• callmeisabelle

Keikka kuussa pitää tytön tyytyväisenä

Mitäs.

Työhakemuksia on tullut läheteltyä niin monta, että olen seonnut laskuissa. Niiden väkertäminen on turhauttavaa ja tympeää, mutta eipä mua kukaan tule kotoa hakemaan. Pakko mikä pakko.

Deathstars tulee lokakuussa Helsinkiin ja pakkohan sinne on mennä. Jos järkevä olisi, niin ei ehkä tuhlaisi vähäisiä roposiaan keikkaan, mutta oon odottanut tätä keikkaa kohta kaksi vuotta. Ei vaan voi jättää väliin. Ja The 69 Eyes on Lahden Finlandia-klubilla marraskuussa, sinnekin menen.

Ensimmäinen sinkku "Aissien" tulevalta levyltä ilmestyi muutama päivä sitten. Aika erilaista kuin vanha matsku, mutta tykkään silti älyttömästi. Usein ihmiset valittaa kuinka bändit muuttuu, mutta ite tykkään siitä. Helvetin tylsäksihän se käy, jos kaikki albumit kuulostaa samalta. Mitä pointtia uudessa levyssä ees on, jos mikään ei oo uutta?

Kuhan eivät purkkapoppia rupea tekemään.

Ihanaa päästä vihdoinkin kunnon keikalle (puolitutun serkun kaiman bändi soittamassa paikallisessa juottolassa ei ole kunnon keikka)! Edellinen taisi olla Stam1nan keikka edellä mainitulla Finlandia-klubilla joskus maaliskuussa.

The 69 Eyes - Red;

http://www.youtube.com/watch?v=dSgrpoQJFIA