tulenkin hänen kanssaan niin hyvin toimeen. Pelkään, että se näkyy jo läpi!

Toisekseen, tuon sanomalla olisin samantien tönäissyt kaappini oven auki. Eikös kaikilla homoilla ole voimakas ja läheinen äiti? Niinhän se setä-Freudkin taisi sanoa. Ainakin melkein kaikki eksäni ovat olleet äitejään pusuttelevia kullannuppuja, ja äidit ovat olleet niitä perheen matriarkkoja, joita kukaan ei ole uskaltanut vastustaa.

Olisi hauska tavata pomoni poika. :)

Verkostoituminen on rankkaa.

Työviikon päätteeksi meni viikonloppukin töissä ja työhön kuuluvissa velvollisuusbileissä. Perjantai- ja lauantai-illat oltiin innostuneita isäntiä juhlamenoissa yötä myöten; lauantaina ja sunnuntaina omistauduttiin asialle heti aamusta alkaen. Onneksi seura oli kivaa ja teema tärkeää.

Joulupukki, lähettäisitkö huomisaamuksi tontun ja reen? Taittuisi työmatka lempeämmin. Porontalja, huopikkaat ja glögiä, kiitos. Ja kynttilälyhty. Eikä saa herättää, jos nukahdan. Niin, ja se tonttu saa olla erityisen komea ja kookas.

Ai niin... Eihän meillä ole lunta.

MikaMikaa lainatakseni työnilon sunnuntaisäkeet:

Työtä työtä työtä tehdään,
jotta jotta leipää syödään.
Työ ihmisen
tuo tekijälleen
mielen niin iloisen.

Nuoremmalle lukijakunnalle kerrottakoon, että Ylen lastenohjelmat valmistivat meitä 70-luvun lapsia tulevaisuuteen tuolla iloisella rallilla. Sitä toistettiin minareetin kutsuhuutona harva se ilta jossain Arja-tädin Taikapeilissä. Siis kampakeraamisella kaudella ennen pikkukakkosia ja lennilokinpoikia, kun Kekkonen tarkoitti presidenttiä ja maitoa myytiin muovipusseissa, joista mummot virkkasivat mökkisaunan mattoja.

Joulupukki, se tonttu voiskin viedä mut takaisin lapsuuteen. Sinne mummolan kesiin. Tekemään hiekkavalliin onkaloita, jonne voi vangita perhosia. Sotkemaan t-paitaan voikukan voilla rinkuloita. Takertumaan takiaisiin. Kaivamaan veljelle onkimatoja. Juoksemaan pystykorvan kanssa heinäpellolle. Pujottamaan metsämansikoita heinänkorteen ja solmimaan vaahterapiippuja. Kokeilemaan vasikan karheaa kieltä. Hakemaan herukkamehua pelottavasta kellarista. Nukuttamaan kissanpentuja kainalossa. (Jotka ryökäleet huijasivat ja nukuttivatkin minut!)

Ei haettu tämänkään sunnuntain Hesarissa lasten töille tekijää.

Tulivat sitten Ruotsissakin tolkkuihinsa ja alkavat kirkossa siunailla homopareja. Hieno homma!

- Niille, jotka haluavat elää uskollisessa suhteessa, voidaan nyt tarjota siunausta julkisessa jumalanpalveluksessa. Se on ilo ja tärkeä päätös, sanoi kirkkohallituksen puheenjohtaja arkkipiispa Anders Wejryd tiedotteessa.
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/ulkomaat/uutinen.asp?id=1281627

Mielenkiintoista, että eivät siunaa rekisteröimättömiä suhteita. Eivät taida luottaa, että uskollisessa suhteessa voi elää epävirallisestikin. Nyt vaativat byrokraattisesti sinetöidyn suhteen ikään kuin takuuksi, että passaa siunata. Joutavia tuollaiset erityisehdot!

Miksi hemmetissä te kirjoitatte niin koukuttavia blogeja! Ei tää toimi näin, että yömyöhään tulee kukuttua lukiessa... ja aamulla nukuttua pukiessa. (En voinut vastustaa. Anteeksi.)

Joku joskus pähkäili, voiko bloggaajaan rakastua. Mä olen ihastunut jo moneen. Löytänyt hengenheimolaisia ja kohtalotovereita, ihastunut ihmisten arkiseen elämään. Epätäydellisten ihmisten täydellistä elämää. Seurattavien blogien lista alkaa olla jo ahdistavan pitkä. Pitäisiköhän hankkia elämä?

