"Ti...ti...ti...ti...!"
Ääni tunkeutuu hiljalleen tajuntaani, sekoittuen ensin näkemääni uneen.
"Ti...ti...ti...ti...!"
Herätyskellon melko ärsyttävän soimisen katkaisee käsi, joka läimäsee sen kiinni.
Tyytyväisesti myhäillen sille ajatukselle, että saan nukkua vielä ainakin hetkisen pidempään kiskaisen peittoa hieman enemmän päälleni ja aion vakaasti jatkaa nukkumistani. Ja miksen jatkaisi? Onhan sentään sunnuntaiaamu. Ja toisekseen minulla tuntuu olevan hieman krapulanpoikasta.
Vasta silloin aivoni minun ajattelevi ja alkavat toimia, hitaasti mutta varmasti ja lasken yhteen yksi ynnä yksi: Olen sängyssä, joka EI varmasti ole omani, herätyskello soi, mutta MINÄ en sitä kiinni laittanut, vedin peittoa päälleni lisää, mutta SITÄ kiskaistiin takaisin ja jalkani ovat kietoutuneet toisiin jalkoihin ja OLEN ALASTI! Paniikinomaisesti säpsähdän hereille sängyssä, en sentään nouse kiljaisten pystyyn, kuten olen joissain elokuvissa nähnyt tehtävän. Hetkisen aikaa mietin, missä oikeastaan olen ja mitä kaikkea on tapahtunut. Sitten tajuan olevani Tanjan kotona, hänen vanhempiensa makuuhuoneessa, hänen vanhempiensa sängyssä. Huh. No, jos olen Tanjan vanhempien sängyssä, niin se johtuu aivan varmasti vain ja ainoastaan siitä, että eilen oli ne luokan bileet ja olen varmasti jäänyt sitten yöksi... tai oikeammin luultavasti sammunut... Siitä ainakin kielii se krapulainen olo, minkä takia en kuitenkaan halua edes nousta vielä ylös. Mutta mutta, minä kuitenkin olen alasti ja vieressäni nukkuu toinen henkilö. Nyt tunnen hänen kehonsa lämmön aivan selvästi itseäni vasten. Hitto, kun muistikuvat eilisestä ovat hirmuisen hatarat, ehkei olisi sittenkään pitänyt juoda niin paljon, toisaalta sehän nyt on aina krapula-aamun ajattelua ja TUO TOINEN ON MYÖS ALASTI!
Saan kai jonkin paniikkihätäännyksen, kuin joku äiti K-supermarketissa tajutessaan, että viimeinen kerta kun hän näki pikkuisen mussukkansa, tämä oli jäätelöaltaalla ja nyt sitä muksua ei näy missään. Singahdan siis pystyyn, tosin sen verran varovaisesti, etten herätä vieressäni nukkunutta henkilöä. Katson ympäri lattiaa, etsien alushousujani, jotka ilmiselvästi siistinä ihmisenä (joopajoo) olen laittanut samaan pinoon kaikkien muiden vaatekappaleitteni kanssa. Pengon kasaa hieman ja huomaan, että olemme... heittäneet... vaatteemme... samaan... pinoon... Nyt tämä alkaa vaikuttaa jo hieman liian epätodelliselle. Vaatteissa on myös jotain, mitä minun varmasti pitäisi huomata, mutta... Ei, en saa sitä päähäni. Tämä on absurdia! Jos vielä nukun? Lapsellista, olen täysin hereillä. Tällaista mietin samalla kun kiireesti vedän Björn Borgin bokserini jalkaani. Sitten päätän katsoa, kenen kanssa olen unikaveroinut. "Ei helv...", sanon ääneen. Sängyssä nukkuu Tero, luokkakaverini. En voi muuta kuin tuijottaa häntä suu hieman auki ja kasvoillani täytyy olla typertynein ilme maailmassa. Hetken kuluttua Tero herää unestaan ja näkee minut seisomassa siinä, alushoususillani. Ensin hän, kuten minäkin herätessäni, näyttää hieman hölmistyneelle ja desorientoituneelle ajan ja paikan suhteen, mutta selviää siitä pian. "Huomenta", hän toteaa minulle, "Nukuitko hyvin?" Saan