Tv-kuvaaja kuoli Georgiassa tultuaan pahoinpidellyksi priden vastustajien mielenosoituksessa

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Sami Mollgren
Pridea vastustavat mielenosoittajat parlamentin edustalla Tbilisissä (kuva: Vano Shlamov / AFP / Lehtikuva)

Georgiassa tv-kuvaaja kuoli sen jälkeen kun tämä joutui pahoinpidellyksi pride-vastustajien mielenosoituksessa. 

Asiasta on kertonut esimerkiksi uutistoimisto AFP.

Työtehtävänsä aikana pahoinpidelty yksityiselle televisiokanavalle työskennellyt 37-vuotias Alexander Lashkarava löydettiin sunnuntaina kuolleena kotoaan. Hän oli saanut murtumia kasvojensa luihin jouduttuaan väkivaltaisen joukon pahoinpitelemäksi maanantaina. 

Kaikkiaan väkivallan kohteeksi joutui noin 50 toimittajaa. On kerrottu ruhjeista, palovammoista ja aivotärähdyksistä.

Toimittajat ilman rajoja (RSF) -järjestö on tuominnut hyökkäykset.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Monet ihmisoikeuksien puolesta toimivat järjestöt vaativat pääministeri Irakli Garibashvilin eroa. Pääministeri oli ilmoittanut vastustavansa pride-marssia.

Peruuntunut pride-marssi

Kaukasuksella sijaitsevan Georgian pääkaupungissa Tbilisissä oli tarkoitus järjestää pride-marssi maanantaina 5. heinäkuuta, mutta se peruttiin. Tapahtuman järjestäjät kertoivat perumisesta sen jälkeen kun pridea vastustaneet esimerkiksi tunkeutuivat Tbilisi priden toimitilaan. 

Järjestäjien mukaan marssin järjestäminen olisi vaarantanut ihmishenkiä. Pride-marssin vastustajat olivat järjestäneet laajoja mielenilmaisuja. Myös poliisin kanssa on ollut yhteenottoja, ja toimittajienkin kimppuun on käyty.

Georgiassa vahva ortodoksikirkko on vastustanut priden järjestämistä. Myös maan pääministeri Irakli Garibašvili on vastustanut pridea. Hänen mukaansa ”niin sanottu” pride-marssi aiheuttaa yhteenottojen vaaraa maassa, jossa sen järjestämistä vastustaa suurin osa yhteiskunnasta. 

Tbilisi Priden järjestäjät ovat tuominneet pääministerin kommentit homovihaan yllyttävinä. Järjestäjien mukaan maan hallinto on paitsi epäonnistunut huolehtimaan hlbti-yhteisön ja tukijoiden turvallisuudesta, myös aktiiviesti haitannut näiden kokoontumisvapauden toteutumista. 

Euroopan unioni, Yhdysvallat ja Iso-Britannia ovat vaatineet Georgiaa suojelemaan perustuslaillisten sananvaputeen ja kokoontumisvapauteen liittyviä oikeuksia, suojaamaan lehdistönvapautta käyttäviä toimittajia sekä tuomitsemaan julkisesti väkivallan.

Georgiassa samaa sukupuolta olevien väliset intiimit suhteet dekriminalisoitiin vuonna 2000. Sen jälkeen maahan on säädetty syrjintäsuoja, mutta toisaalta vuonna 2018 perustuslakiin tehtiin määritys avioliitosta vain miehen ja naisen välisenä. Transsukupuoliset ovat vuodesta 2008 lähtien voineet vahvistaa juridisen sukupuolensa, mutta Suomen lainsäädännön tapaan vahvistamisen edellytyksenä on steriliteetti ja sen lisäksi myös kirurgiset toimenpiteet.

Georgiassa oli mellakoita myös syksyllä 2019 kahden miestanssijan rakkaustarinan kertovan And Then We Danced -elokuvan ensi-illan yhteydessä. Monet mielenosoittajat kantoivat uskonnollisia symboleja. Maan ortodoksinen kirkko oli aiemmin kutsunut elokuvaa syntiseksi ja uskonnollisten arvojen vastaiseksi.

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!