Esirukouksia

Jumala tietää tarpeemme jo ennen kuin me osaamme edes pyytää. Pyyntömme voivat olla huonoa näkemistä, rakastamattomuutta.

Kotimaa 32/11.8.2006:
"... Rukoilkaa ... apua, että hän pääsisi taas elämässään raiteille eikä eläisi enää samaa sukupuolta olevan kanssa."

Jumalan tahto täyttyköön!

pahoittelen, nyt meni ohi viestin tarkoitus ja pointti.

Toisekseen, missä kohti kotimaata tuo juttu oli?

Tulkitsin asian niin, että Kotimaa-lehdessä olisi ollut jonkun lähettämä esirukouspyyntö, jossa pyynnön lähettänyt toivoi rukousta sen puolesta, että jonkun tämän tutun parisuhde samaa sukupuolta olevan kumppaninsa kanssa menisi poikki. Ja että tämän tutun seksuaalinen suuntautuminen muuttuisi.

Vaan... kyllä kai se niin lienee, että Jumala tuntee ihan itsekin luomuksensa ja hänen tarpeensa. Että terkkui vaan samalla vaikkapa näille viime Helsinki Pridessa ja syksyllä 2001 Eduskuntatalolla mellastaneille rukous-aktiolaisille! :)

s. 16. (Ajattelin, että esirukouksia-teema ohjaa. Se on nimittäin jokaisessa lehdessä.) Lukekaa, katsokaa!
En itse halua liiaksi tuoda esille ajatuksiani tuosta kirjoituksesta. Minusta on nimittäin ikävää ottaa esille esirukous, joka on homovastainen. Katson kuitenkin suuremmaksi velvollisuudekseni vastustaa homofobiaa - ja ennen kaikkea juuri tällaista uskonnollista väkivaltaa.

Mielipide aiheesta:
Ei tuo minusta ollut oikeaa homofobiaa.. Kyllä Raamattua voi niinkin tulkita, ettei kundien pitäisi elää kundien kanssa, eikä kukaan voi oikeasti tietää miten sitä pitäisi tulkita.
Fobia on musta sitä sellaista syrjintää, johon liittyy vihantunteita. Sen ulkopuolelle jäävä homovastaisuus on joko tietämättömyyttä tai sitten vaan erilainen tapa tulkita asioita. Joku voi tulkita Raamattua homovastaisesti ja rukouksessa toivoa toiselle ihmiselle oman tulkintansa mukaista parasta, eikä siinä ole mitään väärää. Väärin olisi ns. live-elämässä puuttua näiden kahden väliseen suhteeseen tai syyllistää homoudesta. Me ei voida tietää, onko tässä esimerkissä tapahtunut mitään sellaista.

Löpinää uskonnosta:
Mun oma ajatus aiheesta on suoraan Raamatusta, mutta toisesta kohtaa, eli että minkä sydämessään tuntee oikeaksi, on sille ihmiselle oikein. Viittaan samalla kirjoitukseeni Juhanin aloittamassa keskustelussa eheyttäjistä. Uskonkysymyksistä ei mun mielestä kannata niin kauheasti tapella, vaan keskittyä siihen, mikä uskossa on oikeasti olennaista. Niin kauan, kun ketään ei satuteta, ihmisille pitää antaa tilaa elää omaa elämäänsä.
Oman uskoonhurahtamisen jälkeen mulle on elämään ilmestynyt ihan laumoittain :D toisia uskovia. En mitenkään aktiivisesti oo etsinyt heitä, he ovat ihan oikeasti vaan ilmaantuneet tyhjästä.. Joka tapauksessa, kaveripiirissä on jos jonkinlaisten kirkkokuntien edustajia ja yhtä monta tapaa tulkita.
Tietenkin jo se, että he "suostuvat huolimaan" ystäväkseen avoimesti homon kundin kertoo, etteivät asenteet oo liian kaikkitietäviä. Kyllä heistä useampi on sitä mieltä, että homoseksuaaliset teot on väärin. Siis nimenomaan ne seksuaaliset teot. Sitä on sitten istuttu ja analysoitu useampi ilta tätäkin asiaa, ihan hyvässä hengessä ja ilman kiihkoilua.
Yksi heistä on itsekin homo, mutta päättänyt elää selibaatissa. Mä en käännytä häntä, eikä hän minua. Toisten mielipiteet ei loukkaa mua millään tapaa. Jos heidän ajatuksissaan on jokin oikea virhe, esim. ettei ymmärretä homouden muuttumattomuutta tai että se on todella osa persoonallisuutta, ni mä tietysti korjaan ja selitän, mutta mitä Raamatun tulkintoihin tulee, ni musta jokaisen uskovan olis tärkeintä muistaa se, että me ollaan vastuussa oikeasti vain tonne yläkertaan päin, ei kirkoille tai toisten ihmisten näkemyksille.
Jos joku rukoilee mun muuttuvan heteroksi, en loukkaannu siitä yhtään. Se on varmasti tehty pelkkää hyvää tarkoittaen.
Itse olen aika varovainen rukoilemaan mitään pyyntöjä.. Jossain vitsiohjelmassa oli kohta, jossa nainen rukoili Jumalalta jotain ja sellainen vanha intiaanipäällikkö tuli paikalle kysyen, puhuuko tämä oikeasti Jumalalle, sille samalle, joka on luonut kaiken ja hallitsee kaikkea. "Kyllä" vastasi nainen.. "Ja sinä olet teistä se, joka on äänessä?" kysyi päällikkö..
Joskus on parempi olla hiljaa ja kuunnella. Usko on nöyryyttä suuremman edessä.