häkeltyneenä mutistua jotain vastaukseksi ja istahdan vuoteen laidalle. Tero nousee istumaan viereeni peittäen strategiset paikkansa peitolla. "Oli sit eile melkoset bileet, eh", hän toteaa. "Joo", vastaan ja mietin hetkisen ja jatkan sitten: "Mut hei, mullei oo mitään muistikuvaa siitä, miten me ollaan päädytty kaksisteen nukkuun Tanjan vanhusten petiin. Ja viä alasti. Kaiken järjen mukaan mun pitäs olla himassa ja sun pitäs bunkata jossai Minnan kaa." Tero katsoo minuun ja voisin vaikka vannoa, että näen hänen ilmeessään jotain sellaista, minkä voisi tulkita loukkaantuneisuudeksi. Ja hänellä muuten on yhdet vihreimmistä silmistä, mitä minä olen nähnyt ja ne sopivat hänelle hyvin. Ja Teron hiukset on hassusti sekaisin... ja mitähän minä oikein ajattelen? Minä olen KUNDI ja Tero on KUNDI ... ja varattu.
Tero huoahtaa. "Etkö sä muista", hän sanoo ja katsoo minua, "että me juteltiin alkuillasta ulkona ja puitiin kaikkii suhteita ja sen sellaista?" Mietin hetkisen ja kyllä, jotain tosiaan alkaa muistua mieleeni. Muistan, että Tero ja mä juteltiin tosiaan suhteistamme ja muijista, Minnasta ja Terosta, minusta ja Maaritista, joka tosin on jo exäni. Ja jossain vaiheessa Tero sanoi jotain... mistäsenytoli... taisi olla jotain häneen ja Minnaan liittyvää. No, en nyt muista mitä se oli. "Joo, kyllä mä jotain muistan", vastaan ja nyökkään hänelle hitaasti. "No, Janne", Tero jatkaa pitäen naamansa vakavana. Tosin minun mielestäni siinä ilmeessä on hitunen ilkikurisuutta, aivan kuin hän nauttisi tästä tilanteesta. "Muistatkos mitä sitten tapahtui?" Rypistän otsaani, ihan kun se nyt jotain auttaisi mukamas, ja koetan miettiä ja pinnistää muistiani. Muistan, että me olimme syrjässä muista, juttelemassa ja puimassa omia asioitamme. Tero kertoi, ettei hänen ja Minnan suhteella ollut tulevaisuutta, koska tavallaan he olivat aivan liian samanlaisia. Sitten tulee taas muistikatkos ja koetan pinnistää muistiani. Ehkä olisi pitänyt jättää sen boolin juominen vähemmälle. VOI VIT... "Mä... Sä... Me...", saan häkeltyneenä sanottua kakisteltua ulos. Tero hymyilee ja nyökkää ja sanoo sitten, taas vakavana: "Niin, itseasiassa se olit sä, joka suutelit mua."
Ehkä olisikin ollut parempi antaa asian vain olla ja olla muistamatta sitä, ainakaan vielä. No, turha surra kaatunutta maitoa, mummoni aina sanoi ja se kait pätee nytkin vaikkei se kivalle tunnukaan. Nyt mieleeni tulvahteli yhä enemmän muistoja eilisestä illasta ja yöstä. Voihkaisten painoin pääni käsiini. Tietenkin voisi ajatella niinkin, että olihan eilinen ilta kokemus. Sen ainakin itselleni myönsin. Lähinnä saadakseni moraalista krapulaani edes hieman laannuteltua. Olin tosin joskus aiemminkin nuoruudessani haaveillut kundista, mutta ehei! en ollut mikään homo. Senhän nyt todisti esimerkiksi sekin, että olin seurustellut kohtalaisen pitkän aikaa Maaritin kanssa ja olimmehan me hänen kanssaan harrastaneet seksiä ja kaikki oli mennyt kivasti. Ja Maarit ei takuulla ollut mikään mies, tai sitten minulle oli opetettu koulussa täysin väärin ihmiskehon anatomiaa. Ja jos näin oli, niin minä voisin nyt haastaa koko koululaitoksen oikeuteen väärien oppien opettamisesta.