Ei pitäisi lomaltapaluukuumeisena keskiyöbloggailla. Varsinkin kun aamulla aion joka tapauksessa mennä töihin. Sota kaipaa yhtä miestä. Tiedä vaikka jäisi sota muuten sotimatta. Enkä muutenkaan voi enää perua varttia vaille ysin palaveria, johon tulee ihminen toisaalta mua tapaamaan.

Niin ja tästä itsenäisyyspäivästä. Se oli perinteinen: Tuntematonta sotilasta puolisilmällä ja linnan juhlia täysin keskittyneenä. Kahden kynttilän loisteessa. Muutama homopari tuli bongattua, sehän se tärkein. Ja yksi kansanedustajan kirkuvan oranssi heltta. Siis päälaella, ei leuan alla. Ja Päivi Storgård protestoi viime vuoden kermakakkunsa kritiikkiä mustalla ihonmyötäisellä. Ja Tuiskulla oli se lehmän nuolaisema otsaletti. Kukaan ei säväyttänyt puvullaan. Tai Kaija Koo yllätti kyllä olemuksellaan positiivisesti. Joona Puhakan var... frakki näytti täydelliseltä. Ja Svenskanin näyttelijä halusi vangita kamerat laajoilla taivutuksillaan ja suurieleisellä tanssillaan. - Mutta oikeastihan mua kiinnostaa enemmän poliisit ja palomiehet.

Se veteraanin meno panssarin alle Jyväskylän paraatissa oli aika karua. Mikähän sillekin tuli? Poliittinen kannanotto? Harkittu itsemurha? Sotatrauman aiheuttama mielenhäiriö? Ja taas Youtube näytti nopeutensa. Ei mennyt aikaakaan, kun koko tapahtuma oli siellä ja kymmenien tuhansien jo katsomana.

Hirvittävä tuuli ulkona. Kuka pakottaisi mut nukkumaan?

Onneksi minusta ei voi tulla menopaussista kärsivää rouvaa. Toivottavasti en tule henkisestikään sellaiseksi.

Odottelin tänään lentokentän portilla koti-Suomeen tuovaa konetta. Takanani istui kaksi eläkeiän kynnyksellä olevaa keskiluokkaista pariskuntaa. Ensin rouvat paheksuivat suureen ääneen uutta nesteidenkuljetuskieltoa ja pitivät törkeänä, ettei portille ollut järjestetty vesipisteitä. "Pakottavat sitten ostamaan koneesta!"

Säyseämmän rouvan mies keksi kokisautomaatin hallin nurkasta ja kävi rouvalleen juoman. Tietysti kärttyisämpikin passitti oman ukkonsa juoman hakuun. Mutta eipä ollut ukolla viisikymppistä pienempää. Siitäkös säksätys alkoi! "Mikä siinä on, että sinun pitää aina niistä kolikoista päästä eroon! Niitä tarvitaan just tällaisiin tilanteisiin. Minä sanoin, että maksa sillä viiskymppisellä. Mutta kun pitää aina ensin kolikoista..." Rouva taisi raottaa kukkaronsa nyörejä ja antaa ukolleen killinkejä. Miehen lähdettyä sanoi vielä säyseämmälle rouvalle: "Mitenhän se tuokin pärjää, kun minusta henki lähtee." "Hyvin varmasti..." säyseä siihen. (Ehti ennen minua!) - Nyppiminen jatkui vielä miehen palattua: "Kohta pääset siihen nojatuoliin vällyn alle. Sitten tulee kaikki passattuna eteen, eikä tarvitse itse ajatella." Levy oli jo niillä kierroksilla, että tuota olisi varmasti jatkunut koko odotusajan, ellei viereen olisi tullut ihmeteltäväksi hyväntuulinen umpeen tatuoitu kolmikko.

Oli kiva survoutua kentällä tupaten täyteen bussiin, jossa pääsin istumaan nuoren naisen viereen. Useita läväreitä kasvoissa, punaista kirkuva siili. Siis konservatiivin kauhistus. Mutta niin mukava! Irtosi ventovieraille kivoja kommentteja yhteisestä ahtaudesta, hymyili helposti. Toinen moinen hymyilevä höpöttäjä nousi välipysäkiltä kyytiin. Ei kaikista voi tulla menopaussirouvia, eihän?

Olen huomannut, että tulen iloisista ihmisistä onnelliseksi.