Syrjintä tiedeyhteisössä

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • vaeltaja2006
  • 2

Helsingin Sanomat on nostanut esiin väitöskirjan hylkäämisen vuonna 1937. Juutalaissyntyisen Israel-Jacob Schurin väitöskirja hyväksyttiin esitarkastuksessa, mutta hylättiin väitöstilaisuuden jälkeen. Nyt Helsingin Yliopistossa pohditaan, miten Schurin kunnia voitaisiin palauttaa jälkikäteen. Tutkija Simo Muir on selvitellyt tapahtumien kulkua Histroriallisessa aikakuskirjassa. Ilmeisesti väitöskirjan hylkäämiseen liittyy juutalaisvastaisuutta ja kansallissosialistisen Saksan ihailua.

Professori Jaakko Hämeen-Anttila muistuttaa, että naisten syrjiminen on ollut paljon suurempi kysymys yliopistomaailmassa. Musoenjohtaja Janne Gallen-Kallela-Sirén sanoo, että erilaisuutta, poikkeavuutta ja moniarvoisuutta on eri aikoina karsastettu.

Jotkut yliopistomiehet ovat sitä mieltä, että kunnianpalauttaminen ei kuulu suomalaiseen systeemiin.
(HS)

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Homoseksuaalisuuden ongelmana on todennäköisesti ollut, että sitä ei ole paljonkaan objektiivisesti tutkittu vuosikymmeniä sitten. Psykoanalyyttiset teoriat saivat vapaasti jäädä elämään ilman huolellista kritiikkiä.

Monilta homoilta ja lesboilta on viety kunnia menneinä vuosikymmeninä, eikä sitä ole koskaan palautettu. Edes anteeksipyyntöä ei ole tullut.

2 kommenttia

Palautetaan tässä saman tien mieleen uutinen ranneliikkeestä puolitoista vuotta sitten:
http://ranneliike.net/keskustelu.php?act=rthrd&grpid=20&thrdid=3932
Näin se meni:

=====

Natsiaikana 1933-1945 Saksassa monet asiat menivät toisin. Viime vuonna julkaistiin tutkimus siitä, miten yliopistoihmiset menettivät asemansa ja oppiarvonsa mm. homoseksuaalisuuden takia. Yllättäen näistä asioista on aikaisemmin lähes vaiettu. Se on tiedetty, että nobelkirjailija Thomas Mann menetti kunniatohtorin arvonsa, samoin sosiaalidemokraattinen Rudolf Breitscheid menetti tohtorin arvonsa muutettuaan pois Saksasta. Yliopistot toimivat täysin natsilakien mukaan. Kölnissä yliopisto piti arkistonsa salaisina vuoteen 1998 saakka. Ikävä lisämauste on se, että sodan jälkeen yliopiston rehtorina toimi natsien rotuideologina tiedetty henkilö. Muutenkin Kölnin yliopisto oli 1930-luvulla vahvasti mukana kansallissosialistisessa ideologiassa.

Viimevuotisessa tutkimuksessa selvitellään 65 kölniläisen torhtorinarvon menettäneen vaiheita. Puolet heistä oli paennut maasta. 31 heistä oli tuomittu oikeudessa, mikä johti tohtorinarvon menetykseen.

Sosiaalitieteilijä Ossip K. Flechtheimin (1909–1998) kohtaloa on tutkittu tarkemmin, samoin kirjallisuustieteilijä Hans Mayerin (1907–2001) vaiheita. Mayer sai tohtorinarvonsa takaisin vuonna 1981. Hän oli menettänyt sen maasta pakenemisen yhteydessä.

Mutta entä ne, jotka tuomittiin oikeudessa? Tuomiona usein oli ”ala-arvoisuus”. Kölnissä kaikkiaan 5 tohtoria oli tuomittu homoseksuaalisuudesta ja he menettivät tohtorinarvonsa. Koko valtakunnassa tällaisia tiedetään 85 tapausta. Esimerkkinä tohtori Alwin Kressen tapaus. Hän menetti lääketieteen tohtorin arvonsa huhtikuun 5. päivänä 1939, koska hänet oli tuomittu oikeudessa ”rikollisesta homoseksuaalisuudesta” ja oli pelättävissä, että sellainen toiminta jatkuisi”. Hän toimi lääkärinä työläisten kaupunginosassa Kalkissa. Hän valitti asiasta opetusministerille, mutta turhaan. Häntä pidettiin taparikollisena, koska hänet oli jo kaksi kertaa saatu kiinni homoseksuaalisuuudesta. Oikeudenkäyntien aikana oli löytynyt vielä lisäsyytteitä. Häntä vastaan nostettiin syyte neljästä abortista. Hän sai 2 ½ vuoden kuritushuonerangaistuksen ja kansalaisluottamus meni 5 vuodeksi. Sodan loppuvaiheissa hän toimi Kölnissä autotehtaan sairaiden hoitajana ja pelasti monen pakkotyöläisen hengen. Vuonna 1949 hän sai takaisin lääkärin oikeutensa. Mutta yliopisto kieltäytyi palauttamasta tohtorinarvoa. Päinvastoin päätettiin, että tohtorinarvon menetys oli pätevä. Vielä vuonna 1962 Alwinin iäkäs veli kääntyi yliopiston puoleen ja vaati tohtorin arvon palautusta. Yliopisto pani kirjeen mappiin, ei vastannut lähettäjälle vaan leimasi hänet ”turhasta valittajaksi”.

1940-luvun lopulla oli valtion hallinnolta tullut Kölnin yliopistolle ohje, jonka mukaan tohtorinarvot voisi palauttaa, mutta homoseksuaalisuus säilyi rangaistavana sodan jälkeenkin, joten homoille ei tohtorinarvoja voinut palauttaa.
http://www.jungewelt.de/2006/08-24/022.php
Tärkeän asian otat esille, vaeltaja2006!

Tieteen objektiivisuus-ihanne kärsii kovasti tällaisesta puolueellisuudesta. Yliopistossa muutenkin henkilökohtaisuudet estävät objektiivisuus-ihannetta.