Psyke ry:n alku arjen näkökulmasta

  • Teema
  • Historia
  • Toimitus Ranneliike ry

Tulin mukaan Psyken toimintaan siinä vaiheessa, kun yhdistys sai käyttöönsä Kalevankadun tilat. Oli alkukevät 1969 ja olin sattumalta jonkun porukan mukana Holger von Glanin kotona, kun hän kertoi saaneensa suhteidensa kautta vuokratuksi kellaritilat yhdistykselle. Tarvittiin ripeitä nuoria siivoamaan, maalaamaan ja järjestelemään paikkoja. Lähdin mukaan.

Psyke oli vasta perustettu ja Holgerista oli tullut sen puheenjohtaja. Elettiin aikaa, jolloin homoseksuaalisuus oli laitonta, sairasta ja syntistä. Ei siis ollut itsestään selvää, että homoille olisi vuokrattu toimitiloja. Siinä ja kalusteiden hankkimisessa olivat Holgerin suhteet varttuneisiin ja varakkaisiin ihmisiin hyvin hyödyllisiä. Meitä muita oli kourallinen, jotka emme osanneet pelätä mahdollista julkisuutta tai poliisia vaan toimimme avoimesti omilla nimillämme niissä tehtävissä, joita eteen tuli. Toki tiesimme, että Helsingin poliisissa oli erittäin virkaintoinen naispoliisi, joka parin muun kanssa oli erikoistunut homojen jahtaamiseen. Minun aikanani heitä ei kuitenkaan Kalevankadulla näkynyt. En harrastanut Mäntymäkeä enkä muita puistoja tai käymälätapaamisia, joka huomattavasti laski riskiä joutua poliisin käsiin.

Toiminta laajenee

Yhdistyksen jäsenmäärä alkoi kasvaa tasaista vauhtia. Kun yhdistys alkoi julkaista ”96”-lehteä, sen levikki kuitenkin ylitti huomattavasti jäsenmäärän. Hesari (eivätkä muutkaan lehdet) sallinut mainostamista, mutta ”Henkilökohtaista”-palstalla pystyi julkaisemaan vaatimattoman viestin tyyliin ”Uusin 96 saatavissa” ja siihen lisäksi postilokero-osoite ja puhelinnumero, kun puhelin oli ensin saatu. Lehtitilaukset tulivat yleensä tavallisena kirjeenä. Ellei maksu ollut valmiiksi tilauksen mukana, lehden kanssa samassa kuoressa lähetettiin postisiirtolomake, jolla lehden saattoi maksaa. Hyvin harvoin syntyi luottotappioita. R-Kioskeissa lehti oli jallujen ja muiden seksilehtien välissä niin että yleensä vain pieni kulma pilkotti.

Kun toiminta näin laajeni, toimistotöiden määrä ryöpsähti sen mukana. Pian huomasin olevani Psyken toimistonhoitaja. Olin vakituisessa päivätyössä, mutta joka päivä töiden jälkeen tulin Psykeen, jossa illat venähtivät pitkiksi ihan rutiinien hoidossa. Täytyy muistaa, että kirjoitus- ja nauhalaskukone olivat tuon ajan tietotekniikan huippua, nykyaikaisia monistuskoneita ei ollut ja PC oli juuri ja juuri keksitty, mutta ei tuotannossa. Jäsenistöstä tehtiin osoitekortisto, josta eräänlaisella spriitelalla saatiin monistettua osoite muutaman kerran. Toimistossahan piti vastata mitä erilaisimpiin kyselyihin, lähettää kokouskutsuja ja -aineistoa, jäsenmaksujen maksukortteja, kirjata tulleita jäsen-, lehti- yms. maksuja tuon em. lehtitilausten hoitamisen lisäksi. Työmäärän kasvaessa aloin hyväksyä klubilla vierailevien, tutuiksi tulleiden ja luotettaviksi kokemieni henkilöiden avun mm. kokousmateriaalien postikuksessa. Yksi näistä oli Gösta, jonka kanssa olemmekin sitten jakaneetkin ilot ja surut jo yli 41 vuoden ajan. (Se siitä homojen suhteiden lyhytaikaisuudesta!)

