Kirjailija, runoilija Pentti Holappa nousi vaatimattomista oloista varsin korkealle valtakunnallisessa hierarkiassa. Hän itse sanoi, että sattuma auttoi, mutta hän oli myös määrätietoinen ja ahkera yrittäessään kuroa umpeen itsensä ja koulutettujen ihmisten välistä kuilua.
Pentti Holapan lapsuus oli aluksi ankea mutta parani pian. Isä jätti perheen Yli-Kiiminkiin ja äiti jäi lasten yksinhuoltajaksi. Lapset pääsivät Ikaalisiin mummon ja taatan hoiviin ja oma äiti muutti Tampereelle Tampellaan töihin. Hän kävi joka viikko Ikaalisissa katsomassa lapsiaan. Pentti Holappa tapasi isän vasta 36-vuotiaana seuraavan kerran. Kaksi toisilleen täysin tuntematonta ihmistä. Pentti Holappa oli mummon ja taatan luona kuin heidän 15. lapsena, hän sai kannustusta ja hellyyttä. Taata oli vasemmistointellektuaali ja kova lukemaan. Siinä oli esikuva elämään.
Pentti Holappa on käynyt kansakoulua vain kuusi vuotta. Hän yritti oppikoulua, mutta sai ehdot kaunokirjoituksessa vai oliko se kaunokirjallisuudessa. Oppikoulu oli keskeytettävä ilmeisesti sen vuoksi, että ehtoja saaneet tuohon aikaan menettivät vapaaoppilaspaikkansa eikä köyhän perheen lapsi pystynyt jatkamaan koulunkäyntiä. Näin meneteltiin valtion oppikouluissa vielä 1960-luvulla.
Sota-aika 12-4-vuotiaalle oli hyvää aikaa. Hän oli mukana kerhoissa, ja retkeiltiin paljon.
Matka Finlandia-palkinnon saajaksi ja kulttuuriministeriksi on ollut pitkä. Pentti Holappa itse sanoo radiohaastattelussa, että kaikki tämä on tapahtunut sattumalta. Hän on tavannut ihmisiä, jotka ovat halunneet auttaa häntä. Ne tehtävät, joita hänelle on uskottu, hän on pyrkinyt hoitamaan niin hyvin kuin on pystynyt.
Niitä ihmisiä, jotka ovat auttaneet, oli mm. Tampereen Ahjolan, kristillisen työkeskuksen nuoriso-ohjaaja Aki Kuosmanen, joka järjesti Pentin töihin Helsinkiin Akateemiseen kirjakauppaan. Silloin hän oli vain 18-vuotias eikä osannut sanaakaan vieraita kieliä. Hänen paikkansa oli kirjakaupan varastossa. Hän meni Kalliolan vapaaopistoon kynäilijöiden piiriin, jota veti Osmo Hormia, myöhemmin suomen kielen professori Ruotsissa. Holappa alkoi lukea ruotsia, oppi sen ja oli vähän aikaa Ruotisssa kirjakauppaharjoittelijana. Siellä hän alkoi opiskella englantia. Hän oli vuonna 1953 muutaman kuukauden Nizzassa ja alkoi opiskella ranskaa. Kirjailijaksi hän kehittyi vähitellen. Ensin hän tutustui kirjastossa tulenkantajien lehteen ja alkoi jäljitellä heidän runojaan. Siitä se lähti. Myöhemmin hän tutustui sattumalta Pirandellon näytelmiin, joissa teemana oli henkilökuvien epävarmuus eli ihmiset etsivät identiteettiään. Siitä tuli pohja Holapan kirjallisille pyrkimyksille.
Kumppanuus ja ystävyys
Olli-Matti Ronimus on ollut hänen kumppaninsa puolen vuosisadan ajan. He tutustuivat vuonna 1953. Ystävyys päättyi Olli-Matin kuolemaan 2000-luvun alussa. Holappa pääsi sisään ranskalaiseen runouteen Ronimuksen kautta. Ronimus oli tutustunut ranskalaiseen avantgardismiin ruotsinkielisten käännösten kautta. He olivat Nizzassa ja Pariisissa ja opiskelivat ranskan kieltä ja runoutta. Ranskalainen elämäntapa kiehtoi. Seksuaalinen ilmapiiri oli erilainen kuin Suomessa. He alkoivat kääntää ranskalaista kirjallisuutta 1960-luvulla.
Holappaa alettiin pitää merkittävänä modernistina. Tyyliin vaikutti ilman muuta ranskalainen kirjallisuus ja sen selkeys. Ensimmäinen runokokoelma julkaistiin vuonna 1950. Hän ei kuitenkaan pidä arvossa sitä, mitä kirjoitti alle 50-vuotiaana. Vasta vanhempana hän kokee löytäneensä oman tyylinsä.
Alkuvuosinaan hän ei kokenut mitään syrjintää. Sitä tuli vasta sitten, kun hänen homoseksuaalisuutensa alkoi tulla julki. Vähitellen tuli julkiseksi salaisuudeksi, että hän eli yhdessä Ronimuksen kanssa.
