Oikeusministeri moittii kirkkoa

Teksti-TV:stä bongattua 14.4. :


"Oikeusministeri moittii kirkkoa
Oikeusministeri Johannes Koskisen mukaan kirkon on noudatettava tuoretta parisuhdelakia.
Aamulehden haastatteleman Koskisen mukaan kirkolla ei ole veto-oikeutta lainsäädännön mukaiseen elämiseen.
Koskinen ei ymmärrä kirkon venkoilua ja halua kieltää parisuhteen rekisteröinti omilta työntekijöiltään. Kun laki on tehty, sitä on noudatettava, Koskinen huomauttaa.
Koskinen kehottaakin kirkkoa kiinnittämään huomiota perusoikeus- kysymyksiin myös kirkon kantaa sorvattaessa."

Mikä lienee seuraava keino jonka perusteella "kirkko" asettuu tämän lain ylä- ja ulkopuolelle?

-AXP-

Lain mukaan kirkoilla ja uskonnollisilla yhdyskunnilla on oikeus noudattaa
"maallisia" lakeja tiukempia normeja asioissa, jotka ovat keskeisiä kyseisen
yhdyskunnan opin ja tunnustuksen kannalta. Tällaisissa tapauksissa kyseistä
yhdyskuntaa ei voida tuomita syrjinnästä, vaikka "maalliselta" kannalta tarkasteltuna
kyseessä olisikin ilmiselkeä syrjintä. Esim. katolinen ja ortodoksinen kirkko eivät
suostu vihkimään naisia papeiksi, ja tämän oikeuden lainantajakin suo heille.
Katolinen kirkko kieltää papeiltaan (heteroseksuaalisenkin) avioliiton solmimisen,
mikä sekin on juridiselta kannalta vähintäänkin ongelmallista, mutta jota siitä
huolimatta on pidettävä tasa-arvolain tarkoittamana sallittuna poikkeuksena.

Kyseenalaista parisuhdelakiasiassa on se, onko homoseksuaalisen parisuhteen
torjuminen luterilaisen opin ja tunnustuksen kannalta niin keskeinen asia, että se
oikeuttaisi poikkeamisen tasa-arvolaista. Tähän kysymykseen joutunee Suomen
tuomioistuinlaitos jossakin vaiheessa ottamaan kantaa.

Asiahan on näin, että kirkon tulee kaikissa tapauksissa kuitenkin noudattaa loppupelissä maallista lakia. Jos heidän itsensä asettamat "tiukemmat" lait ovat ristissä maallisen vallan kanssa, niin maallinen valta ylittää kirkolliset säädännöt.

Erityisesti tuo, mitä Arocle sanoi, koskee Suomen Ev.lut. kirkkoa, sillä se on melko voimakkaasti sidoksissa valtioon. Tietysti Suomen lait koskevat kaikkia muitakin Suomessa toimivia yhteisöjä, myös uskonnollisia.

Ja siihen, onko suhtautuminen homouteen kristinuskon kannalta opillinen kysymys, ainakin minä voisin sanoa, että ei todellakaan. Homous (tai suhtautuminen siihen) ei ole millään lailla keskeinen opinkappale kristinuskossa.

Itse asiassa homous ei ole edes kristinuskon opinkappale. Itse asiassa se tuodaan vain muutaman kerran sivulauseissa raamatun kirjoituksissa esiin. Itse asiassa niin tuodaan noin miljuuna muutakin asiaa, ja niistä ei nosteta haloota.

Pyöritteli asiaa miten päin hyvänsä, huomaamme, että minkä tahansa instanssin suhtautumisella homouteen ei ole juuri mitään merkitystä - muille kuin homoille. Ja koska homot osallistuvat yhteiskunnan pyörittämiseen siinä missä muutkin, niin ei ole mitään perusteita diskriminoida homoja homoutensa vuoksi.

Kirkon palveluksessa (pappina tai minä tahansa muuna työntekijänä) työskentelevän mahdollinen samaa sukupuolta oleva puoliso ei _voi_ uhata kirkon toimintaa, olemassaoloa tai muutakaan siihen liittyvää millään tavalla. Ainakaan sen suuremmin, kuin jos miespapilla on vaimo tai naispapilla mies.

Koko kohussa on loppujen lopuksi kyse vain kovin monien toisiinsa liittymättömien asioiden ja käsitysten sekoittuminen toisiinsa. Vääriä tulkintoja on tehty Raamatun kääntämisestä lähtien nykypäiviin asti. Käännösvirheet, kielten kehittyminen, käsitteiden muuttuminen, kirjoitustapojen muuttuminen ja moni muu asia on jo johdattanut väärille teille.

Tämän päivän murheita on se, että jyrkästi (uskonnollisista syistä) homouteen suhtautumiset eivät ymmärrä sitä, mitä homous on. Se aiheuttaa myös paljon vääriä käsityksiä. Ja usein nämä tahot eivät edes suostu yrittää ymmärtää. Näiden silmissä homous johtaa kevytkenkäisyyteen. Se ei kuitenkaan pidä paikkaansa.

Ja kevytkenkäisyyskin on jokaisen oma asia.

Kirkko voi vaatia papiksi vihkimiltään vaikkapa päälläseisonta- tai konekirjoitustaitoa muttei sillä ole minkäänlaista oikeutta syrjiä työntekijöitään. Piste.