Kalevankadulla oli tilaa muuhunkin kuin toimistoa varten. Ensinnäkin oli pieni koppi, jossa HP teki lehteä. Sen lisäksi oli kaksi huonetta, jotka toimivat kokoontumistiloina, ”klubina”. Aivan alusta saakka tiloissa oli myös pieni kanttiini, joka oli pääasiassa Jukan hoidossa. Tämä nuori, vaalea ja herkän maskuliininen kaveri oli todella etevä ”klubi-isäntä”, joka sai ihmiset tuntemaan itsensä tervetulleiksi. Jukalla oli etuna hyvä psyykkinen silmä sekä sen verran raamikas olemus, että myös harvat ja pienet ristiriidatkin vieraiden kesken tulivat siististi ratkaistua. Jukka tai Janne (”Jaana”) soittelivat myös musiikkia LP-levyiltä, hyllyissä oli ihmisten tuomia lehtiä, joista muutama puhdasta pornoa, mutta mikään pornoluola paikka ei ollut. Välillä musiikki houkutteli tanssimaankin, mutta meno ei revennyt juuri teinihippoja kuumemmaksi. Sitä en tiedä, mitä kerhon wc:ssä tapahtui, mutta kun sinne piti mennä kerrostalon sisäpihan kautta, niin pelko nähdyksi tulemisesta piti ”käpyhuoneen” käytönkin aisoissa. Käpy? Se tuli siitä, että wc:n avain oli kiinnitetty kaappikellon suureen käpy-punnukseen, jotta se ei jäisi vahingossakaan kenenkään taskuun!

Yhdistyksen tilat olivat paikka, jossa moni homo ja lesbo tapasi kaltaisensa ”livenä” ensimmäistä kertaa. Muistan itsekin, kuinka järisyttävä ja vapauttava tunne se oli maalta stadiin muuttaneelle alle 20-kymppiselle. Suuri osa kävijöistä liikkui rohkeutensa äärirajoilla tullessaan ”klubille” ja heille riitti oikein hyvin se, että oli paikka tavata ja jutella. Toki oli niitäkin, jotka halusivat hyvinkin radikaalia ”tiedostavaa” ja ”edistyksellistä” toimintaa ajan ylipolitisoituneeseen henkeen sopivasti. Väliin jäi pieni liberaali vähemmistö, joka halusi viedä muutoksia eteenpäin mahdollisimman laajalla (poliittisella) tuella.

Klubilla kävi myös muita seksuaalisia vähemmistöjä. Yksi vakiokävijöistä oli Lasse Svartström, transvestiitti, jolla oli oma jäljittelemätön ja pelkistetty tyylinsä luoda toinen minänsä naisena. Siihen tarvittiin vain pitkä vaalea peruukki, punaiset pitkävartiset saappaat, punainen käsilaukku, ns. koteloleninki ja vähän punaa huuleen. Parta saattoi olla parin päivän sängellä, mutta se ei haitannut. Lasse oli ilmiö positiivisessa mielessä eikä kursaillut olla esillä myös lehdistössä.

Kävihän siellä myös joskus S/M ihmisiä, mutta ilmeisesti paikka oli liian pehmo ja pliisu, koska en muista, että kenestäkään olisi tullut vakiovierasta. Tosin ei siellä ketään laitettu tenttaamaan oman seksuaalisuutensa sävyjä.

Myös tilojen ylläpito siivouksesta alkaen kaatui niiden muutaman aktiivisesti toimivan harteille, jotka pyörittivät arkipäivän toimintaa. Kukaan ei tietenkään saanut mitään palkkaa, mutta jossakin vaiheessa yhdistys alkoi maksaa joillekin muodollista palkkiota. Jotkut toiminnot, kuten tanssi-iltojen järjestäminen anniskelupaikoissa, ”ulkoistuivat” niitä vetäneille aktivisteille ja toimivat lähes itsenäisesti sen paremmin yhdistyksen apua tarvitsematta kuin toiminnastaa sille tiliä tekemättäkään.

