- 1 / 7
- Jusa
- 30.3.2010 12:55
- 30.3.2010 13:27
Onko kirkko oikealla tiellä.. ainakin nyt itsestä tuntuu siltä:
<Vastavihitty Luther-säätiön piispa taistelee homoutta vastaan
Rovasti Matti Väisänen vihittiin Suomen Luther-säätiön piispaksi lauantaina.
Suomalainen kansankirkko ainakin narahti liitoksissaan tänään, kun Luther-säätiö sai ensimmäisen piispansa Helsingissä (20.3.2010)
Teknisesti ruotsalaisen sisarjärjestön Lähetysprovinssin nimiin vihitty uusi piispa, teologian tohtori Matti Väisänen on teologisesti äärivanhoillisen säätiön vastaveto muulle kirkolle, joka vihkii naispappeja ja haluaa rukoilla homoparien puolesta.
Esimerkiksi evankelisluterilaisen kirkon piispainkokouksen tuore linjaus, että homoparien puolesta voi rukoilla kirkossa, on Väisäsestä "mieletön ja farisealainen ratkaisu".
"Homous on varhaislapsuudessa saatu psyykkinen vamma, jonka hoitaminen on työlästä. Kristillinen kirkko on taisteleva kirkko, joka taistelee tällaista syntiä ja ihmisen tuhoutumista vastaan. Synti saa aina uusia ilmenemismuotoja."
Väisänen kertoo YLE Uutisille, ettei aio erota evankelis-luterilaisesta kirkosta, sillä se olisi pakenemista.
Kristillisen kirkon paimenet ovat Väisäsen mukaan vanhastaan puolustaneet kristillistä seurakuntaa jopa marttyyriuteen saakka ja todelliset paimenet eivät hänen mukaansa pakene.
- Jos he ottavat pappisviran meidän kirkossamme minulta pois, niin he voivat sen tietenkin tehdä. Ei se muuta minun elämääni oikeastaan millään tavalla, Väisänen sanoo.
Evankelis-luterilaisella kirkolla ja Luther-säätiöllä on merkittäviä opillisia kiistoja. Säätiön edustajien mukaan kirkko ei pelaa enää Raamatun säännöillä.
- Kirkko olkoon kirkko eikä vain jokin tämän maailman peilikuva, joka pitää yllä jotain inhimillistä uskonnollisuutta yhteiskunnassa ja toistelee hengellisillä fraaseilla samoja asioita, joita yhteiskunta muutenkin käsittelee.
- Kirkosta on tulossa valtakunnallisen politiikan ja kunnallispolitiikan jatke, moittii Väisänen.
Väisänen sanoo, että mediassa Luther-säätiöstä on nostettu esille vain naispappeus ja suhtautuminen homoihin. Hänen mukaansa kyse on kuitenkin laajemmin suhtautumisesta Raamattuun.>
Tuleva arkkipiispa Kari Mäkinen katsoo, että Luther-säätiön toiminta merkitsee säätiön oman kirkon perustamista. Ruotsin lähetyshiippakunta vihki runsas viikko sitten säätiölle oman piispan, mikä oli Mäkisen mielestä merkittävä irtiotto evankelis-luterilaisesta kirkosta.
A-Studion haastattelussa Mäkinen katsoi, että Luther-säätiön piirissä toimivan uuden piispan Matti Väisäsen olisi parempi erota evankelis-luterilaisesta kirkosta.
- Pidän aika mahdottomana, että Väisänen voisi jatkaa meidän kirkkomme pappina, sanoi Mäkinen.>