Paha sanoakin, mutta Suomen ev.lut. kirkolla samoin kuin muillakin maamme
uskonnollisilla yhteisöillä on todellakin oikeus, ainakin tiettyyn rajaan asti, "syrjiä"
työntekijöitään, erittäinkin pappejaan.

Kirkolla on (Suomen eduskunnan hyväksymän) kirkkolain mukaan nimittäin oikeus
edellyttään työntekijöiltään, että nämä noudattavat elämässään ja opetuksessaan
"Raamattua ja kirkon tunnustusta". Tämän pykälän perusteella kirkolla on oikeus
edellyttää työntekijöiltään myös heidän henkilökohtaisessa elämässään "Raamatun
ja tunnustuksen" mukaista elämäntapaa. Esim. avoliitossa eläminen on nykyään
maallisen lain mukaan sallittua, mutta kirkolla on oikeus edellyttää työntekijöiltään,
että nämä eivät elä avosuhteessa. Mikäli näin kuitenkin tapahtuu, on kirkolla oikeus
ryhtyä kurinpidollisiin toimenpiteisiin, aina virasta pidättämiseen asti.

Vaikka kirkon työntekijöillä totta kai on samanlainen mielipiteen- ja sananvapaus
kuin muillakin kansalaisilla, on kirkolla oikeus odottaa työntekijöiltään kirkon tunnus-
tuksen mukaista opetusta. Mikäli kirkon työntekijä poikkeaa "oikeasta opista", on
kirkolla tässäkin tapauksessa oikeus ryhtyä kurinpidollisiin toimenpiteisiin.

Tämä ei tarkoita sitä, että kirkolla olisi mahdollisuus (tai haluakaan) kieltää ketään
rekisteröimästä parisuhdettaan, elämästä avoliitossa tai opettamasta harhaoppeja.
Sen sijaan kirkolla on oikeus valikoida työntekijänsä, myös yllä mainittujen kriteerien
mukaan.

Nyt on kyllä pakko sanoa jotain.

Homoutta voidaan käsitellä myös hyvin keskeisenä osana kristinuskoa, ja vaikkakin homous ei ole kristinuskon suoranainen opinkappale, tausta-ajatteluhan on hetero-oletuksen läpitunkema. Kaiken pohjana on vanha ajattelu 'Mieheksi ja naiseksi Jumala loi ihmisen, ja siksi nainen jättää isänsä liittyäkseen mieheen.'

Niin sanoo Raamattu, ja siksi homouden synnillisyys on keskusteltava aihe, samoin kuin vaikka naispappeus. Sitä ei voi kiistää vain yksinkertaisesti toteamalla : 'No eihän se nyt niin ole'. Eikä vastustus keskity siihen, että 'homous johtaa kevytkenkäisyyteen' vaan siihen, että konservatiivisemmassa maailmankuvassa se sotii oletettua Asioiden Oikeaa Järjestystä vastaan.

Olen pahoillani, mutta olen lopen kyllästynyt siihen että ihmiset vain vetoavat 'käännösvirheisiin' ja 'kirjoitustapojen muuttumiseen' halutessaan perustella omaa kantaansa. Se paljastaa vain kuinka heikko asiantuntemus taustalla on. Vaikkakin käännöstyö on vaikeaa, ei se ole mitenkään mahdotonta, ja virheitä korjataan koko ajan. Mitään käännösvirhettä ei kuitenkaan liene lauseessa 'Älä makaa miehen kanssa niin kuin naisen kanssa maataan, sillä se on kauhistuttava teko.'

Se, miltä pohjalta kristinuskon homokantaa voi lähteä miettimään ja arvioimaan, on täysin uskon itsensä määriteltävissä ja sen täytyy tapahtua uskon sisäisenä keskusteluna.

Niin, ja kevytkenkäisyyskään ei ole kristilliseltä ajattelukannalta kenenkään oma asia, koska se on syntiä. Siitä ainakaan ei voi kiistellä. Siksi kristillisten yhteisöjen tehtävänä on kertoa se synniksi.

Jos ranneliike todellakin haluaa olla kaikkien homojen kohtauspiste, on kristillisen arvomaailman omaavien homojen aliarvioimista -ellei suorastaan halventamista - jos keskustelu asiasta joka on varmasti monelle suomalaisellekin homolle ajankohtainen tukahdutetaan kiistämällä tosiasiat.

On varmaa, että tälläkin hetkellä joku homo kärsii kokiessaan homouden synniksi. Siihen ei auta se, että sanotaan 'Eikä ole'.

Me joudumme valitettavasti elämään epävarmuuden keskellä. Kukaan ei voi varmaksi kertoa, mitä homous on. Ei myöskään sitä, että onko homous syntiä.

Tämä parisuhdelaki oli eräs osavoitto työväenliikkeen eräälle viimevuosisadan tärkeimmälle pyrkimyksille erottaa kirkko valtiosta.

