Uskonto

Minä näen uskonnon henkisenä kehittymisenä. Olen lukenut silloin tällöin tällaista paikkaa kuin http://www.near-death.com/. Se on erittäin mielenkiintoinen. Toisaalta on ihmisiä, jotka etsivät ikuista fyysistä elämää. Jos laittaa Google:en hakusanaksi anti-aging molecule löytää äkkiä tällaisen paikan kuin http://www.imminst.org/. Uskon, että ikuinen elämä on kohta mahdollista. Sinne kirjoittavat henkilöt vaikuttavat syvästi asiaansa perehtyneiltä.

Kokeilin vuoden kasvisruokavaliota, nyt olen syönyt taas lihaa. Verenpaineeni oli 120/69, mistä olin yllättynyt ja hoitaja mittasi sen 3 kolmeen kertaan. Se oli joka kerta tuollainen, muutaman yksikön heittoja.

Syksyllä aloitan taas kasvisruokavalion. Juon kyllä maitoa ja syön maitotuotteita. Minusta tuntuu, että eläintensuojelijatkin kannattaisivat tällaista toimintaa.

Minusta uskonto ei ole yksiselitteisesti sitä eikä tätä. Uskonto ei tarkoita automaattisesti henkistä kehittymistä - usein pikemminkin päinvastoin: seurauksena on ikävän usein ajattelun rajoittumista tiukkoihin malleihin, silmien sulkemista totuudelta jne. Kehittymisestä ei tuolloin liene puhe.

Samanlaista fakkiutumista tosin tapahtuu muuallakin ihmisten elämässä jos jokin alue saa suuren painoarvon, mieleen tulee nyt vaikkapa poliittinen hurahtaminen.

Samaa mieltä Jukan kanssa.

Kun oma henkinen tukiranka on heikko, saatetaan hakea itsen koossa pysymiseen avuksi poliittinen tai uskonnollinen tukiranka. Siellä sanotaan mikä on oikein ja mikä väärin. On helpompi elää. Voi sitten käyttää energiansa erilaisten ihmisten tuomitsemiseen.

Joillakin ihmisillä uskonto ja poliittisetkin käsitykset pelaavat juuri niin kuin me miellämme ne myönteisessä mielessä. Nuo henkilöt eivät olekaan sitten polvirukoilemassa eduskuntatalon rappusilla homoja helvettiin.

Juhani

Minä näen asian siten, että maailma ei ole täydellinen. On sotia jne ... Kuitenkin uskon, että kaikissa ihmisissä on osa, joka haluaa keskinäistä rauhaa ja juuri sen kehittäminen on tärkeää.

Koska olemme niin vahvasti sidoksissa fyysiseen olemukseemme ja ympäristöömme, niin se säätelee osaksi toimintaamme. Itse asiassa todellinen olemuksemme (henkinen olemus) ei vastaa ollenkaan meitä.

> näen uskonnon henkisenä kehittymisenä

Ai? Mikä siinä tarkalleen ottaen kehittyy kun pitää mielivaltaisesti määriteltyjä, näkymättömiä ja muutenkin täysin havaitsemattomia olentoja todellisina, palvoo niitä ja sysää niille (tai niiden nimissä kirjoitetuille moraalisäännöstöille) ison osan vastuusta itseään ja muuta maailmaa kohtaan?

Niin just.. KAIKKI uskovat on tuomitsevia ihan siinä kuin kaikki miehetkin on väkivaltaisia, kaikki homot on neitimäisiä, kaikki lesbot on alkoholisteja ja kaikki bisset pettää.. Höpön löpön ja blaa blaa.. kääntäkää jo kasettia ihmiset.

Jos joku opettelee pois kateudesta ja katkeruudesta, on syyttämättä muita virheistä niin kauan kuin itsekin tekee virheitä ja yrittää elää niin, ettei tee kenellekään sellaista, minkä tietäis satuttavan omalle kohdalle osuessa, niin kyllä se on itsensä kehittämistä, vaikka uskonto oliskin täällä monelle niin hirveä mörkö..

