Paratiisi sijaitsi laaksossa ja sen vuoret olivat niin korkeat ettei yksikään ihminen ollut uskaltautunut toiselle puolelle. Asukkaat tulivat toimeen omillaan, he korjasivat hedelmänsä puista ja muun ravinnon he ottivat maasta ja merestä. Laakson korkeimmalla paikalla sijaitsi Divinen suuri ja mahtava linna. Kerrottiin, että kukaan ei ollut koskaan päässyt linnan ylimpään huoneeseen näkymää ihastelemaan. Silloinkin, kun palvelijat vierailivat ovensuussa, Divine oli peittänyt ikkunan mustalla satiinilakanalla.
Divine oli nuori ja komea mies, joka pysytteli omissa oloissaan, mutta hän ei silti unohtanut alamaisiaan. Hän järjesti linnan sisäpihalla teatteria, musiikkia ja lapsille satutunteja. Tällaisena päivänä, kun hänellä ei ollut mitään tekemistä, hän maalasi taulujaan. Divinen mielen täyttivät raskaat ajatukset katsoessa ikkunoista kantautuvaa näkymää meren taakse.
- Teenne, Sir.
- Jättäkää tarjotin ovenpieleen, Divine sanoi ja tuskin vilkaisikaan palvelijaa laskiessaan kangasta nopeasti ikkunan eteen.
- Hyvä on, Sir, kuten haluatte, palvelija vastasi narisevalla äänellä ja poistui takaisin käytävälle.
Divine laski siveltimen pöydälle ja lopetti tältä päivältä. Hänen olonsa kävi levottomaksi iltaa kohden ja kosketteli hermostuksissaan kirjahyllyn pölyisiä kirjoja. Divine tuskastui ja heittäytyi sängylle. Aurinko oli laskeutunut ja kynttilät valaisivat huonetta. Pieni tuulenvire sai kankaan heilahtamaan ja Divine odotti sydän pakahtumaisillaan salaperäistä vierasta saapuvaksi. Kuunvalo laskeutui huoneeseen ja osui Divinen paljaalle ylävartalolle. Hän erotti ikkunalaudalla mustan hahmon. Hetken tutkittuaan Divinea, hahmo astui huoneeseen ja valkoiset siivet levittäytyivät miehen sivuille. Tulija oli alaston ja hänen iho oli maidonvalkoinen ja kasvot kovin alakuloiset. Divine punastui, vaikka oli nähnyt vieraan ennenkin suoristamassa siipiään lanteidensa suojaksi. Mies asteli Divinen luo.
- Deuce, olen ikävöinyt sinua, Divine huokaisi ja halasi miestä.
- Niin minäkin sinua.
Deuce pysytteli Divinen syleilyssä ja muukalainen hohkasi ihmeellistä valoa, niin että Divine joutui kääntämään katseensa pois Deucen vihreistä silmistä.
- Olet saanut taulun valmiiksi! Deuce innostui ja irrottautui Divinen otteesta.
- Melkein valmiiksi, Divine korjasi ja istahti sängylle.
Deuce ihasteli taulua ja hänen hymykuopat nousivat esiin.
- Tämä on kaunis, hän mairitteli ja tutki sormenpäillään taulun kangasta.
- Vihaan sitä. Saan sen huomiseksi valmiiksi ja toivon, että en näe sitä enää koskaan, Divine tiuskaisi ja sammutti kynttilän sormellaan.
Deuce asetti taulun takaisin paikoilleen ja kääntyi katsomaan kiukuttelevaa Divinea.
Piinaava hiljaisuus kävi huoneessa kuin läpiveto ja molemmat miehet jähmettyivät paikoilleen. Divine oli surullinen katsoessaan merenkäyntiä.
- Tule mukaani, Deuce pyysi ja valo hänen ympärillä himmeni.
- En voi, Divine vastasi. - Sinun maailmasi ei ole minua varten ja sen sinä tiedät itsekin. Maalasin taulun sinua varten.
- Miksi et jäisi luokseni?
- Katso nyt heitä, ihmisiä, Deuce murahti ja valo sammahti kuin kynttilänliekki. - Heissä ei ole pienintäkään vikaa. Minäkö jäisin tänne? Ei, siivekäs torjui Divinen ehdotuksen. - Luontoni vaatii toisin.
Mies oli hyvin kiihtynyt ja se näkyi hänessä. Valkoiset sulat näyttivät tummenneen ja osa niistä oli pudonnut lattialle ja hänen iho hilseili.
Ensimmäistä kertaa Divine näki hänet ilman valokehää ja kirkkautta. Deucen hiusrajasta tunki esiin orastavat sarven alut.
- Tuollainenko sinä olet? Divine kysyi.
- Millainen?
- Kuin susi lampaan vaatteissa, pahuus ja viettelys.
- Sitähän sinä rakastat, Deuce sanoi ivallisesti.
Seurasi hetken hiljaisuus ja Divinen katse pakeni tauluun.
- Maalaat tauluni valmiiksi? Deuce kysyi ja istui Divinen viereen silittäen tämän poskea.
- Taulu on jo valmis, Divine huokaisi pettyneenä. - En vain halunnut myöntää sitä itselleni. Tai sinulle.
Aiemmat yöt, jolloin Deuce oli vieraillut hänen luonaan, tuntuivat nyt kaukaisilta muistoilta.
- Jääthän aamuun?
Deuce ei vastannut, vaan suuteli hellästi Divinea. Ensimmäistä kertaa hän tunsi suurta epäonnistumista. Hän tiesi Deucen haluavan lähteä eikä hänellä ollut siihen mitään sanottavaa.
Taulun keskeltä nousivat esiin korkeat pilvenpiirtäjät ja likaiset tehtaat, jotka puskivat mustaa savua ulos piipuista ja ilma leijaili saasteesta.
Divine itki, mutta Deuce ei ollut huomaavinaan kyyneleitä. Deuce levitti siipensä lähtövalmiiksi.
- Rakastan sinua, Deuce kuiskasi ja pudottautui alas tornista taulu mukanaan.