Uskontovastaisuus

Kysymyksiä kaikille, jotka kokevat uskontovastaisia tuntemuksia, riippumatta siitä miten he itsensä määrittelevät akselilla uskovasta ateistiin:

Missä kulkee uskonnollisen väkivallan raja?
Oletko kohdannut uskonnollista väkivaltaa omassa elämässäsi? Jos olet, niin
miten se on vaikuttanut ajatuksiisi uskonnosta?
Miten koet uskonnolliset ihmiset?

En ole kohdannut uskonnollista väkivaltaa, mutta olen sen verran änkyräksi kasvanut etten halua kuulua organisaation jonka sanomaan en pidä missään arvossa. Suvussa suurin osa taitaa kuulua kirkkoon, mutta luulen ettei kovinkaan monella ole minkäänlaista suhdetta palvomaansa jumalaan. Kirkkoon kuulutaan, koska se on tapana. Saksassa pari kaveriani kuuluvat kirkkoon koska mummu on pienestä pitäen teroittanut että jos eroaa laitoksesta niin joutuu helvettiin.

Uskonnollista väkivaltaa tuskin pystyy määrittelemään siten, että määritelmä pitäisi kaikki mahdolliset tilanteet sisällään. Alistaminen, painostus ja pakottaminen tai yksilön poissulkeminen seurakunnasta ovat tietysti selkeitä merkkejä uskonnollisesta väkivallasta. Veisin oman määritelmäni kuitenkin vähän laajemmalle ja sanoisin että kaikkinainen toisen haavoittuvuuden hyväksikäyttö uskonnollisessa kontekstissa on uskonnollista väkivaltaa.

Uskonnolliset ihmiset ovat pelottavia ja homoille ihan suoraan sanottuna vaarallisia. Pari vuotta sitten Kölnissä oli katolisen kirkon Weltjugendtag ja kaupunki oli aivan täynnä enemmän tai vähemmän hörhöjä. Tosiuskovaiset ovat yksinkertaisesti niin varmoja asiastaan, että he pitävät oikeutenaan jyrätä kaikki muu oman uskonsa alle ja olen aivan varma, että Eurooppaankin saataisiin aikaan jotain noitavainoja vastaavaa edelleen, jos Vatikaanista kävisi käsky. Englannissa useampi homohakkaaja (pari uhria taisi jopa kuolla) on perustellut tekonsa uskonnollisella vakaumuksella, ja mitä tekee kirkko? Ei mitään. Ei vaivaudu edes antamaan tiedotetta, missä edes yritettäisiin edes imagollista pesäeroa näihin hulluihin. Tämä on pelottavaa.

"Missä kulkee uskonnollisen väkivallan raja?"

Siinä, että uskonnollisilla ohjeilla puututaan henkilön yksityisyyteen. Tai oikeastaan jo siinä että uskonnollisia ohjeita jaetaan ilman että niitä on pyydetty.


"Oletko kohdannut uskonnollista väkivaltaa omassa elämässäsi? Jos olet, niin
miten se on vaikuttanut ajatuksiisi uskonnosta?"

Itse en ole kohdannut uskonnollista väkivaltaa muualla kuin keskustelupalstoilla, mutta eräs seurakunnassa vapaaehtoistyötä tehnyt ystäväni on, ja se on vaikuttanut minuun syvästi; kaikki herjaavat ja tuomitsevat kirjelappuset joita seurakuntatalolla jätettiin milloin minnekin. Se sai minut eroamaan kirkosta ja herätti voimakkaan kriittisen asenteen uskontoon, joka on kestänyt näihin päiviin asti. Uskonnossa on niin paljon kaksinaamaisuutta.


"Miten koet uskonnolliset ihmiset?""

