Suomen Puolustusvoimissa kohisee! Tuoreen Ruotuväki -lehden mukana jaettiin kutsuntaliite, kutsuntojen avuksi ja ohjeeksi. Tänä vuonna, taitaa olla vielä ensimmäisen kerran koko historiansa aikana, mainitussa liitteessä on artikkeli homoudesta!
Ensikuulemalta asia kuulostaa raflaavalta. Onko todellakin niin, että kirkon jälkeen toiseksi tiukkapipoisin ja kangistunein taho puolustusvoimat avautuu vihdoinkin näkemään maailman monimuotoisuuden? Toiveikkaana avasin liitteen ja aloin lukemaan.
Pettymys!
Itse homoutta käsittelevä artikkeli oli lässytystä, mitään sanomatonta pintaliipaisua asiasta, josta on 'pakko' puhua, mutta josta ei haluta tietää yhtään mitään. Heti homo-artikkelin jälkeen ollut Antti Tuiskun haastattelu oli homoisampaa luettavaa, valitettavasti.
Tämän pienen, neljännespalstan kokoisen jutun perimmäinen sanoma oli "pysy kaapissa, äläkä kuvittelekkaan tulevasi esiin - muiden elämä on paljon helpompaa, kun pidät mölyt mahassasi" - se siitä yksilön kunnioittamisesta.
Jutussa vainittu 22-vuotias Ville kertoo, kuinka päätti pysyä kaapissa ja 'näytellä', olihan se sujunut jo niin pitkään siviilissäkin. "en tehnyt siitä numeroa" hän toteaa, no se lienee ihan tavallisenkin homotallustajan perimmäinen elämäntyyli - ei homona oleminen edellytä mitään 'kabaree'-kanamaista kaahoilua, vaikka se onkin yleensä se mikä asiasta ensimmäiseksi nostetaan esiin. Erityisesti Villeä ärsytti jatkuvat kyselyt siitä, katseleeko hän muita 'sillä silmällä' - Tähän oli saatu vähän särmää jo tekstiinkin, sillä Villeä lienee siteerattu suoraan; "Miksei kaikilta palveluksessa olevilta naisilta kysytä samaa? Eivät hekään ole tulleet armeijaan seksikumppania etsimään".
Artikkelin lopussa tulee hieman kummallinen teksti, kun ajattelee mitä varten armeija oikeasti on olemassa. Jutun lopussa ei paatostella millään velvollisuuksilla, isänmaallisuudella ja muilla kliseillä - Ville toteaa suoraan tulleensa armeijaan siksi, että sotilaspassista on enemmän hyötyä tulevaisuudessa kuin siviilipalvelustodistuksesta. Vaviskaa kansan syvät rivit - nykynuoriso tulee hakemaan (pakollisia) työ/suorituspisteitä armeijaan, ei oppimaan toisen ihmisen tappamista!
Silloin kun minä Intin kävin!
Itse olen käynyt intin, pitkälle samoista syistä kuin Villekin. Oli laman pohja, elettiin vuotta -95 ja mistään ei saanut töitä. IT-ala, jonne pyrin opiskelemaan ja töihin vaati vielä tuolloin pakollista armeijan suorittamista, sivareita kun ei pidetty riittävän luotettavina kansalaisina esimerkiksi tietoturvatehtäviin. En tiedä, mikä tilanne nykyisin on. 10 vuodessa ehtii tapahtua kaikenlaista asennemuutosta.
Omat kokemukseni intistä ovat jo pitkälle muistojen kultaamia - muista kyllä, että vitutti, vitutti ja raskaasti, eikä asiaa ja olemista helpottanut mitenkään pakollisten pikkuhitlereiden ja maalaisnatsien päteminen. Olin omassa kutsuntaerässäni iältäni muita vanhempi, sillä olin käynyt koulut ensin loppuun. Niinpä ryhmänjohtajani oli vain 19-vuotias kun meitä alokkaita komenteli. Itselleni oli aika iso rasite katsella näiden keskenkasvuisten pikkupoikien säätämistä - kyllä, tuolloin kasvoin henkisesti ja tajusin, että kyllä se armeija kasvattaa, se kasvattaa kummasti kestämään totaalisia ääliöitä.
Palveluksen raskuus saattoi olla minulle hieman pienempi rasite kuin keskivertotavikselle, sillä olin allergiatuvassa. Meitä oli 12 yhdessä tuvassa, jotka kärsimme enemmän ja vähemman akuuteista ja vaikeista allergioista ja/tai vammoista, jotka estivät meitä tekemästä ihan kaikkea, mitä muut - tai joka oikeutti meitä hieman himmaamaan kun muut lisäsivät vauhtia. Ei se sinänsä palveluskunnossamme näkynyt, mitä nyt lääkkeitä oli aina mukana extraa ja henkilökunta tiesi kohdallamme aina mitä tehdä, kun äkkiä kesken harjoituksen allekirjoittanut meni metikköön naama edellä, kun 'nasse' esti riittävän hengittämisen ja sain pahan äkillisen astmakohtauksen ja pyörtyä kupsahdin niin että nokkospuska vaan pölisi.