En mä tahdo vähätellä muiden loukkaantumista tuollaisesta lehtijutusta.. Tarkoitin vaan, ettei sitä rukouspyyntöä varmasti oltu loukkaustarkoituksessa lähetetty.. ja että sekin olis hyvä ottaa huomioon.

Nostan hattua kesäpojan viisaalle kirjoittelulle :)

..kiitos.. :)

Hei kesäpoika!

Raamattua voi tulkita lukemattomin tavoin. Sen o i k e a n tulkitsemistavan ilmoittaminen on mahdottomuus. Uuden testamentin keskeinen sanoma on Jumalan rakkaus meitä kohtaan. Rakkaus on rajaton voima ja tulkintaperusteenakin vailla määrittelyn tuomia "etuja". Rakkaudessamme tulkitsemme kuitenkin - näin kai äitikin tekee? Raamattu on kirjoitettu koko elämään tunkeutuvaksi. Se ei ole rajaavaa, vaan kokonaisuuteen pyrkivää, armossaan mahdollistavaa.
Äiti syyllistyy ilmaisussaan homofobiaan tytärtään kohtaan. Hän ohittaa tyttären todellisuuden (tietämättä tarkempia yksityiskohtia kirjoitan yleisesti), suhtautuu sanoissaan rakkaudettomasti tyttärensä mahdolliseen onneen ja ajatus voi olla loukkaava. En halua sanoa, että äidillä ei ole oikeutta ja mahdollisuutta esirukoukseensa. Toivoisin vain äidin näkevän homouden yhtenä ihmisen väylänä toisen luo. Nyt äiti suhtautuu samasukupuoliseen asuinkumppaniin kuin pahaan. Äiti ei vain ohita tytärtään vaan myös Jumalan luomisen, jossa on homoja ja lesboja. Homot ja lesbot ovat osa hyvää luomista siinä missä heterosuhteetkin. Aivan samoin lankeemus koskee myös jokaista ihmisistä r i i p p u m a t t a seksuaalisesta suuntautumisesta. Kapinointi Jumalaa vastaan on itsekkyttämme, välinpitämättömyyttäkin lähimmäisiämme kohtaan. Äiti ei selvästikään ole välinpitämätön, mutta pahantahtoinen kylläkin. Vastuunotto Jumalan sanomasta näkyy lähimmäisten kohtelussamme. Kuten jo kirjoitinkin, pidän esirukousta ikävänä - ja tuhoavana.
Hyvin erilaiset voimat tavoittelevat meitä. Minusta ei ole yhdentekevää, miten rakennamme, miten katsomme ja mitä sanomme - varsinkaan lopullisessa Jumalan edessä olemisessa. En osaa sanoa välttämättä mitään ajatusvirheistä, mutta rakkaudettomuuden tunnen.
Välittäkää lähimmäisistänne - rakentavasti! Meillä on jo Kristus!
Jumalan tahto - joka tapauksessa - täyttyy.

Antakaa myös anteeksi - minulle.