Järjestönkin tarkoitus on toimia toimintaperiaatteidensa mukaan. Yleiset kokoukset hyväksyy järjestön hallituksen luomat toimintalinjat. Yhdistyksen hallitus hyväksyy jäsenikseen vain sen toimintalinjojen mukaisia henkilöitä. Samoilla kriteereillä valitaan työntekijät. Mikäli jäsen tai työntekijä toimii yhdistyksen toimintalinjoja vastaan voidaan ko. henkilö erottaa tai antaa hänelle vakava varoitus.
Samanlainen järjestö tai yhdistys on myös meidän kirkkomme. Mikäli kirkkokin joutuisi keräämään jäsenmaksunsa itsenäisesti, olisi se samanlainen ja yhtä tasa-arvoinen uskonnollinen yhdyskunta kuin muutkin. Jäsen maksamalla jäsenmaksunsa sitoutuu yhdistyksen toimintaan huomattavasti paremmin kuin maksamalla ne veroina. Samalla kirkkokin arvostaisi jokaista jäsentään, ja yrittäisi tehdä parhaansa heidän eteensä. Kirkon raskasta hallintoa olisi siten pakko purkaa ja siirtyä enenemässä määri talkootyöhön. Kokoontumishuoneistot pidettäisiin yllä vuokratuloilla, jäsenmaksuilla ja talkootyöllä, kuten maassamme monet järjestö- ja seuraintalot.

Hautaustoimi on ainoa, joka koskee lähes kaikkia kansalaisiamme riippumatta heidän uskonnollisesta kannastaan. Hautausmaiden kunnossapitoa varten voitaisiin perustaa
seutukunnallisia hautaushuolto-osakeyhtiöitä, samaan tapaan kuten on esim. jätehuoltoyhtiöt.

Ei ollut ollenkaan ihme, miten tärkeä ja koko yhteiskuntaa koskeva asia oli viimesyksyinen parisuhdelaki.

Mun mielestä ei ole olemassa mitään tarkasti määriteltyä käsitettä "uskon sisäinen keskustelu", koska erilaiset suuntaukset tulkitsevat uskoa ja sen pohjalla olevia asioita kovin erillä lailla - jopa Suomen ev.lut. kirkon sisällä. Sen instanssin sisällä käytävä keskustelu taas on "Kirkon sisäistä keskustelua", ja sillä laitoksella ei ole sinänsä mitään erityistä asemaa "uskon tyyssijana", vaikka se valtion suojissa oleva organisaatio onkin.

On olemassa monia muitakin uskontoja ja maailmankatsomuksia, jotka pohjautuvat Raamatun teksteihin tai samasta kannasta peräisin oleviin muinaisiin näkemyksiin. Loppujen lopuksi uskonto on vain ja ainoastaan uskovan itsensä määriteltävissä, joten kunkin ihmisen oman homokannan määrittely on käytävä kunkin ihmisen sisäisenä keskusteluna. Vaikutteensa jokainen voi ottaa parhaaksi katsomistaan lähteistä. Kuka Raamatusta, kuka muualta.

Mitä tulee yleisesti ottaen Raamatun hetero-oletukseen, niin kyseisestä kirjasta löytyy myös Jeesuksen keskustelua fariseusten ja opetuslastensa kanssa: "Mutta hän sanoi heille: 'Se ratkaisu ei sovellu kaikille, ainoastaan niille, joille se osa on annettu. On sellaisia, jotka äitinsä kohdusta saakka ovat avioliittoon kelpaamattomia, on toisia, joista ihmiset ovat tehneet sellaisia, ja niitä, jotka itse, taivasten valtakunnan tähden, ovat ottaneet osakseen naimattomuuden. Joka voi valita tämän ratkaisun, valitkoon.'" (Mt. 19: 11-12)

Esimerkiksi minä en voisi valita ratkaisua, jossa alkaisin avioliiton naisen kanssa. Kokisin silloin tekeväni väärin naista ja itseäni kohtaan. Edellisestä lainauksesta voidaan päätellä, että Raamattu tuntee muunkin elämän tarkoituksen kuin miehen ja naisen välinen avioliitto. Tuo on toki irrallinen pätkä, mutta siitä paistaa läpi se, että kaikki ei ehkä olekaan niin ehdotonta, että heteroseksuaalinen avioliitto ei ehkä olekaan se ainoa Asioiden Oikea Järjestys.

Olen maininnut Raamatun tulkitsemisen ongelmien aiheuttajana mm. kielen muuttumisen, käsitteiden elämisen ja kirjoitustapojen kehittymisen. Ne ovat kiistattomia kielitieteellisiä tosiasioita. Käännösvirheet ja kääntäjien omat (silloisen yhteiskuntajärjestelmän synnyttämät) arvoväritykset eivät ole voineet olla vaikuttamatta niin pitkissä käännösten/kopioiden ketjussa. Ajassa emme pääse taaksepäin enää tutkailemaan silloista tilannetta, kieltä, arvomaailmaa tai ihmisiä. Meillä ei ole enää mahdollisuutta tutkia monien muinaisten tekstien epätarkkuuksia, kun alkuperäisiä lähteitä ei ole välttämättä käytettävissä.

Ja vielä lyhyesti ranneliike.netin paikasta "homojen kohtauspisteenä". Se, että täällä on eriäviä mielipiteitä - välillä jyrkkiäkin, ei tarkoita sitä, että keskustelua pyrittäisiin tukahduttamaan. Korostan, että tänne omalla nimimerkilläni "smo" kirjoittamani kommentit on kirjoitettu aina yksityishenkilönä - ei saitin ylläpitäjänä. Ja uskoisin näin toimivan myös muiden ylläpidon ihmisten.

Kuten olen muissa yhteyksissä todennut, oman maailmankatsomukseni ylin auktoriteetti ei ole Raamattu, enkä ole sitoutunut kristinuskoon. Silti mielestäni Raamattuun on kirjoitettu myös useita minun maailmankuvassani oikeaksi katsomiani asioita, joten siinä mielessä voin katsoa olevani "uskon sisällä". Ja aion omat näkemykseni tuoda jatkossakin esille - olivat ne Raamatussa olevien tekstien mukaisia tai eivät.