Tähän on toki todettava, että hieman resuisesta olemuksestamme ja useista astmapiipuista huolimatta voitimme oman kutsuntaerämme "kilpasuunnistusmarssin" - jos vaikka kunto ei riittänyt, niin jostain syystä omasta tuvasta löytyi älliä enemmänkin ja kartan sekä kompassin käyttö sekä kommunikointitaidot auttoivat oikomaan esteitä suunnistuksen aikana - samaan aikaan sadan metrin päässä "T.Halme Jr":t painoivat umpimetsässä, turhaan.
No saitko?
Arvatkaapa, montako kertaa minulta on näiden vuosien aikana kysytty "leiskuiko lempi tuvassa". Pakko sanoa, että ei kyllä oman tuvan pojista ainakaan olisi suuremmin ollut lemmen leiskuttajiksi - jos pelkän alapään kanssa ajattelee. Kyllä se intti on vihoviimeinen paikka mitään touhuta, vaikka jutut väittävät muuta. Armeijassa oppii pahoille tavoille, puhumaan täyttä paskaa ja uhoomaan asioista, joita ei ikinä tekisi oikeasti. Pienestä herkästä iltalomapususta rakkaimman kanssa saadaan illalla tuvassa aikaiseksi eläimellinen akti, jonka aikana eritteet roiskuivat verhoihin ja huuto kaikui kanjoneissa tunteja - joopa joo, pikkupojat ja niiden puheet.
En väitä, etteikö joku olisi kokeillutkin vaikka mitä intissä, meitä on moneen junaan, mutta ainakaan minun palvelusaikana en nähnyt mitään itse, enkä myöskään tehnyt mitään itse - edes leikilläni. Jotenkin se vaan on niin, että ihmiset, joiden kanssa asut ja elät pakosta hyvin tiiviissä kommuunissa eivät muodostu sinulle miksikään päiväunien kohteiksi joita yrität sitten joka käänteessä wongata - tai ainakin näin minä maailmaa katson. Eri asia on sitten Big Brotherin tyyliset massahörhöilyt tositeeveetosipaskaa - Timo tulee ja Nai! Intti ei tätä tarjoa, luojan kiitos siitä.
Oman palvelukseni aikana oli kerran sellainen tilanne, että kasarmilla lähti pyörimään villi huhu kahdesta alokkaasta, naapurituvan pojasta jotka kieltämättä olivat kövin söpöjä tapauksia. Joku oli "nähnyt" heidät yhdessä suihkussa hirveissä stondareissa - no, kun pöly laskeutui ja asia hoidettiin pois päiväjärjestyksestä selvisikin, että kyseessä oli vaan vittuuntuneen ja täysin loppuun palaneen kolmannen alokkaan liikkeelle panema huhu, joka perustui vain siihen, että toinen väitetyn aktin pojista oli ollut pesemässä hampaita samaan aikaan kun toinen oli ollut suihkussa ja suihkuttelijalla oli nyt vain refleksimäisesti ottanut hieman eteen intiimipaikkoja pestessä, oltiin reilusti alle 45 asteen!
Julkihomona inttiin?
Niin se perimmäinen kysymys, mennäkö inttiin vai ei. Itse, armeijan käyneenä olen päätynyt siihen, että jos ikinä saan kertausharjoituskutsun otan yhteyttä esikuntaan ja tiedustelen vaihtoehtoista palvelusmuotoa (=siviilipalvelus). Kutsua tuskin tulee, B:n paperit ja 11 vuoden hiljaisuus on pyyhkinyt tietoni jo kutsulistasta.
Omakohtaisiin kokemuksiin pohjautuva neuvoni on, että jos olet niin paksunahkainen, että kestät mitä tahansa mene inttiin, muttä _älä_ ole kaapissa. Ole mitä olet, käyttäydy toisia kohtaan kunnioittavasti ja pidä 'pikkumies' aisoissa. Älä kiusaa/käytä homouttasi minään 'aseena' muita alokkaita/tupakavereitasi kohtaan ja muista, että sinä olet se friikki, jota aina tullaan nokkimaan.
Jos taas et ole vahva ja kestä tätä, älä mene. Siviilipalvelus, pituudestaan huolimatta tarjoaa erittäin loistavan tavan ottaa osaa yhteiskuntaan ja sen avulla sinulla on paljon suurempi mahdollisuus kehittää itseäsi ihmisenä haluamaasi suuntaan. Intissä tasapäistetään kaikki samalla alhaiselle tasolle ja siellä jos missä oppii, miten laistaa velvollisuuksista jäämättä kiinni!
Muista myös ajatella eettisesti - on rohkeaa taistella ihmisoikeuksien puolesta, mutta sen voi tehdä myös ilman aseita. Armeija on pohjimmiltaan laillistettua koulutusta ihmisen tappamiseen ja ainakin minulla se oli iso rasite - aseen kanssa touhuaminen oli äärimmäisen tyhmän tuntuista. Ota selvää vaihtoehdoista, palvelusmuotoja on monia - niiden kanssa voi tosin joutua tekemään todella kummallisia, tyhmiä juttuja (kuten aseen sijasta 4 kilon vesipullon kantamista marsseilla), mutta saatpa ainakin sinä olla oman elämäsi ja tekemisiesi herra, jos et aivan 100%:sti niin paljon enemmän kuitenkin kuin perus Matti Meikäläinen, joka menee kun komennetaan, vaikka siihen kuuluisaan suohon.