Yksi asia, mitä en ole koskaan oikein ymmärtänyt, ovat juuri julkiset esirukouspyynnöt jonkin asian puolesta tai jotain vastaan.

Henkilökohtaisen rukoilemisen ymmärrän oikein hyvin. Voin arvella, että se rauhoittaa ja tyynnyttää rukoilijaa. Joillakin vaikkapa ahdistavassa elämäntilanteessa ainakin joku/jokin kuulee ja ymmärtää. Hiljainen (esi)rukous jonkin muun tai joidenkin muiden puolesta auttaa kohtaamaan Jumalan avustuksella asian. Ja varmastikin rukoileminen lähentää rukoilijan ja Jumalan suhdetta. Julkisen rukoilemisen (esimerkiksi kirkossa) ymmärrän siten, että se em. asioiden ohella myös kasvattaa tunnetta uskonyhteisöstä.

Sen sijaan esirukouspyynnöissä on minun silmissäni jotain taikauskonomaista, vähän samaa sarjaa kuin uhraamisrituaaleissa tai aneissa. Pahimmillaan esirukoispyynnöt näyttävät jopa pyytäjän oman kilven kiillottamiselta, vaikka ehkä ovatkin vilpittömästä mielestä lähtöisin. Toisinaan pyynnöistä usein jotenkin huokuu se, että omine toiveineen asetutaan pyytämään itsekkäistä lähtökohdista jotain ja/tai muuttamaan maailmaa oman mielen mukaiseksi.

Tässa tapauksessa ei voi tietää, kokeeko äiti esimerkiksi tyttären todella kärsivän. Silloin pyynnön ehkä voi ymmärtää, koska sen voi ehkä kokea äidin tuskanhuudoksi tyttärensä tuskan vuoksi? Mutta jos pyynnön motiivina on pelkkä äidin kuvitelma synnissä elämisestä, niin silloin äiti asettuu tuomitsemaan asiaa, joka ei hänen vallassaan ole.

Minulle tuntuu vaikealta käsittää evankelis-luterilaiseksi tunnustautuvan esirukouspyynnöt, sillä olen käsittänyt, että kristinuskon Jumala on kuitenkin kaikkivaltias, kaiken näkevä ja kaiken tietävä - myös sen, mikä on kullekin hyväksi, eikä siihen tarvita eri pyyntöä tai huomautusta. Mielestäni julkiset esirukouspyynnöt eivät istu nöyrään luterilaiseen uskoon mitenkään.

Samaisen kristinuskon Jumalan kaikkivaltiuden tähden minä en näe mitään ristiriitaa esimerkiksi homouden ja uskossa olemisen välillä. Ja jälleen kerran on myös todettava, että en ole sitoutunut mihinkään uskonjärjestelmään, vaikka en täysin välinpitämättömästi asiaan suhtaudukaan. Ehkä "utelias agnostikko" voisi olla kuvaava ilmaisu?

PS. Kaikille ei Kotimaa-lehteä tule (kuten ei meillekään), niinpä ensimmäinen viesti jäi kenties monelle hieman epäselväksi.

Musta äiti ei syyllisty rakkaudettomuuteen, ainoastaan siihen, että luottaa sokeasti oman tulkintansa oikeellisuuteen. Jos ollaan ihan kirjaimellisen tarkkoja, niin hänen olisi pitänyt rukoilla sekä itselleen, että tyttärelleen viisautta nähdä lesbosuhteen syntisyys/synnittömyys sellaisena kuin se todellisuudessa on tai jotain sen suuntaista..
Mä en usko äidin olevan huolissaan tyttären elämän onnellisuudesta, vaan siitä, tekeekö hän vahinkoa sielulleen. Pelko siitä voi olla hyvin aito jos hän uskoo homoseksuaalisen käyttäytymisen olevan syntiä. Homous sellaisenaan on osa persoonallisuutta, mutta käytös on valittua.. siksi tää mun yksi ystäväkin on päättänyt elää selibaatissa.
Martinkin syyllistyy ihan samaan oman tulkintansa oikeellisuuden luottamiseen omassa kirjoituksessaan. :) Mutta sellainenhan on vain inhimillistä, eikä se Jumala ole mikään tyhmä jätkä, joka ei ymmärtäisi todellisia vaikuttimia ihmisten käytöksen takana. (Itse en usko sen olevan jätkä ollenkaan.) Tärkeintä on kuitenkin toimia aidon tunteensa mukaan. Tuskin kukaan tulee dissatuksi taivaasta, koska ei osannut oikeanlaista lauseenmuodostusta ja sanojen merkityksen analysointia, vaan meni pyytämään ihan väärää asiaa.. :)
Mä olen tässä keskustelussa edelleen ihan sitä samaa mieltä kuin tuolla armeijakeskustelussakin.. Mielipiteisiin, kuten Raamatun tulkintaan, on jokaisella oikeus, mutta toisten elämään puuttuminen on väärin. Martinkin on varmaan ihan samoilla linjoilla? Meidän ero tässä taitaa olla siinä, että musta pelkkä esirukouspyyntö menee sinne tulkintavapauden puolelle ja Martinin mielestä se on elämään puuttumista..?