Minä en muuten omissa kommenteissani sinänsä tuohon "makaamispuoleen" ole ottanut kantaa muistaakseni kertaakaan. Se taas johtuu siitä, että mielestäni vakava ihmissuhde (niin hetero kuin homo) ei perustu seksiin, vaan on ennen kaikkea henkinen. (En kyllä käy kieltämään seksinkään nautinnollisuutta). Minua korpeaa eniten se, että kahden samaa sukupuolta olevan keskinäistä ihmissuhdetta yleisesti pidetään "fyysisempänä" ja vähemmän tunteisiin pohjautuvana kuin kahden eri sukupuolta olevan.

Tässä keskustelussa tuntuvat vellit ja puurot ainakin osittain menevän sekaisin.
Keskusteluhan lähti kysymyksestä, onko kirkolla niin halutessaan oikeus olla
noudattamatta parisuhdelakia. Oikeusministeri Koskisen mielestä ei ole, minun
mielestäni taas on, mikäli kirkko katsoo tämän perustelluksi. Siihen, tulisiko kirkon
toimia näin, en ole ottanut kantaa.

Syntynyt keskustelu on osoittanut, miten vaikeasta ongelmasta pohjimmiltaan on
kysymys. Homous sinänsä (tai homouden torjuminen) ei varmaankaan ole keskeinen
kristillinen opinkappale, mutta se liittyy suurempaan asiakokonaisuuteen, nimittäin
Raamattuun ja sen merkitykseen kirkon opin lähteenä.

Raamatussa on vain muutama kohta, jotka puhuvat homoseksuaalisesta käyttäy-
tymisestä (nimenomaan siitä "makaamisesta", homous seksuaalisena suuntautu-
misena tai homoidentiteettinä oli raamatullisina aikoina ilmeisen tuntematon),
mutta ne ovat kaikki selvästi negatiivisia. Homoseksuaalinen käyttäytyminen
tuomitaan selvästi Raamatussa, Raamatussa on harvoja yhtä selkeitä asioita.
Minkäänlainen viittaaminen käännösvirheisiin tai tekstin turmeltumiseen ei tässä
auta. Myöskään Mt 19 ei minun mielestäni puhu homoseksualismista (enkä tiedä
yhtään muutakaan eksegeettiä, joka tulkitsisi sitä tällä tavalla), vaan kutsumuk-
sesta naimattomuuteen. Sukupuolisesta suuntautumisesta riippumatta on ihmisiä,
jotka ovat löytäneet elämälleen mielekkyyden naimattomasta elämäntavasta,
joka mahdollistaa kokosydämisen antautumisen Jumalalle. Mt 19 viitannee
juuri heihin.

Kuitenkin kirkolle on mahdollista ja tarpeellista kysyä, voidaanko tätä "raamatullista"
käsitystä homoudesta edelleen pitää sitovana. Tämän mahdollistaa jo se edellä
toteamani seikka, että homoseksuaalinen sukupuoli-identiteetti sellaisena kuinme
sen nykyään ymmärrämme oli raamatullisina aikoina aivan ilmeisesti tuntematon.
Homous torjutaan Raamatussa ensinnäkin viitauksella siihen, että se on pakanuutta
ja johtuu ihmisen poikkeamisesta pois Jumalasta, ja toiseksi toteamalla, että se
on irstautta (mikä, kuten node oikein totesi, on raamatulliselta kannalta aina
syntiä). Tällaiset perustelut eivät nykyään enää vakuuta. Tämän takia kirkolla
on mielestäni sekä oikeus että velvollisuus keskustella homoseksuaalisen pari-
suhteen asemasta.

Sen sijaan pysyn edelleen aikaisemmassa väitteessäni, että kirkolla on
periaattellinen oikeus kieltää parisuhteen rekisteröinti työntekijöiltään, mikäli
kirkko katsoo tämän tarpeelliseksi. Odotan mielenkiinnolla, tapahtuuko näin.

Niin. Kysymys kai tässä on kirkon halusta syrjiä työhönotossa jotain ihmisryhmää. Kirkolla voi toki olla oikeus olla vihkimättä homoparien liittoja, kun sellainen ei kuulu kirkon opetukseen. Se ei sinänsä ole "parisuhdelain noudattamista tai noudattamatta jättämistä". Mutta kirkolla ei ole mielestäni mitään oikeutta kävellä työntekijävalinnoissaan tasa-arvolain yli.

Kirkko on valtion "suojeluksessa", se saa yhteiskunnalta varoja toimintansa rahoittamiseen (myös muilta tahoilta kuin kirkon jäseniltä, jopa homoilta), kirkko osallistuu aktiivisesti yhteiskunnalliseen keskusteluun, ja sillä on halu olla osa yhteiskuntaa. Kun demokraattisesti valittu eduskuntamme hyväksyi parisuhdelailla homopariskunnat perheiksi, niin sitä päätöstä on tässä maassa kunnioitettava. Myös kirkon. Ehdoitta.

Tähän keskusteluun tietysti liittyy Raamatun asema kristinuskon perustana. Tuo lainaukseni Raamatusta oli vain muistuttamaan, että asioilla voi siinäkin kirjassa olla monta puolta. En ottanut sitä esiin viitatakseni sillä sinänsä homouteen. Vaikka nyt jälkikäteen luettuna oma lainausta seuraava kappaleeni saattaa antaa sellaisen kuvan.