Vähän suvaitsevaisuutta, kiitos.

kesäpoika kirjoitti:
>"Jos joku opettelee pois kateudesta ja katkeruudesta, on syyttämättä muita virheistä niin kauan kuin
> itsekin tekee virheitä ja yrittää elää niin, ettei tee kenellekään sellaista, minkä tietäis satuttavan omalle
> kohdalle osuessa, niin kyllä se on itsensä kehittämistä,(...)"

Olisiko tästä hyvänä esimerkkinä vaikkapa polvirukoilijat?

Kyllä... kysymyksessäni oli ironiaa.

Kyllä uskonnoilla on saatu paljon pahaa aikaan, ja tuho esim. paavin johdolla jatkuu edelleen. Jos joku näkee tuollaisen kehittävänä toimintana, niin vassokuu.

Mun viestin ekassa versiossa luki, että "kaikki uskovat on polvirukoilijoita..", mut sit muutin sen ennen ku lähetin. Ei olis pitänyt..

> Vähän suvaitsevaisuutta, kiitos.

Joo, niin varmaan pitäisi... On vain aika vaikeaa kun on nähnyt niin monta kamalaa esimerkkiä maailmassa yleensä ja saanut henkilökohtaisestikin ison lastin uskonnollista lokaa niskaansa. John Lennonin Imagine kuvaa tätä epätoivoista suhdettani asiaan oikein hyvin. Harmittaa kun tuntuu etteivät ihmiset oikeasti ajattele asioita perin pohjin itse vaan keskittyvät "vanhoihin satuihin" juuri tässä ja nyt tapahtuvien asioiden sijaan. Tai sitten soveltavat käytännön elämään ja ihmissuhteisiinsa taikauskoon (sitähän uskonto on, vai eikö?) perustuvia moraali- ja toimintamalleja.

Suurin osa valtauskonnoistahan määrittää, mitä ihmisen pitää ajetella ja miten hänen pitää toimia. On määräyksiä (10 käskyä), pelotteita (helvetti), rikkomuksia (syntejä) jne. Erityisesti katolinen kirkko on kunnostautunut näissä asioissa erityisesti. Kaiken huippuhan on se, että paavi on julistettu erehtymättömäksi! Ihmiset kokoontuvat jumalanpalveluksiin vai pitäisikö sanoa kärjistäen palvontaan kuuntelemaan jumalan viestiä, jonka välittää tosin ihminen ja joka perustuu ihmisten kokoamaan jumalallisiin oppeihin (raamattu, koraani jne.).

Se, että kirkot pitävät hallussaan omaisuuksia, rakentavat isolla rahalla hienoja kirkkoja sen sijaan, että maallisen omaisuuden sijaan käyttäisivät omaisuutensa heikoimpien elämänlaadun parantamiseksi. Katolinen kirkkohan on oikein loistoesimerkki pröystäilystä paavallisuutensa kanssa (aina arvokkaista koruistansa paavin juhlalliseen elämäntyyliin). Ei ole paljoakaan aikaa, kun ortodoksisen kirkon edustaja suorastaan pröystäili Moottori-lehdessä hienon autonsa kanssa, ja kehui, että jokaisella pitäisi olla sellainen menopeli. Muuten juttu oli ihan positiivinen, mutta tuo kommentti kyllä oli aika härski, kun ajettelee, ettei kaikilla ole edes tietoa seuraavasta ateriasta.

Anna kirkolle rahaa, elä kirkon oppien mukaisesti ja pääset taivaaseen. Onpa yksinkertaista! Kyllähän kirkot tekevät myös paljon hyvää, kuten diakoniatyö.

Mutta onko ihmisellä mitään toivoa? Eikö jokainen ole jo syntyään syntinen, kuten jotkut uskonnot opettavat? Pääset taivaaseen armosta ja uskosta. Miten mikään kirkollinen instassi voi "jakaa" taivaspaikkoja tai tuomita jumalan puolesta? Ovatko ihmiset eri arvoisia jumalan silmissä, toiset ovat korkeammalla tasolla ja voivat kertoa ihmisille kuinka heidän tulee elää, ollakseen jumalan silmissä kunnon uskovaisia.

