Viimeaikaisten keskustelujen inspiroimana pieni välikevennys.
Aiheena siis uskonnollinen taipumus
Melko suurella osalla ihmisistä on uskonnollisia taipumuksia. Monesti nämä uskonnolliset taipumukset ilmenevät varsin terveellä tavalla. On kuitenkin olemassa pieni vähemmistö, joka on syystä tai toisesta joutunut tämän uskonnollisen taipumuksen valtaan niin, että ei voida enää puhua terveestä uskonnollisuudesta. Tällaisen epäterveen uskonnollisuuden taustalla on usein lapsuudessa koettu hylkääminen tai hylkäämisiä tai ongelmallinen isäsuhde. Lapsen normaali psykologinen kehitys johtaa irtaantumiseen vanhemmista. Epäterve uskonnollisuus voidaankin siten nähdä kehityspsykologisena häiriönä ja keskeneräisyytenä, jossa ihminen hakee kompensaatiota traumaattiselle isäsuhteelleen korvaamalla rakkaudettoman isän ajatuksella rakastavasta Taivaan Isästä.
Epäterveeseen uskonnollisuuteen altistavia tekijöitä ovat mm. isä, joka saattaa esimerkiksi olla hyvin uskonnollinen, etäinen ja tuomitseva tai osoittaa hyväksyntänsä lastansa kohti vain ehdollisesti; tällainen isä saattaa tietoisesti tai tiedostamattaan viestiä lapselle tämän olevan hyväksytty vain ollessaan sellainen kuin isä itse haluaa eikä siis hyväksytty ehdoitta omana itsenään. Saattaapa epäterveen uskonnollisuuden taustalla olla myös hyväksikäyttökokemuksia, joista mm. Kotimaa on uutisoinut kuluneella viikolla. http://www.kotimaa.fi/index.php?option=com_content&task=view&id=6751&Itemid=38
Epäterveesti uskonnolliselle ihmiselle on usein tyypillistä myös narsistinen persoonallisuus, johon liittyvät kuvitelmat omasta erehtymättömyydestä ja kaikkitietävyydestä. Persoonallisuustyyppiä kuvaa myös kyvyttömyys empatiaan (so. kyky asettua toisen ihmisen asemaan). Jumala muodostaa tälle ihmisryhmälle oman minän jatkeen – narsistinen, epäterveesti uskonnollinen ihminen puhuu usein jumalan suulla ja tietää siten totuuden. Kuvatun kaltainen narsistinen, epäterveesti uskonnollinen ihminen on myös usein taitava manipuloija, jolle on tärkeää hallita muita ja vaatia muilta sopeutumista ja hyväksyntää.
Miten yhteiskunnan sitten pitäisi suhtautua uskonnolliseen taipumukseen ja sen toteuttamiseen? Epäterveen uskonnollisuuden vaarallisuus tulee tiedostaa ja sen leviäminen suojattomiin yksilöihin pitää pyrkiä estämään. Erityistä huomiota tulee kiinnittää lapsen etuun ja puuttua jo varhaisessa vaiheessa tilanteisiin, jossa lapsi on joutunut tai uhkaa joutua epäterveen uskonnollisuuden vaikutuspiiriin. Epätervettä uskonnollisuutta edustavien vanhempien mahdollisuutta toimia vanhempana tulee pyrkiä rajoittamaan. Yhteiskunnan tulee puuttua selkeästi ja riittävällä tavalla kaikkeen sellaiseen toimintaan, joka edustaa epätervettä uskonnollisuutta. Jokaisen tulee kuitenkin suhtautua epäterveesti uskonnollisiin kanssaihmisiin ymmärtämyksellä. Nämä ihmiset eivät ole useinkaan valinneet taipumustaan eivätkä ole syyllisiä sen ilmenemiseen heissä. Jokainen on kuitenkin vastuussa oman uskonnollisuutensa toteuttamisesta.
Aiheena siis uskonnollinen taipumus
Melko suurella osalla ihmisistä on uskonnollisia taipumuksia. Monesti nämä uskonnolliset taipumukset ilmenevät varsin terveellä tavalla. On kuitenkin olemassa pieni vähemmistö, joka on syystä tai toisesta joutunut tämän uskonnollisen taipumuksen valtaan niin, että ei voida enää puhua terveestä uskonnollisuudesta. Tällaisen epäterveen uskonnollisuuden taustalla on usein lapsuudessa koettu hylkääminen tai hylkäämisiä tai ongelmallinen isäsuhde. Lapsen normaali psykologinen kehitys johtaa irtaantumiseen vanhemmista. Epäterve uskonnollisuus voidaankin siten nähdä kehityspsykologisena häiriönä ja keskeneräisyytenä, jossa ihminen hakee kompensaatiota traumaattiselle isäsuhteelleen korvaamalla rakkaudettoman isän ajatuksella rakastavasta Taivaan Isästä.
Epäterveeseen uskonnollisuuteen altistavia tekijöitä ovat mm. isä, joka saattaa esimerkiksi olla hyvin uskonnollinen, etäinen ja tuomitseva tai osoittaa hyväksyntänsä lastansa kohti vain ehdollisesti; tällainen isä saattaa tietoisesti tai tiedostamattaan viestiä lapselle tämän olevan hyväksytty vain ollessaan sellainen kuin isä itse haluaa eikä siis hyväksytty ehdoitta omana itsenään. Saattaapa epäterveen uskonnollisuuden taustalla olla myös hyväksikäyttökokemuksia, joista mm. Kotimaa on uutisoinut kuluneella viikolla. http://www.kotimaa.fi/index.php?option=com_content&task=view&id=6751&Itemid=38
Epäterveesti uskonnolliselle ihmiselle on usein tyypillistä myös narsistinen persoonallisuus, johon liittyvät kuvitelmat omasta erehtymättömyydestä ja kaikkitietävyydestä. Persoonallisuustyyppiä kuvaa myös kyvyttömyys empatiaan (so. kyky asettua toisen ihmisen asemaan). Jumala muodostaa tälle ihmisryhmälle oman minän jatkeen – narsistinen, epäterveesti uskonnollinen ihminen puhuu usein jumalan suulla ja tietää siten totuuden. Kuvatun kaltainen narsistinen, epäterveesti uskonnollinen ihminen on myös usein taitava manipuloija, jolle on tärkeää hallita muita ja vaatia muilta sopeutumista ja hyväksyntää.
Miten yhteiskunnan sitten pitäisi suhtautua uskonnolliseen taipumukseen ja sen toteuttamiseen? Epäterveen uskonnollisuuden vaarallisuus tulee tiedostaa ja sen leviäminen suojattomiin yksilöihin pitää pyrkiä estämään. Erityistä huomiota tulee kiinnittää lapsen etuun ja puuttua jo varhaisessa vaiheessa tilanteisiin, jossa lapsi on joutunut tai uhkaa joutua epäterveen uskonnollisuuden vaikutuspiiriin. Epätervettä uskonnollisuutta edustavien vanhempien mahdollisuutta toimia vanhempana tulee pyrkiä rajoittamaan. Yhteiskunnan tulee puuttua selkeästi ja riittävällä tavalla kaikkeen sellaiseen toimintaan, joka edustaa epätervettä uskonnollisuutta. Jokaisen tulee kuitenkin suhtautua epäterveesti uskonnollisiin kanssaihmisiin ymmärtämyksellä. Nämä ihmiset eivät ole useinkaan valinneet taipumustaan eivätkä ole syyllisiä sen ilmenemiseen heissä. Jokainen on kuitenkin vastuussa oman uskonnollisuutensa toteuttamisesta.