Kuten Jari totesi, Raamatun syntymisen aikana vaikuttanut ja siihen jälkensä jättänyt arvomaailma ei tuntenut ilmeisesti homo-identiteettiä, eikä homopariskuntia. Eikä silloinen arvomaailma sen kummemmin tainnut tuntea nykyisenkaltaista rakkauteen pohjautuvaa miehen ja naisen toistensa löytämistä ja sen jälkeistä yhteistä elämääkään.

Itseäni lisäksi kovin askarruttaa kysymys, miten Raamattu (tai jälleen kerran paremminkin Raamatun tulkitsijat) suhtautuu, jos kaksi toisiaan syvästi rakastavaa miestä elää yhdessä pariskuntana (ja ehkä ovat rekisteröineet parisuhteensa), mutta eivät harrasta yhdyntöjä, eivät ole kiinnostuneita siitä. Suhteeseen voi kuitenkin kuulua muuta läheisyyttä ja yhdessäoloa. Jos sanotaan, että Raamatun henki on tätä vastaan, niin missä ja miten se henki ilmenee?

Missä tällaisessa kuviossa on se paha, jota vastaan pitää olla? Eikö naimisiin mennä / parisuhde rekisteröidä nimenomaan rakkaudesta toiseen, halusta sitoutua tähän? Ei sen takia, että siten varmistetaan säännöllinen seksielämä?

Oli rekisteröidyssä parisuhteessa tai ei, niin homoilla on seksielämää siinä missä heteroillakin (olivat nämä naimisissa tai eivät). Parisuhteen rekisteröiminen ei sitä seksielämää varmaankaan muuta suuntaan tai toiseen. Ne, jotka ovat uskollisia, ovat uskollisia ilmankin lakia, ja ne jotka eivät, niin eivät ole.

Se kommenttini, että kevytkenkäisyys on jokaisen henkilökohtainen asia, on oma näkemykseni, eikä pohjaudu Raamattuun.

Mielestäni Suomen ev.lut kirkko on kuin tavaratalo, jossa on kaikkea mahdollista tarjolla, mutta asiantuntemusta ei ole joka alalta. Itse olen ratkaisuni.
Hiukan huvittavana seikkana on viimeinen messu-uudistus. Jokainen pappi messuaa erilailla ja jokaisessa kirkossa on erilaiset tavat messuta. Vanhemmat ihmiset eivät virheen tehtyään enää edes uskalla istua kuin takapenkkiin. Meidäthän on opetettu olemaan tekemättä virheitä. Tietysti kirkon siivous jatkossakin helpottuu, kun ei ole enää niinpaljon turhia käyttäjiä.
Samoin on kirkon tapa mielistellä kaikkia. Jo erilaisten lahkojen synnyttyä olisi ollut paras ajaa kaikki toisella tavoin uskovat armotta pois. Jokaisella on oikeus perustaa millaisen uskonnollisen yhdyskunnan mitä haluaa.
Hiukan huvittava on kertomus Sodomasta ja Gomorasta, siis miten satoi tulta ja tulikiveä pahojen ihmisten niskaan. Eikös juuri vähänaikaa sitten purkautunut tulivuori? Silloinkin satoi tulta ja tulikiveä ja kuuma laava vyöryi kaupungin ylle. Tuota luonnon ilmiötä on myös koitettu käyttää homojen alistamista varten.
Miten ihmeessä lesboseksi on uskovaisten mukaan vähemmän tuomittavaa kuin homoseksi? En ymmärrä. Miksi miesten välinen ystävyys, vaikka se ei edes johda seksiin on tuomittavampaa kuin naisten välinen ystävyys? Mies on tietysti tarkoitettu sotilaaksi tuhoamaan toisen lajikumppaninsa ja viimein itsensä sekoamalla yksinäisyyteensä. Tämäkö on uskovaisten ihanne mies?
Miksi kansanedustaja Kankaanniemi ehdotti homojen ja lesbojen välistä seksiä, niin että he lisääntyisivät? Tämähän parituspuhe aiheutti hämmennystä.

Niin, ensinnäkään kirkon ei mielestäni - eikä monen muunkaan mielestä - ole
"ehdoitta" noudatettava kaikkia eduskunnan laatimia lakeja. Kirkon elämän ja
opetuksen perusta on, niin kuin jo monasti on todettukin, ensi kädessä Raamattu.
Mikäli Suomen eduskunta säätää lain, joka kirkon käsityksen mukaan on Raamatun
vastainen, ei kirkon ole pakko eikä se saakaan sitä noudattaa. Kysymystä oikeasta
ja väärästä ei nimittäin voi ratkaista enemmistöpäätöksillä. Rotuerottelu tai naisten
syrjintä ei muutu moraalisesti hyväksyttäväksi, vaikka eduskunta tämän sisältöisen
lain hyväksyisikin. Vaikka Suomen eduskunta hyväksyi 1943 lain, jonka mukaan
aviorikos ei enää ollut rikosoikeudellisesti rankaistava teko, ei se 1943 suinkaan
muuttunut moraaliteologisesti ongelmattomaksi.