Ihmisen tulisi itse ajatella asioita itsessään, punnita elämänkysymyksiä, etsiä uskoaan sisältään eikä hyväksyä suoraan toisen ihmisen näkemyksiä asioihin. Katolinen kirkkohan on huolissaan juuri tästä, että ihmiset ajattelevat itse asioista sisässään, eivätkä tottele kirkon määräyksiä ja jopa eroavat kirkosta, jolloin kirkon tulot ja valta pienenevät.

Mitä kirkko tekee, kun yhtäkkiä tuhansia ihmisiä kuolee onnettomuuden seurauksena? Siinä ei voi kirkko muuta todeta, kuin että se on jumalan tahto. Miksi jumala aiheuttaa kärsimystä "hyville ihmisille"? Vastasyntynyt kuolee, siinäkö se sitten oli hänen elämänsä? Saako ihminen kertatilaisuuden, jonka jälkeen hänet tuomitaan ienkaikkiseen helvettiin tai taivaaseen?

Kun elämässä teet jotain, on sillä seurauksensa, jotka vaikuttavat myöhempään eläämääsi. Entäpä, jos sielu on kuolematon, ihmiselämä olisi vain yksi mitätön vaihe sielun kiertokulussa. Jokaisen vaiheen jälkeen olisi tilinpäätös: miten olet toiminut elämässäsi? mitä seurauksia toimillasi on ollut muihin?

Käsittelevätkö suuret uskonnot näitä kysymyksiä? Kyseenalaistavatko ne omia oppejaan? Jeesuksella oli 12 opetuslasta, joiden kanssa hän kulki ja keskusteli asioista (jos nyt oikein olen ymmärtänyt). Eikö kirkonkin olisi syytä avoimesti keskustella, pohtia ja kyseenalaistaa asioita yhdessä seurankuntansa jäsenten kanssa destinaatio-oppinsa sijaan?

Joka uskonto on tietysti omanlaisensa ja ylläolevat kommenttini pohjustautuvatkin ns. valtauskontoihin, ei yksittäisiin kirkon jäseniin. Kyseenalaistan kirkkojen institutionaaliset erityisasemat maailmassa. Kirkkoon kuuluminen kuitenkin tavallaan merkitsee sitä, että vähintään hiljaisesti hyväksyt enemmän tai vähemmän sen toiminnan kaikkine osa-alueineen.

Sillä ei ole merkitystä, mihin uskoo, vaan sillä, miten elää.

PS. Tulipas vähän sekava teksti, mutta eipä ole aihekaan mikään yksinkertainen.

Minulle ajatus uskonnosta juontuu siitä kysymyksestä, mitä tapahtuu kuolemani jälkeen. Maailmassa on monia uskontoja. Enkä nyt kytke itseäni niinkään kristinuskovaiseksi ollenkaan.

Kuitenkaan en ole saanut, näin vähän asioita seuranneena, negatiivista kuvaa paavista ollenkaan. Mutta minusta tuntuu, että tiede on muokannut maailmankuvaani melko paljon. Minä todella luen noita sivustoja melko paljon.

imagination kirjoitti: "...en ole saanut, näin vähän asioita seuranneena, negatiivista kuvaa paavista ollenkaan."

Tarkoittanee, että olet sitten seurannut asoita niin vähän, että et ole saanut paavista minkäänlaista kuvaa. Vai oletko saanut hänestä jossain mielessä positiivisen kuvan? Mitä hyvää hän on tehnyt (siis enemmän kuin joku keskivertopassiivikansalainen, käytettävissä oleviin varoihin ja valtaan suhteutettuna)? Vai riittävätkö pompöösit seremoniat, loisteliaat vaatteet ja ulkoisesti lempeän siunaavat eleet positiivisen kuvan saamiseen?