"Mille sinusta tuntuu", Tero kysyy. Kohotan katseeni pois käsistäni ja katselen seinälle. En voi katsoa häneen, en sitten millään muotoa. "Minä... tuota... minua...", koetan keksiä jotain sanottavaa. "Minen oikein tiedä, mitä sanoa", sanon viimein. "Tuntuuko susta sit pahalle?" Pudistan päätäni. "Ei musta mitenkään kait pahalle tunnu. On vaa aika tavalla sekane olo... tollane asia saa kundin mielen aika sekasi." Tero hymyilee, "Tiedän. Uus tilanne tää on mulleki."
Nousen ylös sängyltä. "Mun on... tota... mentävä." Sitten kerään vaatteeni lattialta ja lähden huoneesta ja puen vasta käytävän puolella. Ja tunnen oloni kohtalaisen sekavaksi. Talo on onneksi kohtalaisen hiljainen. Jostain tosin kuuluu jo muiden heränneiden puhetta, vaimeana. Tunnen oloni kohtalaisen rottamaiseksi, kun sillä tavalla lähdin huoneesta, mutten voinut muutakaan; minun on saatava ajatella nyt rauhassa asioita. Muuten tästä hommasta ei tule yhtään mitään. Kapuan, pukeuduttuani, portaat alakertaan ja menen keittiöön, mistä kuuluu Tanjan ääni. "Hei Tanja", huikkaan ovelta hänelle, "mä ...tota... meen, oon jo valmiiks myöhäs." Tanja hymyilee minulle takaisin ja toivottaa tervemenneeksi tuttuun tapaansa. Avaan oven ja astun etupihalle ja hengitän sisääni raikasta loppukevään aurinkoista ilmaa. Katsahdan vielä taakseni ja vaistonvaraisesti toiseen kerrokseen, missä tiedän Tanjan vanhempien makuuhuoneen olevan. Sen ikkunassa ei näy ketään. Onneksi. Tai en oikeastaan tiedä.
Kävellessäni bussipysäkille tajuan, etten katsonut ollenkaan aikatauluja busseille. No, kävely tekee toisaalta ihan hyvää. Saa ainakin enemmän aikaa selvitellä omia, sotkuisia, ajatuksiaan ennen kuin tarvitsee mennä mutsin ja faijan eteen niitä selittelemään ja onpa aikaa keksiä se tekosyykin, miksen tullut yöksi himaan, kuten lupasin eilen. Olenkohan soittanut niille? Kunpa muistaisi... Kaipa olen, järkeilen, kun eivät perääni ole soitelleet. Ei helvetti, mitä minä menin tekemään Teron kanssa tuollaista. Joku osa aivoistani kieltää tapahtuneet asiat edelleen ja toinen osa taas on sitä mieltä, että se oli ihan kivaa. IHAN KIVAA?! Minä en ole mikään homo. Eijei.