Kysymys siitä, miten moraaliteologisesti on arvioitava samaa sukupuolta olevia pareja,
joiden suhde ei ole seksuaalinen, on erinomaisen hyvä. Raamattu ei tähän asiaan
ymmärtääkseni sano yhtään mitään, koska kaikki Raamatun "homokohdat" puhuvat
nimenomaan siitä "makaamispuolesta". Tämän tähden asiaa on kirkon historian aikana
arvioitukin eri tavoin. Kuten tunnettua, on idän ortodoksisissa kirkoissa ollut käytössä
jopa erityinen "ystävyyden siunaus", jossa kahden samaa sukupuolta olevan
henkilön - yleensä kahden miehen - välinen ystävyyssuhde siunattiin. Tällöin nimen
omaan korostettiin, ettei kyseessä ole seksuaalinen suhde. Sen sijaan läntisessä
traditiossa on käsittääkseni yleensä suhtauduttu torjuvasti myös ei-seksuaalisiin
samaa sukupuolta olevien henkilöiden suhteisiin, ilmeisesti sillä perusteella, että
kyseiset suhteet kuitenkin jollain tavalla menifestoivat synnillistä suhdetta ja ovat
luonnonlain vastaisia (Vain miehen ja naisen välinen suhde on luonnonmukainen,
koska vain siinä eri sukupuolet sopivalla tavalla täydentävät toisiaan ja vain siinä
on mahdollisuus uuden elämän syntymiseen.) Minun henkilökohtaisen käsitykseni
(korostan, että se on vain minun oma käsitykseni) mukaan ei Raamatun "homo-
kohtia" (miten ikinä ne tulkitaankaan) voida soveltaa "seksittömiin" parisuhteisiin
(koska kyseiset Raamatun kohdat puhuvat vain ja ainoastaan seksuaalisista teoista).

Naisten välisiin homoseksuaalisiin suhteisiin viitataan Raamatussa vain kerran,
Roomalaiskirjeen 1. luvussa, mutta tämä viittaus on selkeästi negatiivinen. Se, että
naisten välisiin lesbosuhteisiin on kirkkohistorian aikana käytännössä suhtauduttu
sallivammin, johtunee ensi kädessä siitä, että naisia pidettiin yleisestikin irstaam-
pina ja moraalittomampina kuin miehiä. Tämän takia katsottiin ilmeisesti ajan
hukaksi puuttua naisten välisiin puuhasteluihin (koskei näiltä kai muuta voinut
odottaakaan). Naisten moraalittomuus muodostui ongelmaksi lähinnä vain silloin,
kun sen voitiin katsoa saattavan miehen kunnian vaakalaudalle (kuten esim.
aviorikoksessa). Käsitykseni mukaan tosin nykyään tiukemmankin linjan kristityt
noudattavat ainakin siinä mielessä sukupuolten välisen tasa-arvon periaatetta,
että lesbosuhteitakin on alettu pitää homosuhteisiin verrattavana pahennuksena.

Lopuksi haluaisin vielä todeta, että jaan täysin Ossin käsityksen Suomen ev-lut.
kirkosta eräänlaisena "jokaiselle jotakin"-tavaratalona. Avoin ja rehellinen keskustelu
on toki tärkeää kirkossa, mutta se ei suinkaan ole sama asia kuin ympäripyöreiden
lausumien suoltaminen ja kaikille mieluisten vastausten antaminen. Ei homoille
nyt sentään yhtaikaa voi luvata kirkkohäitä ja pakkohoitoa, parempi olisi valita
puolensa ja sitten toimia johdonmukaisesti sen mukaan.

Tiedoksi vain smo:lle. Tuo että "raamatun aika" ei tuntenut homoidentiteettiä ei aivan pidä paikkaansa. Pietari ja Paavali (ei SE pyhä Pietari eikä SE apostoli Paavali) olivat roomalaisia sotilaita (taisivatpa olla jopa kenturioita molemmat), jotka asuivat ja elivät parisuhteessa, kääntyivät kristinuskoon, ja sen takia sotilastuomioistuimen päätöksellä teloitettiin. Pyhimyksiä nykyisin molemmat (good for them...) Esim. Pietari-Paavalin pahamaineinen linnoitus ex-Leningradissa on nimetty HEIDÄN mukaansa, ei Taivaan portinvartijan ja kirjeenkirjoittajan mukaan...

Jari: Jos kirkko katsoo tarpeelliseksi kieltää työntekijöiltään parisuhteen virallistamisen, niin miksi heteroseksuaaleilta työntekijöiltä ei ole kielletty avoliittoa? Hehän toimivat kirkon oppien vastaisesti jos he harrastavat seksiä ennen avioliittoa. Onko avoliitossa olevilta työntekijöiltä kielletty lisääntyminen, sillä lasten syntymä avioliiton ulkopuolella on kai käsittääkseni Herralle kauhistus Raamatun mukaan. Jos heteropari saa avoliiton aikana lapsen, lopettaako kirkko heidän työsuhteensa koska he toimivat kirkon oppien vastaisesti?

Minusta on huvittavaa tämä kirkon asenne että heteroseksuaalien yksityiselämän ei katsota olevan niin moraalittomalla pohjalla kuin homoseksuaalien, eikä heteroseksuaalien työntekijöiden yksityiselämään ainakaan luterilaisessa kirkossa puututa, lukuunottamatta pappeja. Selittyykö tuo avosuhteitten salliminen nyt sillä että heterosuhteet ovat "luonnollisempia"? Selityksenä se on huono, koska oli niin tai näin, niin fakta on se että avoliitossa elävä toimii työntekijänä kirkon oppien vastaisesti, ja siinä kai tässä koko homokysymyksessä on kirkon kannalta kysymys.