Uskonnoilla on oma arvokoodistonsa - muutenhan usko olisi ainakin vailla uskoa (määriteltyyn) hyvään. Hyvään kuuluu MINUN mielestäni yhteisön hyvä toiminta. Kirkot ovat uskonnon ja uskon yhteisöllisyyden yksi ilmenemismuoto. Tietenkin yhteisöllisyys on institutionalisoitu, mutta instituutiot tuntuvat muutenkin olevan osa ihmiskuntaa. Suurimmassa osassa eri kirkkokuntia keskustellaan arvokysymyksistä ja etiikasta.
Pelastus kristinuskossa saa ilmoituksensa Raamatussa. Raamatun tekstien merkitys ei siis ole pieni. Pelastus on annettu Jumalan antamassa armossa: Jeesuksen Kristuksen kertakaikkisessa pelastusteossa. Luottamus tähän Jumalan rakkauden ilmaisuun on joko olemassa tai sitten ei. Samoin luottamus Jumalan kaikkitietävään oikeudenmukaisuuteen.
Rakkaus ei ole pakkoa eikä myöskään pahaa tahtoa.
Elät niinkuin uskot.

Kristinusko korostaa nimenomaan vastuuta elämästä, koska sovitustyön jälkeen on palautettu vapaa ratkaisuvalta kastetuille kirkon jäsenille.

Ihminen on olemukseltaan uskonnollinen. Miksi muuten olisi uskontoja?

Lakien rikkominen on yleistynyt: nyt sitä tekevät jo kunnat, koska esim. vammaiset eivät saa edes oikeusteitse omia lakisääteisiä etujaan! Tämä jos mikä on törkeätä. Kristinuskossa korostetaan lakien noudattamista ja esivallan asemaa, mutta jos se kääntyy heikompia vastaan, niin kannattaneeko sitä kunnioittaa. Minun mielestäni tulisi eu:n kautta vaikuttaa siihen, ettei Suomessa sorreta yksittäisiä ihmisiä kuten vanhukset, vammaiset ja omaishoitajat.

Tapetaan keskustelu vetämällä Hitler-kortti esille: Hitler oli kasvissyöjä!

Nuo vastaukset, joita olen saanut ovat olleet jotenkin outoja. En halua jatkaa keskustelua tästä enää.

Suosin kasvisruokavaliota, koska teuraseläinten stressihormoni-tasot ovat korkeita. Se on syy. Aina, kun on mahdollista saada kasvisruokaa, valitsen sen. Mutta täysin järkkymätön en ole valintojen suhteen. Kasvisruoka ei ole sen kalliimpaa kuin liharuoka.

<Kirjoittaja on piilottanut kirjoittamansa viestin>

No ok. Olen yrittänyt saada apua lääkkeistä, neurolepteistä ja psykoterapiasta. Luulen, että minulla on jonkinlainen kyky saada lähellä olevat ihmiset ärtymään minusta. Olen nähnyt sen hyvin monta kertaa. Pankissa, kaupoissa jne ... asiointi on hirveän hankalaa. Olen saanut ehkä jopa psykologinikin ärtymään. Olen peruuttanut useita aikoja. En tiedä mikä sitä aiheuttaa.

Kun psykoterapia ei auttanut löysin kokonaan uuden uskonnon, josta oli apua hieman. En siis tee mitään, mutta ikäänkuin lähelläni olevat ihmiset ärtyvät äkkiä jostain syystä.

<Kirjoittaja on piilottanut kirjoittamansa viestin>

Imagination, pelastit päiväni!