50- ja 60-luvuilla oli voimassa laki, joka teki homoseksuaalisuuden rangaistavaksi. Oli oltava varovainen. Ei ollut homobaareja, oli vain pisuaareja. Rangaistavuus poistui 1972. Samana vuonna hän oli Paasion vähemmistöhallituksen kulttuuriministerinä. Kalevi Sorsa oli puoluesihteeri, ja Sorsa vaikutti nimitykseen. He tunsivat Pariisin ajalta. Suomeen oli tulossa tärkeä kansainvälinen kongressi ja siihen tarvittiin ranskan kielen ja muiden kielten osaajaa. Poliittisista vuosistaan hän sanoo, ettei hän koskaan kuulunut Kekkosen hoviin eikä liehitellyt Tehtaankatua.
Vuosien mittaan Holappa on tottunut liikkumaan kansainvälisissä taidepiireissä ja myös ”korkea-arvoisissa” piireissä. Mukkulan kirjailijakokouksissa hän on monet kerrat ollut ranskalaiskirjailijoiden tulkkina. 1990-luvun lopulla hän johti Ranskassa runoakatemiaa.
Vuonna 1976 Holappa ryhtyi antikvaarisen kirjakaupan pitäjäksi. Se oli Kampin torin varrella. Siinä on yhä edelleen antikvariaatti. Oli hyvää sattumaa, että hän sai sen ”melkein ilmaiseksi”. Hän piti sitä Ronimuksen kanssa 12 vuotta. Se oli kuin ranskalainen kapakka. Monet täysin tuntemattomat tulivat istuskelemaan ja kertoilemaan elämästään. Uutta tavaraa piti hankkia hyllyihin ja oli pakko hankkia auto: ensin rättisitikka, sitten lada.
Kirjoittamisen uusi aloitus
Uusi aloitus kirjoittamisessa tapahtui 1970-luvun lopulla. Tuli runoja, jotka olivat avoimia. ”Ystävän muotokuva” voitti Finlandia-palkinnon vuonna 1998. Siinä teoksessa homoseksuaalisuus on pääteemana. Christer Kihlman on kirjoittanut homoudesta, mutta Holappa halusi tehdä sen vielä suoremmin. Holappa sanoi, että oli hänen velvollisuutensa kansalaisena ottaa esiin tämä aihe, joka aikoinaan tuhosi monet ihmiset – tai yhteiskunta murskasi nämä ihmiset. Hän kertoo olleensa 20-vuotiaana monta vuotta suhteessa naisen kanssa, joka tuli kaksi kertaa raskaaksi. Raskaus keskeytettiin keuhkotaudin takia. Holappa sanoo, että aito rakkaus puuttui siitä suhteesta. Elämä olisi ollut valheellista, jos he olisivat jääneet elämään yhteen. Näitä teemoja on Ystävän muotokuvassa.
Kirjan homoeroottiset kuvaukset herättivät huomiota, vaikka ne eivät olleetkaan kirjan pääaihe. Marja-Liisa Nevala valitsi Finlandia-voittajan ja hän suoraan sanoi haastattelussa inhonneensa kirjaa, mutta siitä huolimatta päätti, että se on voittaja. Holapan mukaan hänen elämässään ystävyys on ollut tärkein johtoajatus, ei seksuaalisuus.
Onko se vain sattumaa
Kun katsoo elämää taaksepäin, monet asiat tapahtuvat sattuman seurauksena. Sama näkemys on emeritusprofessori Antti Eskolalla, joka viime vuonna ilmestyneessä Vanhuus -nimisessä kirjassaan kertoo sattumista, jotka muuttivat hänen elämänsä kulkua. Pentti Holappa kertoo, että alle 20-vuotiaana hänellä oli vaikeita aikoja ja hän oli lähellä itsemurhaa ”toisenlaisena nuorena”. Elämä auttoi. Hänellä on aina ollut hyviä ystäviä. Hänellä ei ole koulutustaustaa. Suuri osa yleissivistyksestä on kertynyt sattumanvaraisesti, monesti ystävien kautta. Lukeminen on auttanut. Viime suosina mm. kosmologia on kiinnostanut.
Vuosi 2004 on ollut vaikea. Maailma soti Irakissa ja pitkäaikainen kumppani alkoi kuihtua keuhkosyöpään. Sitä ennenkin on ollut kuolemaa: vuonna 1994 kuoli koira Viki ja seuraavana vuonna äiti, sitä seuraavana vuonna sisar. 2000-luvun alkupuolelle tullessa lähes kaikki nuoruuden ystävät ovat jo pois. Se on väistämätöntä. Jokainen aikanaan poistuu näyttämöltä.
Lähteenä on käytetty pääasiassa radio-ohjelmaa ”Pentti Holappa sattuman matkassa”, toimittajana Jenni Stammeier. Ohjelma on Ylen Areenassa. Lisäksi lähteenä käytetty Ylen Kulttuuriohjelmien tv-dokumenttia ”Ammatti: Suomalainen kirjailija” vuodelta 2003.