Viimein pääsen kotiin ja minua odottaa kysyvä hiljaisuus? En ole oikeastaan keksinyt mitään järkevää tekosyytä sille, miksi tulen vasta tänään kotiin... "Joo, anteeks, et tuun vast ny." Mutsi katsoo minuun kohtalaisen kysyvästi. "Janne, mitä se sun eilinen puhelus oikein tarkoitti?" Nyt on minun vuoroni olla hämmentyneen näköinen. "Totanoinnii, mitähä mä siinä sit oikeen sanoin?" "Joo, taisit olla hieman kännissä", mutsi sanoo, "mut ei se nyt haittaa, joskushan se on kanssa kokeiltava. Mut sä sanoit siinä, ettet tuu yöks kotiin -mikä oli oikein hyvä asia, että soitit- koska sulla oli jotain muuta." Ja mutsi HYMYILEE, pelottavaa. "Ilmiselvästi oli tai sitten oot vaan juossu pyykkilankoihin yöllä." Ja sillä hetkellä toivon, enkä tosiaan ensimmäistä kertaa tänä aamuna, että maa aukeaisi ja vetäisi minut pois täältä. Punastun, tunnen sen itsekin ja mutisen jotain vastaukseksi ja menen veskiin katsomaan kaulaani. "Oi vittu..." Joo, kaulassani on muutama ihan taidokkaan kokoinen fritsu. MUUTAMA?! Puoli kaulaani on sinertävänä. Ei helvetti. Minä EN kehtaa mennä huomenna kouluun näiden kanssa. Toivottavasti Terolla ei ainakaan ole. Ja toivottavasti kukaan ei arvaa tai tiedä. Minä en kestäisi sellaista. Ja nyt iskee vielä se krapulakin, joka tähän asti oli sitten kohtalaisen hiljaa itsestään. Onneksi sentään on vessanpönttö lähellä. Oksennan kunnolla ja menen sitten sänkyyni makaamaan. Mutsi tulee hetkisen kuluttua sinne ja kysyy, haluanko jotain. En voi välttyä tunteelta, että olisin taas pieni poika, joka on vatsataudissa ja äidin läsnäolo helpottaa oloani kunnolla. Niinpä pyydän jaffaa. Äiti tuo sen ja Buranan. Otan tabletin jaffan kanssa ja käyn nukkumaan hetkiseksi. Jos maailma vaikka olisi palannut omaan uomaansa sen aikana ja sen jälkeen.
Herään jossain vaiheessa. Talo on ihan kohtalaisen hiljainen, olohuoneesta tosin kuuluu sunnuntain Hockey Nightin selostusta. Faija varmaan kattoo telkkaria. Olen tainnut sitten nukkua koko päivän. Kiskaisen peiton pois päältäni ja nousen varovaisesti ylös. Maailma tuntuu pysyvän ihan hyvin paikallaan ja kömmin kohtalaisen väsyneen oloisena keittiöön. Faija toivottaa minulle matkalta hyvät huomenet ja murahdan jotain vastaukseksi ja menen tutkimaan jääkaappia. Otan sieltä leipää ja maitoa ja istun keittiön pöydän ääreen syömään niitä ja katselemaan ikkunasta pihalle. Pihapuut ovat juuri alkaneet saada kunnolla lehtiä itseensä ja jotenkin alan huomaamattani miettiä mitä oikeastaan tapahtui. Onko se sitten niin kamalaa. ON! Mutta toisaalta taas, ei se voinut olla ihan niin hirvittävää, koska kuitenkin olen ilmeisesti jotain tehnyt Teron kanssa. ON SE! Huomaan taas juuttuneeni tähän noidankehään.
Saan leipäni syötyä ja katoan suihkuun. Minulla on jotenkin likainen olo. Lämpimän veden valuessa alas kehoani rentoudun ja alan suunnitella mitä sanoisin luokkakavereilleni huomenna kaulassani olevista fritsuista. Parasta varmasti laittaa poolopaita päälleen, etteivät ne näy ihan niin selkeästi.