Minusta tuntuu, että siitä on noin viisi vuotta, kun huomasin erään oudon asian. Joissakin tapauksissa saattaa tapahtua niin, että jonkun henkilön tapa puhua ja käyttäytymistapa, pulpahtaa yht'äkkiä siten, että hetkisen verran toimii samalla tavalla. Se tapahtuu minusta vahingossa. Kerran joku mainitsi minulle, että hänelle sattuessaan se on kiusallista. Minäkin ajattelen samalla tavalla. Sitten tulee pelkotiloja, että mitä jos yht'äkkiä muistutan jotain toista henkilöä julkisella paikalla jne ... Tämä uusi uskonto yrittää selittää, että tämä johtuu fyysisestä olemuksestamme. Itse ajattelen, että ainoa mahdollisuus neutraloida tätä on puhua siitä mahdollisimman paljon.

"Uskonto" on käsittääkseni ihan määritelmällisesti jonkin yliluonnolliseen totena pitämistä. Muu vakaumuksellinen toiminta on sitten "elämänkatsomusta", "elämänhallintaoppia", "filosofiaa" tai vaikka "ismiä".

<Kirjoittaja on piilottanut kirjoittamansa viestin>

Oma tulokseni: hinduism 92%, agnosticism 79%.

> Itse määrittelen nuo kaksi edellämainittua mukaan uskontoihin. Ateisti uskoo, ettei jumalaa/jumalia ole.

Suurin osa ateisteista ja varsinkaan agnostikoista ei "usko" uskonnollisessa mielessä (epärationaalisesti). Lainaus Wikipediasta: "Koska ateismilla tarkoitetaan jumaluskon puutetta tai jumalten huomiotta jättämistä, ei se ole luonteeltaan uskonnollista uskoa. Jumaluskon puutteen väittämistä uskonnoksi on verrattu esimerkiksi siihen, että väittäisi sitä, että ei keräile postimerkkejä, harrastukseksi."

Lisäksi todisteiden esittämisen velvollisuus on sillä, joka väittää jonkin ylimääräisen olion tai asian olevan olemassa eikä kaikilla muilla. Myös kristityt ovat suhteellisia ateisteja: he eivät pidä esim. hindujen jumalia todellisina eivätkä silti katso olevansa velvollisia itse "todistamaan ettei niitä ole", vaikka sitä ateisteilta vaativatkin.

Ateismi on uskonto.

Ei silläKÄÄN tieteellisiä pohjia ole.

> Ateismi on uskonto. Ei silläKÄÄN tieteellisiä pohjia ole.

Ei niin, enkä sitä väittänytkään, mutta ei se silti jumaluskon puuttumisesta uskontoa tee.
Onko oikeasti niin vaikea käsittää, että täysin uskonnottomiakin ihmisiä on olemassa? ("Kumpi teistä homoista on se mies ja kumpi nainen?")
Se, että ei pidä jotain väittettä vakuuttavasti totena ei tarkoita mitään intohimoista ja elämää suurempaa uskomista johonkin muuhun. Vastoin yleistä käsitystä ihmisen ei ole välttämätöntä pitää mitään pyhänä, jumalallisena tai korkeimpana totuutena. Minusta ainoastaan "vahvaa ateismia" (verrattain harvinainen vakaumus, että MINKÄÄNLAISTA ihmiseen verrattuna ylivertaista älyä ja voimaa ei aivan varmasti voi olla olemassa) voi pitää jotenkin uskonnon omaisena.

Uskontona en pitäisi myöskään mitään ajatusta tyyliin "voihan se olla, että jossain toisessa ulottuvuudessa joku ohjailee maailman menoa", koska siitä puuttuvat nn. ehdoton epärationaalinen varmuus, moraalikoodi ja rituaalit. Tietysti jos määrittelee sanan "uskonto" oikein virastomaisen laajasti vaikka "kokoelmaksi näkökantoja uskontokuntien esittämisiin teologisiin kysymyksiin" niin sitten jumaluskon puutteenkin voi kuitata uskonnoksi, mutta "onko postimerkkeilemättömyys harrastus"-esimerkin tapaan se olisi minusta varsin kyseenalainen määritelmä.

