Viime viikko oli yhtä kaaosta. Lapsien vahtiminen ei ole niin helppoa kuin sen yleensä luullaan olevan. Kun toinen haluaa toiseen suuntaan, toinen haluaa tietenkin mennä juuri siihen toiseen suuntaan ja leikkiä juuri sitä leikkiä mitä toinen ei varmastikaan halua. Uuvuttavaahan se oli, mutta siitä huolimatta rakastan niitä pirpanoita ja toimisin heille hoitotätinä vaikka koko kesän loppuun. Onneksi pääsen heitä vahtimaan vielä torstaina ja perjantaina!
Lasten kanssa puuhastellessa tuli pakostikin mieleen kysymys, että koskahan minä saan lapsia. Muruni kanssa olemme asiasta puhuneet, vaikkakin vielä nuoria, ja varmaankin muiden mielestä kokemattomia, olemmekin. Minä olenkin sitten se, joka synnyttää ensimmäisen lapsen, näin me soveimme. Tuohon kokemattomuuten voisi kyllä sen verran sanoa, että minä ja puupuni olemme viimeisen vuoden aikana kokeneet yhdessä paljon vaikeita asioita, jotka ovat vain lähentäneet meitä. Välillä tuntuu, että ilman Häntä en olisi tässä ja nyt.
Huomenna, tai siis tänään, lähdemmekin aamulla pupuseni kanssa raisioon. Onhan hänelle vähän näytettävä, että millaiseen paikkaan hän onkaan suostunut muuttamaan kanssani ensi keväänä. Tutustumisretkemme jälkeen käymme Myllyn tavarataivaassa ja sitten lähdemmekin kotiin.
Rietasta keskiviikkoaamuyön jatkoa