”96”-lehti

Kun lehti perustettiin, muutamat jo Psykeä edeltäneen rekisteröimättömän yhdistyksen monisteisiin kirjoittaneet alkoivat kirjoittaa myös ”96”-lehteen. Heistä muistan ainakin Jorma Elovaaran ja ”Dahpnen”. Jorma oli valtakunnanjulkkis radio-ohjelmansa kautta (muistaakseni Vesimiehen aikaan) ja hänen ”bloginsa” lehdessä noudatti samaa henkeä. Lehdellä oli monia muitakin avustajia ja sisältö harvinaisen monipuolinen hyvin perusteellisesti tehdyistä yhteiskuntakriittisistä artikkeleista (esim. V-P ja Veli) kevyempiin muotikatsauksiin. Myös kirjallisuus ja elokuvat olivat esillä. Lehden kuvitus oli artikkeleita vaikeampaa. Elokuvia esiteltiin senkin takia, että silloin oli joskus mahdollisuus saada levittäjältä julkaistavaksi muutama kaunis kuvakin. Myös esim. Lapponia Korut ja Teinitalo antoivat ajoittain mainoskuviaan käyttöömme. Lehden sisältö oli jatkuvaa tasapainoilua, kun toisaalta haluttiin merkityksellistä ja kiinnostavaa sisältöä mutta toisaalta oli pidettävä huoli siitä, ettei lehteä takavarikoitu tai ettei R-Kirja tai posti kieltäytyneet sitä levittämästä. Tärkeä osa lehteä olivat kontakti-ilmoitukset. Se oli ainoa lehti, jossa mies sai etsiä miestä ja nainen naista. Valtamediassa tällainen ei ollut mahdollista.

Pitää muistaa, että elettiin aikaa, jolloin ei ollut käytössä nykyaikaisia tietokoneita eikä niiden julkaisuohjelmia. HP oli siviiliammattinsa puolesta tottunut lehdenteon moniammattilainen ja oli lehdenteon ehdoton guru.

Alayhdistykset

Psyken toiminta oli aluksi täysin Helsinki-keskeistä. Jälkeenpäin ajatellen hyvin pian alettiin perustaa rekisteröimättömiä alaosastoja maakuntakaupunkeihin. Sihteerinä jouduin tietenkin olemaan melko paljon ja konkreettisesti mukana varsinkin kunkin alayhdistyksen syntyvaiheissa. Jos Helsingissä jo alettiin ravintoloissa, kuten Vanhan Kellarissa, tottua homoporukoihin, niin tilanne oli toinen maakunnissa. Kun tapaamiset järjestettiin lähes poikkeuksetta jokun ravintolan kabinetissa, aina oli salin puolella ja baarissa perään huutelijoita, mutta mitään fyysistä väkivaltaa en koskaan kohdannut.

Lakimuutos

Tuskin Suomessa olisi oltu vielä 1970-luvullakaan valmiit homoseksuaalisuuden kieltävän lainkohdan poistamiseen erillisenä asiana. Se sisältyi kuitenkin yhtenä osana prof. Inkeri Anttilan rikoslain laajempaa uusimista koskeneeseen mietintöön ja pysyi kuin pysyikin mukana myös lainvalmistelussa. Psyke sai jonkinlaisen tunnustuksen etujärjestöasemalleen, kun sen puheenjohtajaa kuultiin prosessin aikana. Holger von Glan ei kuitenkaan halunnut olla läsnä lain käsittelyssä eduskunnassa. Hän halusi sinne nuoria ihmisiä jotta nähtäisiin, ettei lakia tehty vanhoille ukoille vaan kysymys oli ennen kaikkea nuorten tulevaisuudesta. Niinpä jouduin tai pääsin seuraamaan kaikkia lain eduskuntakäsittelyjä ja varmasti posket punaisena kuuntelin Eino Poutiaisen (SMP) ja hengenheimolaistensa puheita. Istuin ihan lehdistöaition vieressä ja aina joku silloin tällöin kävi kysymässä kommenttia.

