Hitler Saksan johtajaksi 80 vuotta sitten (juttukommentit)

  • 1 / 16
  • Ei_avioliittoja_homoille
  • 30.1.2013 9:19
1930-luvun homobaareista en ollut kuullut ennen tätä uutista. Luulin, että homobaarit tulivat vasta paljon myöhemmin.
  • 2 / 16
  • Homopallero
  • Homopallero
  • 30.1.2013 10:08
Sotien välinen Berliini oli yksi Euroopan suvaitsevimmista paikoista homoille, kunnes natsit nousivat valtaan. Homobaareja tai sen tapaisia kapakoita puolestaan on ollut olemassa yhtä kauan kuin muitakin.
  • 3 / 16
  • Rokkihomo
  • 30.1.2013 10:46
Homoseksuaalisuus eli sodomia poistettiin rikoslain piiristä Ranskassa Ranskan vallankumouksen aikana 1791 koska laki nähtiin yhtenä "vanhaan taikauskoon" perustuvana lakina. Tämä levisi Napoleonin mukana useisiin silloisiin Euroopan maihin ja alueisiin. 1860-luvulta lähtien esim. Saksassa asiaa rikollistettiin sitten uudestaan.

20-ja 30-lukujen Saksassa ihmiset saivat elää vapaasti.
Kunnes nuo p*skiaiset saivat vallan.

Englannissa asia on ollut laiton 1500-luvulta saakka, ei ennen sitä mutta siitä saakka, aina 1960-luvulle.
Oman aikansa "homobaareja" tiedetään silti ainakin Lontoosta 1600-luvulta saakka.

Se on ollut aikojen mittaan aaltolikettä tämä homojen yms. mahtuminen tähän maailmaan.

Riippuu meistä kaikista mihin suuntaan seuraavaksi halutaan mennä.

Kommenttia muokattu: 30.01.2013 klo 10:50
  • 4 / 16
  • vaeltaja2006
  • 30.1.2013 10:56
Welt-lehti seuraa tänään minuutti minuutilta tapahtumia Berliinissä tasan 80 vuotta sitten. Yöllä natsijohtajat eivät nukkuneet, jotain oli tapahtumassa

Puolen yön aikaan natsijohto (Hitler, Göbbels, Göring ja muutama muu) pitivät kokousta Göbbelsien luksusasunnossa. Heitä huolestuttaa, että on liikkeellä kumoushuhuja. Klo 1.30 Göring käy edellisen kanslerin von Pappenin luona. Klo 2 Göring on valtiosihteeri Meissnerin luona. Klo 5 Hitler ja Gobbels päätyvät siihen, että kumousyritystä ei tule.

Lisää päivän tapahtumia Welt-lehdessä saksankielentaitoisille

http://www.welt.de/geschichte/zweiter-weltkrieg/article113204765/Hindenburg-macht-Blomberg-zum-Chef-der-Reichswehr.html
  • 5 / 16
  • SaintJudy
  • 30.1.2013 13:42
Weimarin ajan Berliinin ihmeisiin voi kurkistaa Mel Gordonin kirjassa Voluptuous panic - The erotic world of Weimar Berlin. Runsaasti kuvitetussa opuksessa käydään lävitse saksalaisella tarkkuudella kaikki paheet, pornografiasta prostituoituihin, erilaiset homo-lesbo "tyypit" sekä erityyppiset transvestiitit. Oma lukunsa on on myös nudismikulttuurille sekä hyvin kekseliäälle agolagnialle.
Kirjan lopuksi on listattu eri alojen baarit osoitteineen ja hyvin tarkkoine kuvauksineen kävijäkunnasta ja sisustuksesta. Divine decadence darling - indeed!

edit:typot, ilmeisesti on syytä vaihtaa silmälasit tai näytön fonttikokoa. Lukiohäriö pahenee vain.

Kommenttia muokattu: 31.01.2013 klo 00:28
Hyvä "Ei_avioliittoja _homoille":

Jos et todellakaan tiennyt tuosta iloisesta Berliinistä, voisi ehkä olettaa, että tiedoissasi on paljon muitakin aukkoja.