Vastatakseni selkeämmin imaginationille kirjoitan uuden viestin:
Uskonto henkisenä kehittymisenä on yksilölähtöistä ja ihmislähtöistä.
Seuraava ajatuksesi on ikuisesta fyysisestä elämästä. Kristinuskossa uskomme juuri ruumiin ylösnousemuksen kautta ikuiseen fyysiseen elämään. Kuolema ei ole lopullinen. Aineen "ikuisuus" on riippuvainen siitä, mitä ikuisuudella tarkoitetaan. Ikuisuuteen voi kuulua monia erilaisia vaiheita mielestäni. Onko yhden muodon jatkuva oleminen tavoiteltavaa?

Juu, Hapatus, en ole ollenkaan eri mieltä kanssasi.

<Kirjoittaja on piilottanut kirjoittamansa viestin>

Onko homot pakotettu ateismiin?

Väillä kuulee sanottavan, että ”kaikki ovat Jumalan lapsia”, mutta niinhän se ei ole. Homot eivät ole. Vaikka se, mitä ihmiset tkevät neljän seinän sisällä, on jokaisen oma asia, niin homojen tekemiset eivät ole Jumalalle yhdentekevää. Mutta miksi ihminen voi tuntea vetoa samaan sukupuoleen, jos se on Jumalalle kauhistus.

Näitä raflaavia kysymyskiä esittää nimimerkki Ivo32 Itävallasta. Kirjoitus on ReadersEdition-nettilehdessä, ja se kuvastelee tilannetta monissa katolisissa maissa. Hän jatkaa suunnilleen tähän tapaan:

Jos seksuaalisuus on tarkoitettu vain uuden elämän synnyttämiseksi, tuskin ihmiset olisivat keksineet samaa sukupuolta olevia suhteita. Kuitenkin näitä ihmisiä on plajon: eri laskelmien mukaan 1%-10%. Luvut vaihtelevat, kosak osa ei halua paljastaa tuntemuksiaan ja osa ei uskalla. Ei ole kysymys ihan vähäisestä ihmisryhmästä.

Moni vanhempi kysyy: Mitä olen tehnyt kasvatuksessa väärin, kun lapsesta tuli homo/lesbo? Rehellinen vastaus: Ei mitään väärin. Monia kysymyksiä esitetään jatkuvasti homoseksuaalisuudesta. Mitkä ovat syyt, onko se synnynnäistä, onko se sairaus tai epänormaalia, päättääkö ihminen siitä itse, aiheuttavatko lapsuuden kokemukset homoseksuaalisuuden?

Näitä kysymyksiä voi tietenkin kysellä, mutta tärkeämpä on, että ihminen, jolla on sellalisia tunteita, voi elää elämäänsä vapaana ja täyteläisesti.

Mutta vielä yksi kysymys: Onko homo tuomittu loppuelämäkseen ateistiksi, kun häntä ei kirkoissa hyväksytä. Siellä tarjotaan sairauskäsitettä ja parantumismahdollisuuksia.

Katolinen kirkko on viime vuosikymmenenä alkanut menettää uskovia jäseniään. Yksi keskeinen syy on: seksuaalimoraali. Edes kondomi ei käy, pitää pidättäytyä. Homojen ja lesbojen tilanne on vaikea. He eivät ole tervetulleita. Kuitenkin monilla heistä olisi halu ja kaipaus kuulua mukaan joukkoon. Niin kauan saa olla mukana, kun ei paljasta, miten sisimmässään tuntee.

Kaikki homot eivät ole sellaisia, kuin se joukko, joka näyttävästi haastaa heteromaailman erilaisella pukeutumisellaan ja käytöksellään. Suuri osa homoista haluaa vain, että heidät hyväksytään, yhteiskunnassa ja lain edessä. Missään tapauksessa ei haluta kilpailla avioliitoista mies-nais-parien kanssa, kuten usein harhaanjohtavasti yritetään väittää. Homot haluavat vain elää yhdessä kumppaninsa kanssa ja saada lakipykälistä turvaa.
http://www.readers-edition.de/2006/10/20/sind-schwule-zum-atheismus-verdammt/