Jouduin myöhemminkin lehtien sivuille. Joskus myöhemmin Holgerin entinen poikaystävä kertoi jossakin lehdessä – muistaakseni Hymyssä – kuinka hän oli varattomana musiikin opiskelijana joutunut Holgerin seksuaalisesti hyväksikäyttämäksi kun asui hänen luonaan vuokralaisena. Yhdistykseltä vaadittiin lausuntoa asiasta ja olimme Reima Viinamäen kanssa haastateltavina. Asia on jäänyt mieleeni sen takia, että kun olimme kerran varsinasella työpaikallamme odottamassa hissiä yhdessä viraston isokenkäisten kanssa, paikalle porhalsi Hilja-neiti, joka hänelle tyypilliseen avoimeen tapaansa alkoi ensin kiitellä meitä rohkeudesta ja oikean asian puolustamisesta. Lopuksi hän sitten totesi, ettei kuitenkaan olisi millään uskonut, että me olimme homoja. Viimeistään sen jälkeen asia oli virastossa julkinen salaisuus, vaikka harvoin siitä puhuttiin eikä se millään tavalla vaikuttanut töihini tai uralla etenemiseeni.

Kun laki oli hyväksytty eduskunnassa, jännitettiin vielä, suostuuko Urho Kekkonen sitä vahvistamaan. Senkin jälkeen oli vielä pitkään moninaisia pelkoja eivätkä kaikki uskoneet, että muutos jäisi pysyväksi. Lakiin sisältyvän ns. kehotuspykälän perusteella ei kai kukaan joutunut syytteeseen, mutta lehdistön oma itsesensuuri johti lähes täydelliseen hiljaisuuteen. Homous ei ollut ainoa arka aihe, jossa toteutettiin samaa linjaa (esim. suhteet NL:oon, sosialistimaiden sisäiset asiat, jne.) Psyken kanssa samaan aikaan perustettu Sexpo yleisesti ja Helsingin yliopisto erityisesti Elina Haavio-Mannilan ja Osmo Kontulan tekemillä suomalaisten sukupuolielämää koskevilla tutkimuksillaan lisäsivät muun ohella myös tietoa homoseksuaalisuudesta ja vähitellen keskustelu pääsi käyntiin.

Viranomaisten ja virkamiesten asenteet

Melko varhain minut valittiin myös Psyken sihteeriksi. Silloin jouduin entistä enemmän osallistumaan myös vertaistukeen puhelimessa ja vastaamalla kirjeisiin. Yksi erityisryhmä olivat asevelvolliset, joilla oli vaikeuksia palveluksessaan tai jotka pelkäsivät mennä armeijaan. Silloin jouduin asioimaan puolustusvoimien esikunnan, lähinnä Uudenmaan sotilasläänin esiskunnan, kanssa. Puolustuvoimilla lienee edelleen kanta, ettei homoseksuaalisuus sinänsä ole este palveluksen suorittamiselle mutta ettei se ole myöskään syy siitä vapauttamiselle. Em. esikunnassa oli hyvin jämpti kutsuntamajuri, joka oli todellinen upseeri ja herrasmies. Hän oli aina asiallinen ja sanoi, ettei armeija ehdoin tahdoin halua myöskään niitä, jotka eivät syystä tai toisesta pysty sopeutumaan palveluksessa vallitseviin olosuhteisiin. Tavallisin menettely oli se, että nuorimies meni psykologin tai psykiatrin tutkittavaksi. Palveluksessa olevat passitettiin yleensä Tilkan sotilassairaalaan; vaikeimmat tapaukset itsetuhoisten yritysten jälkeen ja jonkun muistan vapautuneen, koska häneltä ”puuttui auktoriteettien kunnioitus”. Meidän onneksemme oli muutama nuori psykiatri, kuten Vappu Taipale, jolla oli modernimpi – mutta tiukasti lääketieteellinen – ote asioihin. Jouduin kääntymään niin usein Tapaleenkin puoleen, että hän taisi jossakin vaiheessa jo hiukan tuskastua, mutta auttoi kuitenkin. Kaikki ”potilaat” eivät toki saaneet vapautusta puoltavaa lausuntoa ja jotkut kertoivat myöhemmin, että palvelus meni etukäteisepäilyistä huolimatta ihan hyvin.

