Oikeudenkäynti alkoi. Ihmiset kerääntyivät hiljalleen saliin, istuivat paikoilleen ja jäivät odottamaan varsinaisen tilaisuuden alkua. Katsojien jälkeen saliin saapui syyttäjä, joka kaikessa rauhassa otti oman paikkansa ja levitti tarvikkeensa pöydälle ja pyysi oikeusavustajaa tuomaan hänelle kannullisen jäävettä. Oikeusavustaja oli sitä mieltä hiljaisesti, että syyttäjä omalla olemuksellaan olisi voinut saada veden jäätymään, suotta sinne jääkuutioita lisäämään. Syyttäjä oli kohtalaisen kylmän näköinen mies, vaikuttava ja pitkä ja hänen kasvoillaan ei karehtinut hymy. Puolustuksen pöytä pysyi tyhjänä vielä hetkisen aikaa. Viimein salin sivuovi avattiin ja sieltä tuli vartijoiden saattelemana nuorehko mies, joka hiljaisena, mutta pitäen katseensa eteensä suunnattuna käveli syytetyn paikalle. Hänen saapumisensa aiheutti yleisössä kohtalaisen suuren hälinäkohtauksen, jota ei vaimentanut edes tuomarin saapuminen mustassa viitassaan saliin.
"Järjestystä saliin! Järjestystä nyt", hän komensi ja takoi nuijalla pöytää. Kesti melkein kymmenen iskun ajan ennen salin hiljenemistä. Tuomari silmäili korokkeeltaan salia tuimasti. "Jos tuollaista tapahtuu vielä kerrankin, niin sali tyhjennetään ja tapaus käsitellään suljetuin ovin. Muistutan vielä kerran ettei yleisöllä ole mitään oikeutta asettua tässä tai missään muussakaan oikeudenkäynnissä syyttäjän tai syytetyn puolelle."
Sen jälkeen hän piti pienen tauon, jonka aikana syyttäjä kaatoi itselleen lasillisen jäävettä. Siitä ei kuulunut paljoakaan ääntä. Sali oli hiljentynyt tuomarin puheen ansiosta. Viimein tuomari käänsi katseensa nuoreen syytettyyn. "Syytetty nouskoon."
Syytetty nousi paikaltaan seisomaan, katsoen kunnioittavasti lattiaan, eikä tuomariin päinkään. "Onko syytetty tietoinen siitä, että hänen olisi mahdollista saada puolustaja hoitamaan omaa asiaansa?" Syytetty nosti jäänsiniset silmänsä kohtaamaan tuomarin. "Herra tuomari", hän sanoi kohtalaisen hiljaisella, mutta varmalla äänellä, "Kaikella kunnioituksella, olen aivan tietoinen tuosta ja on minun oma valintani, etten halua mitään apua hoitaakseni tätä asiaa. Katson olevani väärin perustein syytetty ja haluan että oikeus tapahtuu. Sen tapahtuminen välikäsien kautta vääristäisi kaiken sen, mihin minä uskon ja se ei hyödyttäisi kuin minulle määrättyä puolustajaa, sillä hän saisi tällaisesta työstä kohtalaisen suuren palkkion. Ja sen lisäksi uskon siihen, että totuus tulee esille ennemmin tai myöhemmin kaikkien valheiden alta." Sen sanottuaan syytetty istui takaisin paikalleen ja tyynesti katsoi eteensä.
Tuomari nosti kulmakarvojaan hämmästyneenä. Tällaista hän ei ollut usein nähnyt. Hän piti jälleen pienen tauon ennen jatkamistaan. Tauon jälkeen hän antoi syyttäjälle puheenvuoron. Syyttäjä, joka oli katsonut syytettyä ja tämän puheenvuoroa hieman halveksien, nousi nyt ylös ja laittoi takkinsa kiinni. Hän käveli hitain, harkituin askelin pöytänsä takaa estradille ja aloitti.
"Herra tuomari, valamiehet ja tietenkin yleisö. Kuten varmasti tiedättekin, olemme tänään täällä päättämässä tämän miehen", hän osoitti sormellaan syytettyyn, "syyllisyydestä kaiken esille tuotavan todistusaineiston perusteella." Hän käveli toiseen kohtaan lattiaa ennen jatkamistaan. "Syytteeni kuuluu: Tämä mies", hän osoitti syytettyä, "on syyllistynyt maanpetokseen ja vakoiluun sekä hallitsijan arvovallan murentamiseen kansan keskuudessa." Tämän sanottuaan hän käveli takaisin pöytänsä luokse seisomaan. Tuomari käänsi katseensa kohti syytettyä. "Mitä vastaa syytetty?" Syytettynä oleva mies nousi paikaltaan seisomaan. "Syytön kaikkiin syyttäjän esittämiin syytöksiin, herra tuomari."