Mielenkiintoisena kuriositeettina luterilainen kirkko perustelee naispappeuden sallimista yhteiskunnallisella muutoksella, heidän sivuillaan sanotaan että naispappeudelle ei ole "teologisia esteitä" - outoa sinänsä koska raamatullisia esteitä naispappeudelle on. Käsittääkseni Raamatussa varsin selkeästi ja suorasanaisesti kielletään naisen toiminta opetustehtävissä ja Raamatun mukaan naisen asema on miehelle alisteinen.

Olisi todella mielenkiintoista kuulla miten yhteiskunnallinen muutos kirkon mielestä yhtäkkiä naisten osalta muuttaakin käsityksiä Raamatun opetuksesta, aika radikaalillakin tavalla, mutta homoseksuaalien kohdalla yhteiskunnan muutoksen vaikutusta kirkon oppeihin ei hyväksytä, ei vaikka tieto homoseksuaalisuudesta on lisääntynyt valtavasti sitten Raamatun aikojen.

"Tiedoksi vain smo:lle. Tuo että "raamatun aika" ei tuntenut homoidentiteettiä ei aivan pidä paikkaansa."

Homoseksuaalisuus käsitteenä syntyi 1800-luvulla, sitä ennen homot luokiteltiin sodomiiteiksi. Sodomiiteiksi heitä kutsuttiin myös Rooman aikaan. Myöhemmin Rooman keisari (noin 500 jälkeen ajanlaskumme alun) sääti lain jonka mukaan sodomiasta tuomittiin kuolemaan, ja vainojen aikana 1100-luvulta alkaneella inkvisition kaudella katolinen kirkko luki sodomiitit toisinajattelijoiksi ja harhaoppisiksi joita poltettiin roviolla siinä missä muitakin.

Tietenkin voi miettiä että oliko näillä kahdella henkilöllä nyt "sodomiitti-identiteetti" jos sellaista voidaan käyttää. Kysymys nyt ei olekaan siitä mitä he itse tunsivat ja itsensä määrittelivät, vaan siitä miten sodomiaa käsiteltiin sinä historiallisena aikana ja siinä yhteiskunnallisessa tilanteessa - miten yhteiskunta sodomian ymmärsi. Sodomia ymmärrettiin tekojen kautta, siis homoseksin harjoittamisen kautta. Kyseessä oli siis käyttäytymisen muoto, ei tyyppi. Sodomiaa ei siis käsitetty "sisäänrakennetuksi" ominaisuudeksi.

Foucaultia lainatakseni: "Määriteltynä ikivanhan siviililain ja kanonisen lain mukaan sodomia oli kiellettyjen tekojen kategoria; tekojen tekijä ei ollut muuta kuin niiden juridinen subjekti. 1800-luvun homoseksuaalista tuli henkilöitymä, menneisyys, tapausseloste ja lapsuus sen lisäksi, että se oli elämäntapa, elämänmuoto ja morfologia, häpeämätön anatomia ja mahdollisesti mysteerinen fysiologia."

Enpä ole kenenkään tähän asti nähnyt homopalstalla kutsuvan kevytkenkäisyyttä synniksi.

*reväyttää silmänsä teelautasen kokoiseksi, ja astelee pois tämä em. ilme naamallaan*

Kukukin on eksynyt tänne! ^^

Koku: Juu, kyllä mä tännekin olen eksynyt.. :)

Tuohon keskustelunaiheeseen haluaisin vielä lisätä että päättipä kirkko tässä asiassa mitä tahansa, niin vastarintaa päätökselle varmasti syntyy - kirkko on tämän asian suhteen pattitilanteessa.

Tästä tilanteesta kirkko voi syyttää täysin itseään, se on itseaiheutettu "kriisi". Jos tällaista kieltoehdotusta ei olisi alunperin esitettykään olisi kirkko voinut tapauskohtaisesti ratkaista nämä asiat. Nyt kuitenkin ilmeisesti oli pelkoa siitä että joku homo kirkon työntekijä tahallaan ja vain kirkkoa ärsyttääkseen virallistaa parisuhteensa kokeillen kepillä jäätä reaktion suhteen. Tämä taas kertoo paljon siitä asenteesta mikä joillain uskovaisilla, etenkin vanhoillisilla, on homoseksuaaleja kohtaan: uskotaan että homot haluavat vain heiluttaa sateenkaarilippua kirkossa ja sen työntekijöinä kykynemättä erottaa työtään yksityiselämästään,ja että heidän tavoitteenaan on tuottaa kirkolle vain maksimaalisen paljon haittaa.

Mielenkiinnolla seuraan miten käy. Itse en kirkkoon kuulu, joten sen suhteen on aivan sama mitä kirkko tässä asiassa päättää.

Niin, asiahan on nimenomaan vanhoillisen piirin ongelma enkä ymmärrä miksi meidän pitäisi olla siitä kiinnostuneita. Käyköön tyhjänpäiväistä ja merkityksetöntä keskusteluaan keskenään.