Smon kanssa oon ihan samaa mieltä rukouksista ja rituaaleista.

Kesäpoika!

Se, mitä kirjoitin, on m i n u n tulkintaani. Uskon tulkintaani (tuskin "syyllistyn" uskomiseen?!). En näe sen estävän mitenkään äidin tulkinnan tekemistä enkä hänen mahdollisuuttaan esirukoukseensa. Pidän esirukousta - kuten kirjoitatkin tulkinnastani - rajuna puuttumisyrityksenä toisen elämään. Jumala on elämän Herra. Äiti ei aidosti näe itsestään toiseen ihmiseen ja se, jos mikä, on rakkaudetonta.
Mitä tulee sielun vahinkoon, niin äiti voisi katsoa tällaisissa kysymyksissä peiliin. Uskon toki, että hän on kuvitellut pelkonsa aidoksi. Hyvän eletyn elämän pitäisi kuitenkin todistaa muuta. Jumala ei ohita meitä ihmisiä.
Riittävällä uskolla äiti on saanut jo pyytämänsä, eikö?! Minusta on todella hienoa huomata uskossa ikuisuus ja sen uusi perspektiivi ajallisuuteen.

Käytös pohjaa olemukseemme. Minusta käytöksen kytkeminen pois olemuksesta johtaa kaksinaismoraaliin. Homoseksuaalisuuden osalta ei mikään muutu siitä, toteutanko itseäni homona vai en. Nämä teot eivät osoita armon tilaani. Tämä on toki minun tulkintaani.

no minusta oleellinen pointti on, että olemme suhteessa jumalaan aina syntisiä. Kaikki meissä on vain ja ainoastaan syntiä. se ei koskaan muutu. olemme toivottomia siinä suhteessa. jumalan rakkaus on juuri siinä, että hän ei odottanutkaan meiltä mitään muuta, vaan siksi joutui itse tekemään koko työn alusta loppuun asti. jos meissä on jotakin hyvää, on se jumalan vaikuttamaa ja tekemää. me emme kykene hyvään. vain jumala on hyvä.

äiti olisi viisas jos rukoilisi omia syntejään anteeksi ja vasta sitten rukoilisi jumalaa muuttamaan hänen omat asenteensa ja siunaamaan tyttöparkaa/poikaparkaa. syntisiä pitää siunata! syntisiä pitää auttaa, rakastaa. vain jumala voi muuttaa sydämet. risti se on jokaisen itse kannettava ja miten katkeraa se onkaan.

ei uskovaisuudessa ole mitään kivaa: ahdistukset tulevat aaltoina. miksi uskovaisuutta mainostetaan jotenkin elämälle vieraana olotilana? joskus se on pelkkää paskassa rämpimistä!

Enter hyvä! (niin, hyvä)

Minulle Lutherin ajatus "simul iustus et peccator" (samalla vanhurskas ja syntinen) on tärkeä. Vanhurskautemme on Kristuksessa. Itse emme pysty itseämme lunastamaan.
Meissä on Jumalan valtakunta, kun uskomme. Uskomme on vastausta kutsuun.
Näen uskossani asiat samoin kuin Sinä, mutta:

Kuinka riemullinen asia meille on Kristuksen risti!