Tuskin tiesit siis sitäkään, että korkea-arvoinen rautaristin ritariristillä itärintamalla palkittu SS -upseeri pidätettiin lomalla ollessaan oopperassa Berliinissä, koska osoittautui, että hänen seurassaan ollut kaunis neitonen oli itse asiassa toinen SS -mies.
Molemmat joutuivat keskitysleirille, mutta muistaakseni jompikumpi jopa selvisi hengissä.
Tässä on yksi sivusto natsien homo/?bi-miesuhreista http://www.homocaust.org/
Sivustolla on myös kuvia uhreiksi joutuneista miehistä, vaaleanpunainen kolmio -merkki rinnassaan. Kuvien vasemmassa alalaidassa kerrotaan, missä keskitysleirillä he olivat.

Natsien keskitysleiri- ja tuhoamisleiri-verkostohan oli varsin kattava, ilmeisesti päihitti Stalinin vankileirien saaristonkin jopa http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/e/e9/WW2-Holocaust-Europe.png

Erityisesti juutalaisten kohtalon "innoittajana" on syytä mainita tämä hengenmies, joka natsien tuon ideologian loi jo paljon aikaisemmin https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/26563/Luther.pdf
Tuo kirja on kirjoitettu 1543 ja se suomennettiin 1939. Suomennoksessa oli varsin natsi-intoiset saatesanat suomentajalta.
Tuossa kirjassa syytetään juutalaisia varkaiksi, koronkiskureiksi, itse pahasta oleviksi ja yhteiskuntavaaraksi. Kirjan kirjoittaja vaatii juutalaisten synagogien ja talojen hävittämistä maan tasalle, heidän kirjojensa polttamista ja rabbien toiminnan kieltämistä, juutalaisten viemistä ulkokarjamajoihin, liikkumisen estämistä, juutalaisten viemistä työleireille, heidän omaisuutensa takavarikoimista ja jopa juutalaisten tuhoamista.
- huomaatteko jotain, mitä Hitler ja natsit olisivat keksineet lisää?
Kyseinen hengenmies kirjoitti aikanaan myös toisen vastaavansisältöisen kirjan aiheesta.

Tuosta kirjasta, tai sen kansanomaistetusta versiosta otettiin natsien aikana ainakin 9 painosta - sen avulla saatiin paljon myöskin saksalaisia hyväksymään juutalaisvainot.

Tuon lisäksi Martin Lutherin kantahan homoihin oli tämä:
"The vice of the Sodomites is an unparalleled enormity. It departs from the natural passion and desire, planted into nature by God, according to which the male has a passionate desire for the female. Sodomy craves what is entirely contrary to nature. Whence comes this perversion? Without a doubt it comes from the devil. After a man has once turned aside from the fear of God, the devil puts such great pressure upon his nature that he extinguishes the fire of natural desire and stirs up another, which is contrary to nature."
- Plass, Ewald Martin. What Luther Says.

Natsien asennehan myöskin islamia kohtaan mukaelee pitkälti Lutherin asennetta, joka piti islamia (mikä Ottomaanien muodossa oli Lutherin aikaan Wienin porteilla) vain Lutherin "jumalan" rangaistuksena paavinvallalle, eikä Luther suurimmaksi osaksi juurikaan vastustanut islamia. Samoinhan siihen suhtautuivat natsitkin.

Monella tapaahan Hitler esitti Mein Kampfinsa ja natsi-aatteen, saksalaisten olevan Intiasta lähteneen arjalaisen "valio"rodun (kristinuskonkin kautta) "jumalallinen" rotu ja valtakunta.

Toinen vastaava ja liki yhtä suuren uhrimäärän 13-vuotinen synkkä seikkailu oli Kiinassa 1851-1864 Taiping-kapinan muodossa, jossa sikäläinen kouluopettaja pyrki luomaan sinne, omaksumansa kristillisyyden pohjalta "jumalan valtakuntaa" ... siinä temmellyksessä sai surmansa ainakin 20 miljoonaa, ehkä jopa useita kymmeniä miljoonia enemmänkin kiinalaisia. http://en.wikipedia.org/wiki/Taiping_Rebellion

Toisessa maailmansodassahan, Euroopassa, Aasiassa ja Pohjois-Afrikassa sai surmansa n. 3% senaikaisesta maailman väestöstä, arvioiden liikkuessa 40 - 70 miljoonan välillä - siitä tosin 6 - jopa yli 10 miljoonaa juutalaista ja ainakin 10 000 homo/bi-miesuhriakin saivat kantaa kovan osan, romaneista ja muista ryhmistä puhumattakaan.
Ks. http://www.osi.hu/rpp/holocaust.html ja http://en.wikipedia.org/wiki/Porajmos