Riippuu ihan tapauksesta. Tiedän uskonnollisia ihmisiä jotka ovat hyvin sydämellisiä ja pidän heistä kovasti. Nämä ihmiset ovat yleensä niitä uskovaisia jotka eivät paasaa, mutta ovat oikein hyvin sinut oman uskonsa kanssa ja tietävät sen henkilökohtaiseksi asiakseen. Heissä on tietynlaista harmoniaa. Jostain syystä tällaiset uskovaiset ovat usein vanhempia naisia, mutta eivät aina. Mutta aika usein näen myös uskonnollisia ihmisiä joista olen huolestunut. He ovat yleensä niitä julistajia, jotka käyttävät kaikki iltansa paasatakseen Jumalan sanaa uskovaisten foorumeilla ja muuallakin. He kirjoittavat uskonnolliset tekstinsä hyvin ahdistavaan sävyyn ja käyttävät sanavalintoja jotka ovat arkikielelle vieraita. Tuntuu kuin he purkaisivat sillä omaa ahdistustaan. Pelkään että monet heistä ovat hyvin hauraita ja tukeutuvat uskontoon sen peittääkseen, joskus suorastaan pakkomielteisesti. Usein kun tapaan sellaisen uskovaisen, mietin mielessäni että miten hänellä mahtaa mennä 10 vuoden kuluttua, eikä visioni ole mukava.

Kolmas uskonnollisten ihmisten ryhmä johon olen törmännyt, ovat mielenterveysongelmaiset. Uskonnollinen ajattelu on psykiatristen potilaiden keskuudessa yllättävän yleistä. Olen parikin kertaa tavannut mielenterveyspotilaan, joka on vakuuttunut olevansa Jeesus Kristus. Myös ollessani aikanaan työelämään tutustumisessa mielenterveyspotilaiden kuntoutuskodissa, oli huomattavaa kuinka paljon he puhuivat uskonnosta.

Nermal, ä luulen että messiaiksi ja demoneiksi visualisoidut mielikuvat tulee niin syvältä ihmisen alitajunnasta, ettei uskonnollisesta symboliikasta juuri tuu pulaa psykoosityyppisistä ongelmista kärsivien keskuudessa.

Tosta sun kaverin kiusaamistapauksesta: Johtiko se uskontovastaisuuteen seurakuntavastaisuutena, vai syvemmällä tasolla, etä Jumalaa ei voi olla jos.. ?

kesäpoika kirjoitti: "Tosta sun kaverin kiusaamistapauksesta: Johtiko se uskontovastaisuuteen seurakuntavastaisuutena, vai syvemmällä tasolla, etä Jumalaa ei voi olla jos.. ?""

Enempi seurakuntavastaisuutena. Oikeastaan kun tarkemmin ajattelen, se ei niinkään johtanut kriittisyyteen itse uskontoa kohtaan vai enemmänkin niitä ihmisiä kohtaan jotka puhuvat hyvyydestä mutta tekevät pahaa.

Todennäköisesti seuraava Helsingin Sanomien verkkoversiosta poimittu uutinen kertoo pikemminkin kirkonvastaisuudesta kuin uskonnonvastaisuudesta. En ihmettele, sillä ainakaan Suomen evankelisluterilainen kirkko ei ole kuluneena vuotena onnistunut välittämään itsestään kovin myönteistä kuvaa. Tässä uutinen:

"Väestörekisterikeskuksen ennakkotiedon mukaan [vuonna 2008] kirkkonsa jätti 48 268 seurakuntalaista. Luku ei ole aivan lopullinen, sillä siitä puuttuvat vielä vuoden viimeisenä päivänä eronneet.
Kirkosta eroaminen lisääntyi selvästi, sillä vuonna 2007 eronneita oli vajaat 38 000.
Kirkkoon liittyneitä oli viime vuonna ennakkotietojen mukaan 11 156. Lisäksi kirkon jäseneksi tuli kasteen kautta 47 748 lasta, jotka eivät ole mukana liittyneissä.
Vakituisesti Suomessa asuvia kirkon jäseniä oli lähes 4,3 miljoonaa, ja ennakkolaskelmien mukaan kirkkoon kuului 80,7 prosenttia suomalaisista."

Linkki:
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Kirkosta+erosi+enn%C3%A4tysm%C3%A4%C3%A4r%C3%A4+j%C3%A4seni%C3%A4/1135242454594