Ovatko Yleisradion uutisjohdon linjaukset kunnossa?

  • Näkökulma
  • Näkökulma
  • Sami Mollgren
  • 11
Yleisradion päämaja Helsingin Pasilassa

Yleisradion uutistoiminnan ympärillä kuohuu. Yhtiön uutistoiminnan vastaava päätoimittaja Atte Jääskeläinen on ollut yleisradion uutistoiminnan riippumattomuutta ja puolueettomuutta käsittelevän keskustelun polttopisteessä.

Julkisen sanan neuvosto antoi Yleisradiolle langettavan päätöksen pääministeri Juha Sipilää koskevasta Terrafame-uutisoinnista. Neuvosto totesi Ylen luovuttaneen päätoimittaja Jääskeläisen johdolla journalistista päätösvaltaa toimituksen ulkopuolelle, käytännössä Yleä tuohtuneilla viesteillä lähestyneelle uutisoinnista tuohtuneelle pääministeri Sipilälle.

Ylen tunnettuja toimittajia on eronnut yhtiön palveluksesta, ja perusteluissa on esitetty kritiikkiä Jääskeläisen toiminnasta journalistisen linjan suhteen. Ainakin toistaiseksi yleisradioyhtiön johto seisoo erikoiseen valoon ajautuneen Jääskeläisen tukena.

Pääministeriin liittyvän uutisoinnin lisäksi kysymyksiä on herännyt myös seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin liittyvästä uutisoinnista, sillä Jääskeläinen on tehnyt linjanvetoja myös avioliittolain uudistusta koskettavissa aiheissa.

Ei "Tasa-arvoiselle avioliittolaille"

Syksyllä 2014, kun eduskunta käsitteli avioliittolain uudistusta, kielsi Jääskeläinen toimittajia käyttämästä lakialoitteesta nimeä "tasa-arvoinen avioliittolaki", vaikka eduskunnassakin nimi oli käytössä. Jääskeläisen mukaan kyseinen termi oli "suunniteltu luomaan positiivisia mielikuvia" ja siksi "kantaaottavana" hänen mielestään sopimaton.

- Linjamme on entinen. Emme ota kantaa lakiin käyttämällä nimeä, joka on suunniteltu luomaan positiivisia mielikuvia, totesi Jääskeläinen.

Kyllä "Aidolle avioliitolle"

Kun sukupuolineutraalia avioliittolainsäädäntöä vastustavat edistivät omaa agendaansa Aito avioliitto -nimisellä kansalaisaloitteella, ei Jääskeläisellä ollut mitään sitä vastaan, että Yleisradion uutisoinnissa asiaa pidettiin esillä sillä nimellä.

Jääskeläinen ei katsonut, että kyseinen termi olisi suunniteltu luomaan positiivisia mielikuvia tai olisi kantaaottava. Aito avioliitto on Jääskeläiselle kaikesta päätellen siis ihan okei.

Tasapuolista?

Käsitteet tasa-arvo ja aito ovat molemmat yleisesti myönteiseksi miellettyjä asioita. On hyvin vaikea nähdä, miksi niistä toinen olisi vaikkapa lakialoitteen nimessä enemmän kantaaottava kuin toinen. Tai että toinen olisi suunniteltu luomaan positiivisia mielikuvia enemmän kuin toinen. Molemmissa tapauksissa puntarissa olevat käsitteet sisältyivät yhtäläisesti aloitteen viralliseen nimeen.

Kuitenkin vain toista sopi käyttää uutisoinnissa ja toista ei.

Yleisö voikin hyvällä syyllä kysyä sitä, että millä journalistisella perusteella toista kohdeltiin eri tavoin koin toista. Sitäkin voi kysyä, onko ratkaisun tehnyt sittenkään pohtinut asiaa ensisijaisesti journalistisesta näkökulmasta vai ehkä jostain muusta näkökulmasta.

Yleisradion uutistoiminnan palkkalistoilla on myös hlbti-vähemmistöihin kuuluvia henkilöitä, joita tällaiset työnantajan tekemät linjaukset koskettavat henkilökohtaisesti. On vaikea nähdä, ettei työnantajan linjaus näyttäytyisi samalla suhtautumisena hlbti-vähemmistöön kuuluviin työntekijöihinsä.

Voi miettiä, onko ratkaisun tehnyt henkilö oikeasti henkilö paikallaan?

Termi ´tasa-arvoinen avioliittolaki´ pannassa Ylen uutisissa

11 kommenttia

  • 1 / 11
  • Auta Armiasta
  • 24.3.2017, 15.48
Hlbti-vähemmistö maksaa yhdenvertaisesti YLE-veroa, mutta ei vaadi tai ainakaan saa yhdenvertaisesti Hlbti-ohjelmistoa YLE tv-kanaville.

YLE-jumalanpalveluksiin ja muuhun YLE-roskaan silti syydetään Hlbti-verorahaa joka viikko.
En oikein tiedä, mitä "hlbti-ohjelmisto" noin yleisesti on. Yle on kyllä varsin kohtuullisesti esittänyt hlbti-teemaisia dokkareita ja fiktioita. Hlbti-aihepiiri on uutisissakin ihan hyvin esillä. Omasta mielestäni suurempaa huomautettavaa ei juuri ole kuin tällaisissa yksittäiskysymyksissä, ja tämä aika räikeä asia kietoutuu nimenomaan uutistoiminnan ja sitä johtavan Atte Jääskeläisen ympärille.

Onhan hlbti-vähemmistössäkin yleisöä, joka haluaa jumalanpalveluksia ja "muuta YLE-roskaa".