Natsithan asloittivat keskitysleiriensä toiminnan "koekäytön" mm. saksan kommunisteilla ja muilla natsien ei yhteiskunnalleen sopivaksi katsomillaan ryhmillä, ennen kuin tuhoamiskeskitysleirien toiminta laajeni suurempiin uhriryhmiin.
Tohtori Mengele oli erityisen kiinnostunut tekemään ihmiskokeitaan romanilapsilla.


Ihmiskunnan historian suhteellisesti pahin ihmishenkiä vaatinut sotimisajanjakso oli mahdollisesti mongolien valloitus-sotien aika 1200-luvulla, jolloin on arvioitu saaneen surmansa jopa yli 10% senaikuisesta maailman väestöstä, 30 - 60 miljoonaa ihmistä. Mongolithan valtasivat liki koko Aasian ja alueita aina Itä-Eurooppaan ja Palestiinaan saakka http://en.wikipedia.org/wiki/Mongol_Empire

Luettelo sodista ja ihmisten muista katastrofeista kuolonuhreineen: http://en.wikipedia.org/wiki/List_of_wars_and_anthropogenic_disasters_by_death_toll

Nürnbergin oikeudenkäyntiin, natsi-vallan kukistumisen jälkeen, ei todistajiksi kutsuttu homo/bi-miehiä, eikä romanejakaan,
vaan natsien homo/?bi-miehille langettamia vankilatuomioita jatkettiin sellaisinaan.

Kommenttia muokattu: 30.01.2013 klo 23:22
SaintJudy, eikö Saksassakaan ollut 1920-luvulla biseksuaaleilla mitään elämää? Välistä tuntuu että bi:tä on vähän joka paikassa ja välistä niitä ei taas ole ollenkaan.
  • 9 / 16
  • SaintJudy
  • 30.1.2013 22:24
Hyvä huomio.
Weimarin Berliinistä varmaan löytyi kaikki aakkoset - ja enemmänkin - vaan ei tuosta esittelemästäni kirjasta erillisenä lukunaan. Yökerhojen kuvauksissa ei myöskään löytynyt erillistä baaria biseksuaaleille. Ehkäpä luoviminen sukupuolten välillä ei ole koskaan tarvinnut omaa erillisiä taapaamispaikkoja tai kulttuuria?
Biseksuaalit vieläkin hakeutuvat homo- ja lesbobaareihin, tosin 1990-luvun ilmiönä tunnettu "homoystävällinen" baarikultuuri on sekoittoinut pakkaa.

Miksi bi-baareja ei muuten ole?

Kommenttia muokattu: 31.01.2013 klo 00:28
  • 11 / 16
  • vaeltaja2006
  • 30.1.2013 22:38
"Miksi bi-baareja ei muuten ole?"

Sen takia, että iso lauma homoja haluaa heti bi-baariin ja siitä baarista tuleekin vähitellen homobaari, johon hartaasti odotellaan bi-miehiä.
Vähän niin kuin heteroiden SM-bileet: täynnä miehiä. Missä naiset?
puppupuhetta Vaeltaja. homoja ei kyllä kiinnosta ne ainaiset, bi-miehille järkätyt drag-esitykset, bimiekkosten naisjutut tai se "tää nyt vaan on miesseksiä, vaikka naisista vitusti pidänkin" -läppä, eikä loppuillan känniset bi/hetero-naiset baarissa, joten kyllä ihan gay-baari on homoille vetoivoimaisin 1-juttu. Aito on aina aitoa.

Lost&Found oli ensin heteroystävällinen homo-baari ja sillä meni hyvin ... sitten kun se muuttui homoystävälliseksi heterobaariksi, se hiipui konkkaan. Samoin kävi bi/trans-profiloituneelle Jenny Woo -baarille Forumin nurkalla.

SaintJudy, lähinnä ajoin takaa sitä, että kun luettelit homot ja transseksuaalit (jotka ovat lähempänä bi:tä, kuin homoja), niin turhaa siitä luettelosta on arkailla jättää kaksoiselämän "sankareita" bi:täkään pois, vaikka samoissa paikoissa osittain liikutaankin.