Tuomarin määräämän pienen tauon jälkeen syyttäjä aloitti oman puheenvuoronsa. Hän nousi jälleen kerran penkistään ja käveli estradille. "Herra tuomari, valamiehet ja yleisö", hän aloitti. "Esitän nyt tapahtumien kulun teille perustuen faktatietoihin, joista kuulette asioiden todellisen laidan."
"Kuluvan vuoden helmikuussa, 16. päivänä tarkasti ottaen, syytetty perusti salaseuran tarkoituksenaan alkaa murentamaan hallitsijamme arvovaltaa tavallisten kansalaisten keskuudessa. Hänen oli kohtalaisen helppo toteuttaa tällaista 'myyräntyötä', sillä hän oli kohtalaisen monta vuotta jo toiminut hallitsijamme lähellä tätä kautta saavuttaen tietty arvoasema tavallisten kansalaisten silmissä. Tulette huomaamaan syytetyn vetoavan siihen, että hänen perustamansa salaseura oikeasti olisi hyväntekeväisyysjärjestö, jonka toiminta ei millään tavalla pyrkinyt väittämääni asiaan, mutta se on valhe.
"Tätä väitettäni tukee muun muassa se seikka, että tämän salaseuran jäsenistöön otettiin heti alusta asti sellaisia henkilöitä, jotka olivat joutuneet hallitsijamme epäsuosioon syystä tai toisesta. Ja nämä epäsuosioon joutumisen syyt eivät ole olennaisia tässä oikeuden istunnossa.
"Samaan aikaan, toimiessaan salaseuran johtajana, hän edelleen kuului myös hallitsijamme piireihin ja ujutti sinne omia valheitaan, muka hyvää tarkoittaen. Samalla hän vakoili kaikkia mahdollisia tietoja ja henkilöitä, toimittaen saamansa tiedot sitten eteenpäin salaseuralleen. Tämän tarkoituksena oli hiljalleen nakertaa valtaistuimen arvovaltaa ja pyrkiä siihen, että hallitsijamme saataisiin syrjäytettyä ja syytetty itse pääsisi hallitsijaksi hallitsijamme paikalle. Täten syytämme häntä maanpetoksesta ja toiminnasta hallitsijaa vastaan.
"Tällaista peitetoimintaa jatkui jonkin aikaa, ennen kuin hallitsijamme sai sen selville ja vangitutti syytetyn. Olen nyt esittänyt syytteeni ja perustavat todistukset, jotka puhunevat selvää kieltään tämän asian puolesta.
Tämän jälkeen syyttäjä katsahti syytettyyn ja soi tälle voitonriemuisen hymyn. Hän käveli paikalleen ja istui tyynesti alas, kaatoi lasiinsa lisää jäävettä ja siemaisi siitä hieman. Tuomari määräsi jälleen tauon, jonka aikana hän kehotti valamiehistöä pohtimaan syyttäjän esittämiä asioita ja tekoja. Tauolta palattuaan oli syytetyn vuoro. Hän nousi ylös ja katseli kaikkialle ennen aloittamistaan.
"Herra tuomari, arvoisat valamiehet ja hyvä yleisö. Mitä minä voin todistaa tuota vastaan? Syyttäjä on esittänyt oman näkemyksensä asioista, joten minä esitän omani. Minun tarkoituksenani, perustaessani järjestöä "Rauhalliset hetket", oli todellakin tuottaa ihmisille niitä, mitä järjestön nimi kertoo. Ja omasta mielestäni onnistuinkin siinä kohtalaisen hyvin. Sinne virtasi ihmisiä, jotka eivät jaksaneet syystä tai toisesta jatkuvaa tappelua tai omien asioidensa pohtimista. Siellä heille tarjottiin mahdollisuus puhua muustakin, keskittyä muihin asioihin. En voi sille mitään, jos sinne etsiytyi myös sellaisia henkilöitä, joilla oli jotain hallitsijaa vastaan. Ei, en sano enää hallitsijaamme, koska tämän jälkeen en voi mahdollisesti enää haluta olla tällaisen hallitsijan alaisuudessa. Tein kuitenkin selväksi kaikille sen, myös järjestön peruskirjassa se on, ettei "Rauhalliset hetket" ole paikka, missä panetellaan ja haukutaan sellaista, mikä on sen seinien ulkopuolella. Ja tätä sääntöä minä vaalin rautaisella kädellä.
