I'll keep you my dirty little secret

Äiti tuli keskiviikkona Turkuun muutamaksi päiväksi, koska sillä oli joku koulutus täällä. Ihan mukavaa oli, mutta oon niin tottunut asustamaan yksikseni, että en osaa oikein olla, kun joku yöpyy mun luona.
Isä liittyi seuraan lauantaina ja vaihtoi mulle talvirenkaat ja käytiin teatterissa katsomassa Kakola, jonka takia näin viime yönä painajaisia.

Kyseinen musikaali ei varsinaisesti ole pelottava, mutta siinä oleva raiskauskohtaus oli äärimmäisen ahdistavaa katsottavaa ja se jäi sitten kummittelemaan alitajuntaan.

Kakolassa raiskaus esitettiin tapahtuvan tavalla, joka uskoakseni on yleisin mielikuva siitä miten se tapahtuu. "Raiskausstereotypia" if you will. Tuntematon mies kohtaa naisen, laittaa huumeita tämän juomaan ja vie naisen syrjäiseen paikkaan, nainen yrittää tapella vastaan ja sanoa ei, turhaan.

Internetissä seikkaillessani olen usein törmännyt ajatukseen, että juuri näin kaikki raiskaukset tapahtuvat. Todellisuudessa useimmissa tapauksissa raiskaaja ei ole tuntematon ihminen, vaan joku, jonka uhri jo tuntee. Joku johon hän kenties luottaa. Ehkä uhri oli aiemmin suostunut seksiin.

Muutama vuosi sitten tapailin suht satunnaisesti yhtä ihmistä. Kerran istuttiin iltaa mun luonani ja päädyttiin sänkyyn ja kaikilla oli kivaa ja nukahdettiin. Muutamaa tuntia myöhemmin heräsin siihen, että hän makasi päälläni. Puoliunessa yritin työntää häntä pois, sanoin "ei nyt" ja "lopeta". Protestit meni kuuroille korville. Aamulla hän lähti eikä me nähty enää.

I don't think he realized what he did or what he became when he ignored me when I told him to stop.

It took me forever to admit to myself that what happened that night was, in fact, rape. Because that kind of stuff only happens on the news to other people. Because I didn't kick and scream and cry. Because I had said "yes" before. Because I was dating him. Because he didn't hit me or physically hurt me. So it was okay, right?

Mä en oo koskaan aiemmin puhunut tästä kenellekään.