Pääsen juuri pois suihkusta, kun kuulen puhelimen soivan. Jatkan hiusteni kuivaamista ja katson samalla kaulaani taas peilistä. Jep, yhtä pahan näköisiä kuin aiemminkin, eli ne eivät olleet painajainen. "Janne!", kuuluu huuto eteisen suunnalta, "puhelu!" Kietaisen pyyhkeen vyötäisilleni, menen käytävään ja sanon ottavani oman puhelimeni käyttöön ja faija laittaa luurin siitä kiinni. Menen omaan puhelimeeni. "Janne." "Moi, Tanja tässä." Minua kouraisee hieman vatsan pohjasta. "No moi, mitäs?" "Sori ny, et soitan tällaseen aikaan, mut kenelt sä ne fritsus oikeen sait?" "Ai mitennii?" "Noku sähä goijasit sen Teron kaa..." "Joono tota mä vaa pelleilin yhen muijan kaa", vastaan kasvot aivan punaisina. Ihminen on kummallinen: vaikka ei ole muita näkemässä, niin silti noloissa tilanteissa punastuu ja se nolottaa vielä enemmän ja sitten posket helottavat sen verran punaisina, että niillä voisi valaista vaikka siivouskomeron. "Tota, Janne", Tanja aloittaa sanomaan jotain. "No?" "Kyl sä voit kertoo mulle, ku jutskasin Teron kaa sit aamul, ku sä olit lähteny ja se ei näyttäny kaistiät sillee kovin iloselle ja sit mä mietin täs, jos teil tuli jotai..." "Niinku mitä?" "No, kais tiät.. niinku sellasta.. säätämistä.." "Ai mitennii?", sanon ja minun vatsaani kääntää entistä enemmän. "Hei, kamoon, Tero tavallaa myöns sen jo. Ei se tosin sanonu mitää suoraan, mut..." "Et hei sit kerro kellekään yhtään mitää!", sanon, "jotai me säädettii joo, mut me oltii kumpiki ihan kännis ja se oli sen takii, ei me muute mitää oltas tehty ja mullon ihan vitunmoinen morkkis koko vitun jutust!" "Cool", on ainoa, mitä Tanja saa sanottua hetkeen, "Mä... niinku tota... mä en oo aiemmin tuntenu ketää sellasii kundei... vau..." "Hei, en mä oo mikää hintti", sanon takas nopeasti, ehkä hieman turhan nopeasti. Ja madallan ääntäni sen viimeisen sanan kohdalla. "Äläny viitti. Mä ja Tiina ja Sanna ollaa puhuttu susta ja Terosta jo pitkää." "Mitä vittuu?" "No, ku ollaa teit koitettu iskee ja mitään tulosta oo tullu." Sitä seuraa pieni naurahdus, johon minun on pakko yhtyä. Koko tilanne alkaa mielestäni vaikuttaa hieman koomiselle. "Mut hei, et sit kerro tästä mitää kenellekään, et ees Tiinalle tai Sannalle." "No en en. En mä ny haluis, et sulle tai Terolle kävis mitää pahaa, kai sä ny tiiät mitä sellaisest vois tulla." "Mmhh", vastaan, "Tanja... tota... must tuntuu aika helvetin pahal... Tuuks vaik kaffelle tai jotai?" "Joo", Tanja vastaa, "Mä oon teil joskus puolen tunnin kuluttuu."
Jään odottelemaan Tanjan saapumista ja koetan miettiä mitä tästäkin koko jutusta sitten seuraa. Toivottavasti ei ainakaan mitään suurempaa haloota. Laitan myös kahvin tippumaan ja pesen kaksi mukia. Minulla on jotenkin sellainen tunne, että tänä iltana kahvia menee enemmän kuin laki sallii ja lääkäri määrää. Jossain vaiheessa äiti tulee keittiöön ja kysyy, onko minulle tulossa vieraita. Vastaan Tanjan tulevan käymään ja jutustelemaan ja sen sellaista pientä hauskaa ja äitini, kultainen ihminen kun on, hakee jostain varastostaan paketillisen keksejä, joita me kuulemma saamme mutustella kaikessa rauhassa. Hän ja isä eivät kuulemma aio häiritä meitä sen enempää. Tunnen oloni taas kohtalaisen noloksi, nappaan mukit ja keksit ja vien ne huoneeseeni.
