Onpa kesä korkeimmillaan. Tätähän sitä on odotettu; talvikaudet kaivattu. Ja mikä jottei, onhan se hienoa kulkea paljain jaloin pihalla, ja pukeutua kevyesti. Mutta sittenkään en käsitä, miksi sitä pitää aina kaivata jotain sellaista, mitä ei ole. Kun on helle, sitä kaipaa sadetta, kun on sade, niin hellettä. Talvella kesää ja lämmintä; kesällä kylmää ja lunta.
Voikohan ihminen päättää, että on iloinen siitä, mitä on juuri nyt?
*Eilisen saunaillan jälkimainingeissa*
Ei, ei .. Ei pidä käsittää väärin. Kyse ei ole pään kivistyksestä, eikä huonosta olosta, ei sinnepäinkään. Alkoholilla ei ole osuutta tähän bloggaukseen himpun vertaa.
Eilettäin vain vietimmi teatteriporukan kanssa saunailtaa yhden meistä mökillä. Nautimme ruokaa, saunoimme, juttelimme, ja jotkut ottivat hieman keppanaakin. Yöllä vielä grillasimme makkaraa terassilla kesäisen yön alkaessa valjeta kohti uutta aamua.
Juuri nämä ovat niitä hetkiä, joitten tähden sitä harrastaa teatteria. Tekee tolkuttomasti hommia ja välillä hammasta purren raahautuu harjoituksiin.
Voi yhden kerran, että oli mukava ilta!