Yhdistyksellä oli epävirallinen suhde myös oikeusministeriöön ”96”-lehden osalta. Kun uusi lehti ilmestyi, siitä lähetettiin näytekappaleita eräälle virkamiehelle, jonka odotettiin ottavan yhteyttä, jos oli havaitsevinaan lehdessä epäsiveellisyyttä. Tuollaisten painotuotteiden levittäminenhän oli kiellettyä. Se ei näyttänyt koskevan ns. miestyenlehtiä eikä Hymyä, mutta seksuaalivähemmistöistä ei saanut periaatteessa puhua mitään hyvää: se olisi voinut olla lain kieltämää kehottamista.

Postilaitos virastona ei sinänsä ottanut kantaa Psykeen tai homoihin, mutta välillä korosti vastuutaan siinä, ettei sitä käytetä hyväksi lainvastaisten painotuotteiden levityksessä. Näin ainakin asiaa perustelivat ne lehtipostin nuoret miehet, jotka halusivat lehdestä tarkistuskappaleita, kun vein autolastin lehtinippuja jaettavaksi R-Kioskeihin eri puolille Suomea. Totuus näytti olevan, että lehtipostin miehet halusivat tirkistellä ja vähän pompotella .

Postilaitoksen virastolinjasta oli siis erikseen yksittäisten virkamiesten suhtautuminen. Yleensä Helsingin pääpostissa palvelu oli moitteetonta. Kirjatun postin esimies sen sijaan yritti kaikkensa asioiden hankaloittamiseksi. Eräänkin kerran, kun seisoin jonossa nippu postilokerosta ottamiani tiedoksiantoja käsissäni, virkailijat keräsivät etukäteen Psykelle tulevat kirjeet nipuksi. Tuo arvon esimies seurasi tilannetta sivussa ja kun olin alkamassa kuittausten kirjoittamisen vaati nähdä henkilöllisyystodistukseni. Ei auttanut, että virkailijat yrittivät sanoa, että on kyseessä tuttu henkilö. Minulla ei sattunut olemaan papereita mukanani, mutta vaadin toimistonhoitajaa paikalle ja hän antoi sitten luvan antaa kirjeet. Esimies sai Psykeltä joulahjaksi pienen, piikkisen mutta kukkivan kaktuksen.

Kohti hajaannusta

Kun ”yhteiskunnallisesti tiedostavat” psykeläiset huomasivat, ettei yhdistyksen enemmistö ollut halukas korkeamman profiilin kriittisempään toimintaan, heidän piirissään alkoi itää ajatus uudesta yhdistyksestä. En ollut niissä keskusteluissa mukana, mutta Veli Hyvärinen on toisaalla kirjoittanut, miten nuo keskustelut johtivat aikanaan Setan syntyyn. Psyken toiminnassa varovaiset ja oman nimensä esiintuloa kaihtavat halusivat siitä huolimatta paljon valtaa. Usein liikuttiin laillisuuden ja laittomuuden rajamailla, kun esimerkiksi rekisteröintipakon alainen tehtävä muodollisesti oli yhdellä mutta todellinen toimintavalta salanimen suojassa toimivalla. Laillisuuskysymysten ohella koin ongelmaksi toimintaprosessien monimutkaistumisen. Kun samaan aikaan työtehtäväni päivätöissä muuttuivat ja jouduin matkustamaan entistä enemmän, päätin erota tehtävistäni eräässä Koiton-salissa pidetyssä yleisessä kokouksessa. Yhteiskunnallinen aktiivisuuteni kohdistui muualle ja opiskelujen aloittaminen työn ohella täyttivät kaiken vapaa-aikana hyvin tehokkaasti.

© Martti Petäjäjärvi
Teneriffalla marraskuussa 2011

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!