"Ja myönnän kyllä toimineeni samaan aikaan hallitsijan piireissä, toimittaen sinne omia ehdotuksiani ja toimien siinä toimessa, mikä minulle kuului. En uskonut siihen, että se olisi harmillista, sillä moni hallitsijan piireistä kuului myös muihin toimiin ja järjestöihin. Osa kuului myös samaan järjestöön kuin minä. Minä omalta osaltani pyrin siellä toimiessani valvomaan sitä, ettei "Rauhallisissa hetkissä" puhuttuja asioita ja sitä vedettäisi hallitsijan asioihin. Tämä siksi, että "Rauhalliset hetket" oli saanut kohtalaisen suuren kannatuksen tavallisen kansan keskuudessa. Tämä mielestäni toi esille sen seikan, ettei kansa ollut tyytyväinen oloonsa. Koetin tätä asiaa tuoda hallitsijalle esiin, mutta ilmeisesti yritykseni parantaa asioita ymmärrettiin väärin, tai sitä ei haluttu ymmärtää oikein.
Hän istui paikalleen ja se merkitsi sitä, että hän oli puheenvuoronsa käyttänyt. Tuomari komensi valamiehet pohtimaan omaa kantaansa ja muut pääsivät tauolle salista. Syytetty jäi ainoana istumaan paikalleen ja hän tavallaan tiesi, mitä tuomio toisi tullessaan.
Viimein, tunnin miettimisen jälkeen ihmiset palasivat saliin ja valamiehet tulivat tuomionsa kanssa. "Syyllinen." Se sana sattui syytettyyn kovemmin kuin mikään hänen aikaisemmin kuulemansa asia. Hän tiesi, että viime metreillä, kun hän oli taistellut asiansa puolesta oli jopa hänen lähipiiristänsä osa kääntynyt häntä vastaan ja vaatinut häntä järjellisyyden nimissä tarkistamaan oma kantansa asioihin. Siinä vaiheessa hän oli tiennyt olevansa tuhoon tuomittu. Nyt oli jäljellä enää tuomion julistaminen. "Syytetty nouskoon."
Ja hän nousi, katsoen tuomaria suoraan silmiin. Hänen katseensa ei paljastanut mitään, ei myöskään hänen kasvonsa. "Syytetty on täten todettu syylliseksi maanpetokseen, vakoiluun, sekä hallitsijamme arvovallan murentamiseen ja tästä johtuen on rangaistuksena kuolema polttamalla roviolla."
***
Teloituspäivän aamu valkeni sateisena ja harmaana, kuin itse jumalat olisivat tienneet, mitä tuleman piti. Kansaa ei ollut kerääntynyt teloitusaukiolle paljoakaan, mutta itse hallitsija ja tämän lähimmät apurit olivat tulleet paikalle ja heidän kasvoiltaan kuvastui halveksunta ja voitonriemu. Paikalla oli myöskin pappi, jonka syytetty viittasi pois. Hän oli omalla tavallaan rauhan jo tehnyt jumalten kanssa.
Viimeisiä sanoja kysyttäessä syytetty nosti päänsä kohtalaisen uhmakkaasti ja katsoi jäätävän sinisillä silmillään hallitsijaan ja tämän apureihin päin. "Minä menen nyt, mutta voitte olla varmoja siitä, että osa minusta jatkaa matkaansa ja jonain päivänä jälleen palaa. Ja silloin kun minä palaan tulen olemaan toisenlainen ja tulemaan toisessa muodossa muodossa jossa yhdistyvät hyvä ja paha ja tulen toimimaan paremmin, kuin mitä nyt tein. Jumalat teitä silloin armahtakoon." Sen jälkeen rovio sytytettiin ja muutaman hetken perästä kaikki mitä oli jäljellä oli vain kasa kytevää tuhkaa.
***
Kului aikaa ja suuri osa ihmisistä tuntui unohtaneen koko tapauksen, kaikki jatkoivat elämäänsä omilla tahoillaan. Sitten erään synkeän syysyön synkimpinä tunteina teloitusaukion tuhkakukkulaksi nimetyn paikan tienoilla yksi kipuna sytytti toisen kipunan ja pian niiden paikalla oli hiillos. Hiillos keräsi tuulesta tarvittavaa voimaa ja lämmitti itseään aina siihen asti, että se syttyi tuleen. Liekit kohosivat korkeammalle ja korkeammalle, kunnes viimein laantuivat ja sammuivat. Niiden paikalla seisoi mies. Jotkut tunnistivat kauan sitten syytettynä olleen kasvonpiirteet, mutta eivät uskaltaneet sanoa mitään. Toiset eivät tunnistaneet. Hän käveli pois paikalta, muuttuneena. Jonain päivänä, kun hän olisi valmis, hän palaisi... Palaisi ja katsoisi mitä tapahtuisi sitten.