Reima Hirvonen: HOMOENO, my own private pride 2025
Reima Hirvonen – HOMOENO, My Own Private Pride 2025
Pohjois-Karjalan 2025 Priden ollessa käynnissä jouduimme näkemään sosiaalisessa mediassa perussuomalaisen kunnanvaltuutetun ja kansanedustajan avustajan videopostauksen, jossa valtuutettu-avustaja ampuu (natsisaksalaisesta) panssarivaunusta seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluvaa ihmistä. ‘’HYVÄ MEEMI’’ oli valtuutetun vastaus, kun häneltä kysyttiin postauksesta ja sen asiallisuudesta (asiattomuudesta). Tosi hyvä sanoisivat (jos eläisivät) tuskin he 49 seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluvaa, jotka tapettiin vuonna 2016 Pulse-yökerhon joukkoampumisessa USA:ssa, tai he 350 vuoden aikana maailmassa murhattua (Amnesty 11/2024) transihmistä jne.
Helposti tuudittaudumme suvaitsevaisuuden harhaan (valheeseen), vaikka totuus on jotain aivan muuta. Se suvaitsevaisuus jonka me seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluvat luulimme saaneemme, kyseenalaistetaan nyt voimakkaasti äärioikeistolaisin, vanhoillisuskovaisin ja fasistisin voimin ympäri maailmaa, ja valitettavasti myös meillä Suomessa. Natsitankit jatkavat vyöryään, eikä eheytyshoitoja saada kiellettyä, ja luterilainen kirkko jatkaa kirkolliskokouksissaan epäoikeudenmukaista kipuiluaan suhtautumisessaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä kohtaan yms.
Reima Hirvonen/Pyy on tehnyt teoksia (tilan) sotien, kansanmurhien, rasismin, syrjinnän, epäoikeudenmukaisuuden ja luontotuhon jne, aiheuttamasta turhautumisesta, vihasta, pelosta, voimattomuudentunteesta ja raivosta. PRIDE IS A PROTEST UNTIL EVERYONE IS FREE!
Näyttelyä on tukenut Taike.
Reima Hirvonen (s. 1963) on 61-vuotias kuvataiteilija, homoseksuaali, ympäristö- ja Seta–aktiivi. Tämä aika pakottaa huutamaan rasismia, fasismia, homofobiaa, sotaa, naisvihaa, ympäristötuhoa vastaan. Hirvonen on valmistunut taidemaalariksi Vapaasta Taidekoulusta 2003.
- Toistuva tapahtuma
- Joka tiistai ja keskiviikko ja torstai ja perjantai ja lauantai ja sunnuntai
- Viralliset sivut
- forumbox.fi/exhibition/13948/
- Sijainti
- Forum Box, Ruoholahdenranta 3A, Helsinki