ajatuksia lounaiskulmalta

Otsikon kysymys on jotenkin noussut mieleeni moneen kertaan preisidentin pitämän uudenvuodenpuheen jälkeen. Ei siksi, että olisin itse ottanut nokkiini presidentin toivotettua Jumalan siunausta puheensa lopuksi, vaan siksi, että niin kovin moni muu on ainakin verkossa kirjoittamansa perusteella tehnyt.

Onko todella niin, että uskonvapaus tarkoittaa joillekuille meistä sitä, että olemme oikeutettuja olemaan näkemättä tai kuulematta mitään uskontoihin liittyvää? Onko Vapaa-ajattelijoitten uskonvapauden rajoittamattomuuden nimissä minun luovuttava ristiriipuksestani, etten tulisi loukanneeksi heitä?

Edellä oleva on toki kärjistys, mutta nousee mieleeni aina kuullessani jonkun loukkaantuneen noista kahdesta sanasta. Sinänsä keskustelusta tekee merkillisen se, että Evankelis-luterilaisen kirkon jäsenmäärää ja sen vähenemistä käytetään perusteena sille, ettei olisi soveliasta presidentin toivottaa Jumalan siunausta. Miksi perusteeksi ei oteta kaikkien kristillisten kirkkojen yhteenlaskettua jäsenmäärää? Tai vielä laajemmin, kaikkien niitten uskontokuntien, joilla on jumaluus ja jotka voivat tulkita presidentin tarkoittaneen omaa jumaluuttaan?
Jotenkin minusta tuntuu, että vapaa-ajattelijat kuitenkin ovat vähemmistö edelleen, vai olenko väärässä? Onko Suomessa luovuttava kaikista niistä perinteistä, jotka jotenkin liittyvät uskontoihin, jottemme tulisi loukanneeksi ketään?

Ja lopuksi, jos ei kerran ateistisessa maailmankuvassa ole jumaluutta, niin miten kaksi sanaa, Jumalan siunausta, voi loukata niin hirvittävän syvästi? Silloinhan pitäisi olla aivan sama, vaikka presidentti olisi sanonut hupsis hei puheensa lopuksi.

Joo-o.. pitkään se tänä vuonna menikin, ennen kuin oikein syksyiseksi äityi. Satanut toki on, mutta nyt vasta on kylmää, tuulee ja sataa. No kai tämä vuodenaika kuuluu Suomeen. Tulis vaan talvi sitten aikanaan, ettei tätä jatkuisi tammikuulle asti.

Ja syksyyn kuuluu tietysti lentsukin. Tämä onkin merkillinen tapaus, kun tulee ja menee parin päivän välein niin, ettei oikein tiedä onko sama tautu kyseessä, vai uuttako pukkaa vähän väliä. No kaippa sekin siitä.

Miksiköhän minä tätä oikeastaan kirjoitan, kun ei tunnu olevan mitään sanottavaa?

Miksi ihmisten välisen kanssakäymisen pitää olla niin mutkikasta. Miksi pitää olla piilomerkityksiä ja johtopäätöksiä. Miksi kanssakäymisen välineenä voi käyttää myös sen kieltämistä?

*ei ole saanut yhteyttä rakkaaseensa viikkoon*

On vähän sellainen olo, että kaikki Norjan joukkosurmaa koskeva on sanottu. Sittenkään ei käsitä pieni ihminen, mitä liikkuu sen yksilön päässä, joka hymyillen ampuu alaikäisiä ja vielä perustelee täten pelastavansa Norjan. Ei ymmärrä ei...

Tietysti on niin, että vaikka olisi mitä mieltä, niin itselleen sen voi aina perustella jollakin perusteella, jonka on irrottanut pois jostakin toisesta kokonaisuudesta. Tässä tapauksessa ilmeisesti herra vastusti islamismia ja islamilaista terrorismia ampumalla oman kansansa jäseniä. Mitenkähän hän on sen perustellut?

Jotenkin pohjattoman tyhjä olo...

Onpa kesä korkeimmillaan. Tätähän sitä on odotettu; talvikaudet kaivattu. Ja mikä jottei, onhan se hienoa kulkea paljain jaloin pihalla, ja pukeutua kevyesti. Mutta sittenkään en käsitä, miksi sitä pitää aina kaivata jotain sellaista, mitä ei ole. Kun on helle, sitä kaipaa sadetta, kun on sade, niin hellettä. Talvella kesää ja lämmintä; kesällä kylmää ja lunta.
Voikohan ihminen päättää, että on iloinen siitä, mitä on juuri nyt?

*Eilisen saunaillan jälkimainingeissa*

Ei, ei .. Ei pidä käsittää väärin. Kyse ei ole pään kivistyksestä, eikä huonosta olosta, ei sinnepäinkään. Alkoholilla ei ole osuutta tähän bloggaukseen himpun vertaa.