Toivottavasti todellakin saamme PIAN kuulla ensimmäisestä mies/naisparista kirkon piiristä, ensimmäisestä julkkisparista olemmekin jo kuulleet =)

Muistuttaisin vielä 1.10.2001 voimaan tulleesta laista N:o 477/ 2001 "Laki yksityisyyden suojasta työelämässä" ( http://finlex1.edita.fi/dynaweb/stp/stp/2001sd/@ebt-link?showtoc=false;target=IDMATCH(id,20010477.sd) ) ja erityisesti sen 3.§
" Tarpeellisuusvaatimus. Työnantaja saa käsitellä vain välittömästi työntekijän työsuhteen kannalta tarpeellisia henkilötietoja, jotka liittyvät työsuhteen osapuolten oikeuksien ja velvollisuuksien hoitamiseen tai työnantajan työntekijöille tarjoamiin etuuksiin taikka johtuvat työtehtävien erityisluonteesta. Tästä ei voida poiketa työntekijän suostumuksella. "
Niin, siis edes _työntekijän suostumuksella_ työnantaja EI voi käsitellä muita kuin "välittömästi työntekijän työsuhteen kannalta tarpeellisia henkilötietoja, jotka liittyvät työsuhteen osapuolten oikeuksien ja velvollisuuksien hoitamiseen".

Ensiksikin, Pete, päästelit kyllä aikamoisia sammakoita suustasi: Kirkkohistoria ei
tunne muita Pietari ja Paavali nimisiä pyhimyksiä kuin sen "Taivaan portinvartijan"
ja kirjeenkirjoittajan (yhteinen muistopäivä 29. kesäkuuta), ja heidän mukaansa
Pietari-Paavalin linnoituskin on nimetty. Näistä ei kumpikaan ollut roomalainen sotilas
(Paavalista tosin kerrotaan hänen olleen Rooman kansalainen), kenturiosta puhumatta-
kaan, eikä heitä surmattu "sodomian" tähden, vaan kristittyjen vainoissa marttyyreinä.
Sitä paitsi ei ole pienintäkään viitettä siihen, että edes toinen heistä olisi ollut homo.

Sitä paitsi, vaikka kyseisillä herroilla olisikin ollut keskenään suhde, ei se muuta
mihinkään sitä tosiasiaa, että erityistä homoseksuaalista identiteettiä ei tuohon
aikaan tunnettu, ei ainakaan samassa mielessä kuin nykyään. Ilmeisesti koko
seksuaalisen identiteetin käsite sellaisena kuin me sen nykyään ymmärrämme oli
tuohon aikaan vieras.

Toiseksi pitää totta kai paikkansa, että avosuhteessa elävä heteropari toimii
Raamatun kirjainta vastaan ja että kirkolla periaatteessa on oikeus ryhtyä kurin-
pidollisiin toimenpiteisiin avosuhteessa elävää työntekijäänsä vastaan. Näin saattaa
joskus tapahtuakin, mikäli asian katsotaan herättävän "pahennusta". Yleensä piispat
sitä paitsi kieltäytyvät vihkimästä papiksi henkilöä, joka kertoo elävänsä avoliitossa.

Yhtä lailla pitää toki paikkansa sekin, että kirkko käytännössä mittaa näissä
asioissa kahdenlaisella mitalla. Siihen, että avosuhteeseen käytännössä suhtaudutaan
suopeammin kuin homosuhteeseen, tuskin löytyy minkäänlaisia teologisia
perusteluja. Ainut perustelu, minkä minä voin asialle keksiä, on puhtaan käytän-
nöllinen: avosuhteet ovat yhteiskunnassa jo niin vakiintuneita ja hyväksyttyjä, että
niitä vastaan toimiminen olisi jo taistelua tuulimyllyjä vastaan ja saattaisi kirkon
ainoastaan yleisen ivan ja pilkan kohteeksi. Sitä vastoin homopareja saattaa ainakin
toistaiseksi vastustaa vielä jokin vakavastikin otettava taho. Vastaus kysymykseen,
onko tämä oikein ja kohtuullista, on: Ei.

Tämä asia ei vain muuta miksikään sitä tosiseikkaa, että kirkolla on oikeus odottaa
työntekijöiltään "kristillisiä" elämäntapoja, jotka eivät "herätä pahennusta". Sitä, että
kyseistä pykälää noudatetaan eri tavalla homojen kuin avoliittolaisten suhteen, voi
vain valittaa.

Ei Paavali ja Pietari, vaan ilmeisesti pyhät marttyyrit Sergius ja Bacchus, miesparisuhteen suojeluspyhimykset.

Kyllä vain Pietari ja Paavali., Jari hyvä. Lue itse kirkkohistoriasi paremmin. Itse luin tämän Gay Times:in isosta "Feature" artikkelista pari vuotta sitten, enkä usko, että k.o. lehden yleensä erittäin pätevät toimittajat päästelisivät "sammakoita suustaan"...
Pakana Pete

Pete hyvä, ottaen huomioon että itse olen teologian tohtori arvelisin tuntevani kirkkohistorian hieman paremmin kuin minkään Gay newsin toimittajat, vaikka nämä epäilemättä ovatkin päteviä toimittajia. Sitä paitsi toistan vielä huhtikuisen vakuutukseni, ettei kirkon pyhimyskalenterissa ole muita pyhiä Pietareita ja Paavaleita (ainakaan sellaisia, jotka joskus mainittaisiis yhdessä) kuin alkukirkon Pietari "portinvartija" ja Paavali "pakanoiden apostoli".

Sergius ja Bacchus ovat asia erikseen, he ilmeisesti olivatkin homopari mutteivät valitettavasti lainkaan yhtä merkittäviä kuin Pietari ja Paavali.