henkilökohtaisesti en halua tai välitä kärsimyksistä, koska ei tässä muutenkaan ole mitään hurraamista. vaikka ajattelenkin hyvin paljon uskontoa epäilen koko ajan itseäni enkä täysin luota jumalaan. huomaan vain sen. toisaalta monet uskovaisista feikkaavat ja pitävät julkisivua yllään, koska ei haluta myöntää, että usko ei olekaan niin "iloinen asia", vaan täynnä vaikeuksia. joka ikinen kerta kun olen jollakin tasolla lähestymässä jumalaa, tulee aina tapahtumaan jotakin pahaa minulle. niin vain käy. en tiedä miksi. onnettomuuksia satelee ja aivan yllättäviltä ja odottamattomilta suunnilta. minusta se on kummallista. jos ryyppää ja rällää on elämässä rauhallista.

suomalaisessa uskonnollisuudessa ei osata suhtautua ahdistukseen( ahdistaviin elämäntilanteisiin) eikä auttaa toisia( kanssaihmisiä): ei ole yhteisöllisyyttä. jokainen hoitakoon omat asiansa ja jos ei siihen kykene voi kävellä mielisairaalaan tai ampua kuulan kalloonsa. näinhän tapahtuu. minusta papitkaan eivät usko jumalaan. sen näkee heidän käytöksestään. he ovat täynnä teologista epäilyä ja kyseenalaistavat kaikkea uskonnossaan, jota opettavat. heistä maallikoiden uskominen on tyhmää. he eivät kykene auttamaan ketään. mitä hyötyä on papista, joka ei kykene antamaan neuvoja hengellisissä ja sielullisissa kysymyksissä. tyhjää täynnä! " osaan vain kuunnella " he ovat tyhmiä kuin aasit!

Herra antaa kyllä apunsa vaivaan jos toiseenkin jos vain nöyrrymme ja anomme armoa. Koskaan ei ole liian myöhäistä tuntea katumusta ja tunnustaa syntinsä.

ihan "pöllö" vastaus, siis ei-viisas. ei tajua ei. uskovaisia, jotka toistelevat omia "mantrojaan" kuin ulkoaopeteltua litaniaa. olisit Irmeli voinut kertoa omista ratkaisukeinoista...liian vaikeatako? varmaankin.

Irmeli K, tarttis olla jotakin evidenssiä, kun tuollaisen väitteen esittää.

Irmeli K:n lausahdus on tyypillinen. Sen keskeisin sana on tuo toinen "jos". Kun vaiva ei paranekaan, et tietenkään ole nöyrtynyt riittävästi ja anonut armoa riittävästi.

Jossakin herätyskokouksessa ihmeparannettiin vammautunut henkilö. Monen hallelujan säestyksellä hänet todettiin parantuneeksi. "Parantunut" meni kuitenkin valittamaan seurakunnan vetäjälle, ettei hänelle ole mitään parantumista tapahtunut. Hän sai vastaukseksi: "Et uskonut riittävästi".

Eräs henkilö kävi tutkimaan seurakunnassa kirjattuja ihmeparantumisia. Se mitä hän tarinoiden takaa löysi, oli tasan nolla ihmeparantumista. Kun hän julkisti tutkimuksensa tuloksen, hän saikin seurakunnan vihat niskaansa. Hänen olisi pitänyt vaieta. Eikö olekin mielenkiintoinen reaktio. Hän paljasti seurakunnassa ylläpidetyn valheen. Niin ei ollutkaan hyvä.

Näin jotkut uskonveljistämme ja -sisaristamme meitä manipuloivat ja kenties myös ihan itseään, kuten arvelen nyt Irmeli K:n tekevän.

Itse otsikon asiasta muistelen täällä joskus kerrotunkin amerikoissa tehdystä tutkimuksesta esirukouksen voimaan sairastuneiden parantamisessa. Tulos oli siinäkin tasan nolla.

Juhani

Kyllä minä ainakin rukoilen joka päivä että oikealta tieltä kieroutuneet löytäisivät pelastuksen. Olen sitten ainakin tehnyt oman osani asiassa.

Irmeli K, sinulla on tietenkin oikeus rukoilla minkä asian vuoksi tahansa. Saat varmaan sillä itsellesi hyvää mieltä. Voit myös sillä tavoin asettua noiden mielestäsi hairahtuneiden yläpuolelle?

Pääsemmekin takaisin itse tämän keskustelun asian ytimeen. Onko oikein rukoilla jonkin asian puolesta, jonka vain itse on päättänyt vääräksi tms., vaikka kohde ei sellaista esirukousta haluaisikaan, saatikka toivoisi?