Eilettäin vain vietimmi teatteriporukan kanssa saunailtaa yhden meistä mökillä. Nautimme ruokaa, saunoimme, juttelimme, ja jotkut ottivat hieman keppanaakin. Yöllä vielä grillasimme makkaraa terassilla kesäisen yön alkaessa valjeta kohti uutta aamua.

Juuri nämä ovat niitä hetkiä, joitten tähden sitä harrastaa teatteria. Tekee tolkuttomasti hommia ja välillä hammasta purren raahautuu harjoituksiin.

Voi yhden kerran, että oli mukava ilta!

Olen ja en, kuten aina. Minulle kesä on aina ollut aikaa, jolloin tehdään töitä vuorotta, ja harrastetaan teatteria sormet verillä. Miksi oikeastaan, en tiedä. Jokin vaan aina vetää mukaan siihen ruljanssiin, vaikka tekemistä muutenkin olisi varmasti riittävästi, jopa liikaakin.
Mitä olisi kesä ilman maatalostöitä? Entä ilman teatteria? Tai kesätapahtuman järjestelyitä?
Vaikea on kuvitella sellaista, mitä ei ole koskaan kokenut, tai vakavasti harkinnutkaan.. Eikä minusta edes taitaisi olla makaamaan auringossa laiskana. Päivän jälkeen pitäisi kyllä jo keksiä jotain tekmistä. :)

Pohdin tässä otsikon kysymystä hektisen viikon keskellä. Miten sitä voikin siunaantuna joka illalle talkoot, tai palaveri keskellä kiireisintä toukoaikaa ja vielä kun ensimmäisten varhaisvihannesten pakkauskin on alkamassa näillä näppäimillä. Mistä kiire oikein tulee?

Tulin siihen tulokseen, että en osaa yhtä asiaa; yhtä pientä kahden vokaalin muodostamaa sanaa... Miksi aina, kun joku pyytää johonkin hommaan, vastaan kyllä? Mikä saa minut olemaan se kiltti ihminen, jota voi juoksuttaa kaikessa mahdollisessa?

Taitaa olla niin, että olen vaan niin tuhottoman huomionkipeä surkimus, että haen ihmisten huomiota olemalla "kiltti". *huokaus*

Jotenkin omituista, miten kansainvälinen julkisuus keskittyy yhteen kohteeseen. On tietysti ymmärrettävää, kun kyseessä on vaikka Japanin katastrofin kaltainen tapahtuma, että sitä seurataan, mutta että yhtä henkilöä. Osama Bin Laden (tai mikä sitten lienee oikea kirjoitusasu) on ollut julkisuudessa toistakymmentä vuotta, vaikka on ollut piilossakin. Yhdysvallat ovat mestästäneet häntä, kuin hirveä jahti aikaan koko tuon ajan. On ammuttu milloin sinne ja milloin tänne ja nyt riemuitaan kuin peiijaisia pitäen. Sitten vielä väitetään, että vaikkapa Muhamed-piirroksista syntyneet mellakat arabimaissa olivat jotenkin typeriä tai erikoisia...

Ehkä huolestuttavinta tässä kaikessa on se, että Osama on todennäköisesti omilleen tärkeämpi kuolleena, kuin elävänä. Elävänä hän oli pikku hiljaa unohtuva ja ukkoutuva mies, jossakin Pakistanissa piilossa. Nyt hän on marttyyri, jonka kuolema on sopiva tekosyy tehdä mitä tahansa. En tiedä, onko Osaman verkostolla kykyä tehdä suuria iskuja (enää), mutta mieltenkuohussa saatetaan tehdä jotakin sellaistakin, joka muuten jäisi tekemättä. No aika näyttää. Nyt on Obaman juhlan aika Osaman kustannuksella ja suosio nousee kohisten. Joskin vaalit ovat vielä ikävän kaukana...

Niin, tänään sitten oli vappuaatto.. Ilmeisesti pitäisi juhlia, kun vaan tietäisi mitä. Kaikkina niinä vuosina, kun olen ollut kirjoilla yliopistossa, en ole vielä tätä vastausta löytänyt. Eikä vastaus ole tullut eteeni muuallakaan.
Ilmeisesti juhlinnan kohteena on kevään tulo. Siis noin alunperin ja akateemisessa mielessä. Ainakin keväisiä ovat laulut, joita eri köörit vappuaamuna laulavat siellä ja täällä.
Kalenterissa seisoo, että suomalaisen työn päivä. Ei vaan oikein tunnu nuo työväen vappujuhlatkaan omilta, eikä kovin monesta muustakaan näemmä.

Tai ehkä se on vaan sitä, kun on maalta, ei ymmärrä tällaisia kaupunkilaisia juhlia... Mene tiedä...

Hyvää vappua kumminkin kaikille, nyt kun se virallisesti alkaa runsaan puolen tunnin päästä!