Kun Tanja viimein tulee, on kahvi valmista ja sekin vietynä huoneeseeni. Juomme kahvia ja juttelemme pitkälle iltaan asti. Puhumme kaikesta mahdollisesta paljon ja jossain vaiheessa minua alkaa hieman itkettää. Naurettavaa, koska isot pojathan eivät koskaan itke, eivät ainakaan muiden läsnäollessa. Minä tosin teen sen ja Tanjan olkapää on kohtalaisen hyvä tuki ja turva. Kun siitä viimein toivun ja hieman rauhoitun, Tanja katsoo minua kohtalaisen vakavana. "Tota, Janne... Tero puhu susta kohtalaisen paljo..." En oikein tiedä, mitä odottaa seuraavasta.
Tanja alkaa kertoa minulle, kuinka hän ja Tero juttelivat aamulla muutaman tunnin siitä, mitä Tero tuntee ja vähän samanlaista kuin mitä minä ja Tanja jutustelemme parhaillaan. Minulle selviää se, että Tero itse asiassa on pidemmän aikaa halunnut tehdä jotain tuollaista minun kanssani ja en taaskaan oikein tiedä, mitä minun pitäisi ajatella asiasta. Tanja kertoo minulle, että Tero tunnusti hänelle pitävänsä minusta kohtalaisen paljon. Sekin on asia, mikä minua kovasti hämmentää. Kun minä en kerran ole homo. tai edes bi. Kaiketi. Toisaalta kuitenkin, minä tajuan pitäväni Terosta. Järkeilen sen myös niin, etten varmastikaan olisi suudellut häntä tai mennyt hänen kanssaan sänkyyn, jos en pitäisi ajatuksesta. Mutta on se silti noloa. Nolompaa kuin mikään, mitä olen aiemmin kokenut. Ja minä huomaan kertovani Tanjalle kaikkea, mille minusta tuntuu ja omista toiveistani ja haluistani ja ennen pitkää huomaamme kellon olevan jo paljon ja Tanjan pitää lähteä kohti kotia. Onhan seuraavana aamuna kouluaamu, kaikesta tällaisesta huolimatta. Ja minulle iskee taas ahdistus siitä, mitä sanon kaulastani. Tanja tosin lupaa auttaa minua siinä, jos joku jotain kyselee.
Olen juuri saattamassa Tanjaa ovelle, kun huoneestani kuuluu saapuvan tekstiviestin ääni. "Mee varovasti", sanon ja Tanja nyökkää vastaukseksi ja lähtee polkemaan pyörällään kohti kotiaan. Minä puolestani menen katsomaan keneltä tekstiviesti tuli. Terolta. Niinpä tietenkin. Se on kohtalaisen lyhyt: "Nuku hyvin. Tero." Istun sängyn laidalla hetkisen, miettien mitä vastaisin siihen. Tyydyn laittamaan: "Sinä myös. Janne." takaisin, vaikka toisaalta haluaisin laittaa enemmän. Mutten uskalla. Valmistaudun käymään nukkumaan, laitan TV:ni päälle ja kömmin sänkyyni. Sammutan jo huoneestanikin valot ja katselen Mtv3:sta. Kumma kyllä, kauaakaan ei kestä, ennen kuin olen jo puoliunessa. Hätkähdän hereille tekstiviestiin. Nousen hieman ylös sängystä, sammutan television ja otan kännykkäni. Kömmin takaisin peiton alle ja aavistelen lähettäjää. Osun oikeaan, se on taas Tero. "Oli pakko tekstata sulle taas. Olisitpa tääl mun vieres. :-) Tero." Minulle tulee jotenkin tyytyväinen ja lämmin olo tuosta. Rohkaisen mieleni ja kirjoitan takaisin: "Mullakin on sua ikävä. Tuu viekkuun? Janne." Käännän kylkeäni, laitan puhelimen pöydänreunalle, mistä varmasti saan sen nopeasti, jos sieltä vielä tippuu viestejä ja käyn nukkumaan.