Natseissakin oli tosiaan ainakin se yksi ilmeinen homo Ernst Röhm (jolla ei vaimoa ollut) ja sitten siellä oli useitakin ilmeisiä biseksuaalejakin (joilla ne vaimotkin oli; mieselämänsä lisäksi).

Homojen ja biseksuaalien elämäthän ovat tyypillisesti hieman erilaisella pohjalla, 1 sukupuolen & täysin heteromaailmasta erottumisen ja 2 sukupuolen kiinnostuksen & osittaisen heteromaailmasta erottumisen suhteen.

Mutta eittämättä natsit panivat päiviltä homomiesten lisäksi joukon bimiehiäkin.

Kommenttia muokattu: 30.01.2013 klo 22:56
Kansainvälisillä hlbt-vihaajilla, Scott Livelyllä ja Kevin Abramsillahan on sitten tämä kirjanen, jossa he "todistavat" natsit homoiksi ja kaiken sen syyksi

http://www.thepinkswastika.com/

Nuo kirjan tekijäthän puuhaavat Usa:ssa, Itä-Euroopassa ja Afrikassa kaikenlaisia hlbt-vastaisia lakeja ja -vihaa varsin aktiivisesti.
Hyvä human, kategorisointisi on niin omaperäinen, että en millään voi vastata siihen omissani - enkä edes yritä. Transvestiitit, drag queenit ja transseksuaalit ovat EDELLEEN aivan eri asia, vaikka tunnut sekoitavan ne vieläkin. Ehkäpä Weimarin Berliinnistä löytyi myös erityisesti "bi-miehille järkättyjä drag-esityksiä"?
Drag on aina ollut perinteisesti homobaarien viihdykettä, josta se on siirtynyt vapautumisen myötä ruotsilaivojen viihdykkeeksi...

Mielenkiintoinen yksityiskohta oli, miten Weimarin Berliinin natsien suosimassa paikassa oli myös drag-esityksiä. Kirja kuvailee näitä esityksiä enemmän "libidinous than comic".
offtopic:

"Vähän niin kuin heteroiden SM-bileet: täynnä miehiä. Missä naiset?"

Smurffien bileissä tuli joskus köytyä ihan tunnelman mukaan. Puvut olivat näyttäviä, ihmiset olivat todella panostaneet ulkonäköönsä. Naisia kyllä tuntui olevan miehiä enemmän. Tunnelma oli vapautuneempaa kuin esimerkiksi miesten bileissä - ehkä juuri siksi, että itselleni tilanne ei ollut niin seksuaalisesti virittynyt.
Jengi oli muuten aika pitkälti samaa, jotka kävivät samoihin aikoihin goottibileissä, jossa kaikki on tunnetusti enemmän tai vähemmän bi.
Kansallinen Vastarinta ylistää Patriootti-sivustollaan Hitlerin nousua valtakunnankansleriksi.
Suuruuden mitta-jutussa kirjoitetaan muun muassa:
"Mittaammepa suuruutta luonteenlaadun tai saavutusten perusteella, Adolf Hitlerin suuruus oli korkeaa luokkaa rotumme perinteisillä standardeilla. Emme tietenkään voi tehdä vertailuja kaikkien Matti Meikäläisten kanssa, joilla ei ole minkäänlaisia näkyviä saavutuksia heidän mahdollisesta potentiaalistaan huolimatta. Kun Hitleriä verrataan 20. vuosisadan muihin poliittisiin johtajiin, hän on kuin jättiläinen kääpiöiden joukossa."

Voidaan miettiä, liittyikö hyökkäys Jyväskylän kaupunginkirjastossa Hitlerin valtaannousupäivän juhlintaan.
---
Patriootti-sivusto hyökkää myös Aamulehteä vastaan, jossa oli puheenaiheena pimeä karisma:
http://www.aamulehti.fi/Ulkomaat/1194792043579/artikkeli/puheenaihe+pimea+karisma+tappaa.html
---
Vuosikymmeniä sitten olimme parhaan ystäväni kanssa Itä-Puolan Lublinissa ja tutustuimme myös Majdanekin keskitysleiriin. En osaa tässä nyt muuta sanoa kuin että se oli hirveä paikka.