Voisitkos selittää vielä, mitä on sinun ymmärryksessäsi tuo "tieltä kieroutunut". Mitä se pitää sisällään.

Juhani

"Onko oikein rukoilla jonkin asian puolesta, jonka vain itse on päättänyt vääräksi tms., vaikka kohde ei sellaista esirukousta haluaisikaan, saatikka toivoisi?"

Ehkäpä joku syrjäytynyt ei halua puolestaan rukoiltavan. Onko silloin väärin rukoilla hänen puolestaan? Harva uskovainen taitaa itse omasta päästään repiä oikein/väärin -väittämät.

JuhaniV kirjoitti. "Pääsemmekin takaisin itse tämän keskustelun asian ytimeen. Onko oikein rukoilla jonkin asian puolesta, jonka vain itse on päättänyt vääräksi tms., vaikka kohde ei sellaista esirukousta haluaisikaan, saatikka toivoisi?"


Vähän vastaavanlainen asia on mormonien tekemät sijaistoimitukset kuolleiden puolesta. Jos minut kuolemani jälkeen kastettaisiin mormoniksi tai vihittäisiin "taivaalliseen heteroavioliittoon", olisiko minulla oikeus loukkaantua siitä. Olisiko kuolleella enää minkäänlaista itsemääräämisoikeutta (edes teoreettisesti ajateltuna). Ainakin etukäteen ajateltuna kokisin em.toiminnan hyvin loukkaavaksi...vaikka joku sillä hyvää tarkoittaisikin.

Eihän näillä asioilla tietenkään ole käytännössä mitään merkitystä, mutta ovat kyllä periaatteellisesti ajateltuna varsin mielenkiintoisia kysymyksiä.

Mä en usko tuollaiseen esirukoilemiseen ollenkaan, mitä Irmeli K tekee. En usko, että Jumala yhtyy siihen. Se on mielestäni "liian helppo ratkaisu".

Afrikassa kuolee ihmisiä miljoonittain nälkään ja sitten voi vain "esirukoilla", kun itseasiassa voisi yrittää tehdä jotakin tuontitulleille, jotka ovat este kehitysmaiden talouden kohentumiselle. Eihän yksityinen tyhmä- usein niin-uskovainen älyä olla valveutunut ja poliittisesti aktiivinen ajamaan asioita sillä tasolla.

Sama juttu minun valitusvirteni kohdalla. Sen sijaan, että Irmeli K kertosi "tarinoita todellisestä elämästä" esim. omien ja ystäviensä ratkaisukeinoista vastaavassa tilanteessa ( frustraatio), hän päättää "rukoilla kieroutuneiden" puolesta. Mahtaa olla varsinainen empaattinen teko hänen mielestään! Oikea rakkauden kukinto! Ja kattia kanssa!

Yksi hirveä esimerkki uskovaisten ajattelun tasosta.

Ihmiset vastaa ainoastaan omista teoistaan. Tietämättömyydessä tai ymmärtämättömyydessä ei ole mitään väärää, se on vain inhimillistä.

Jos rukoilee toivoen jollekin ihmiselle jotain ja tekee sen aidosti hyvää tarkoittaen, siitä ei ole kenellekään mitään haittaa. Jos rukoilee toivoen jollekin ihmiselle jotain ja tekee sen tuomitsemishalustaan tai pelkkää tekopyhyyttään, siitä on haittaa vaan rukoilijalle itselleen, ei rukouksen kohteelle.

Mä en usko, en kertakaikkiaan vaan usko, että rukoilemalla kukaan saisi aikaan mitään konkreettista vahinkoa. Ei se Jumala mikään ihmisten sätkynukke ole.

Olenko mä ainut joka ajattelee, että Jumala ei ole henkilö, vaan asia?

Mikä sitten on konkreettista vahinkoa (mikä näkökulma otetaan)? Uskossa rukousten toivomukset toteutuvat. Ei ole rukoilijan vallassa vaan rukouksen Herran varassa, mikä toteutuu.
Rukouksia on myös muodon vuoksi; rukouksia, joissa sääntöjä seurataan näyttämisen takia.
Rukoilijan usko asiaansa kertoo paljon hänen toiveestaan.