Rakas blogini...

Eilen kun olin itekseni kävelyllä aloin miettimään parisuhdetta. Tai lähinnä sen päättymistä. Mielestäni parisuhde ei ole vain silloin onnistunut kun eletään yhdessä onnellisinä elämät loppuun asti. Onko se edes mahdollista? Se on ihan onnistunut jos eletään yhdessä onnellisina 4 vuotta. Tai 7. Tai vaikka 19 tai 4 kuukautta. Jos se aika on tosiaan ollut onnellista ja molemmat ovat olleet tyytyväisiä suhteeseen. Jos se alkaa jossain vaiheessa tuntua siltä, ettei se enää toimi, eikä jompikumpi/kumpikaan halua enää jatkaa, miksi sitä pitäisi väkisin venyttää. Sehän on jo paljon jos sait olla onnellisena ja tyytyväisenä elämääsi vaikka sitten sen 7 vuotta. Ne oli silloin hyviä vuosia elämässä ja sitten alkaa uudet jutut. Vaikka suhde loppuisi rumastikkin. En nyt tarkoita että pitäisi kuitenkaan exän kaveri olla. Se voi joskus tai usein olla liian hankalaa. En myöskään ymmärrä sitä, miksi pitäisi alkaa haukkumaan ja mustamaalaamaan exää kavereilleen ja kirjoitella siitä turhia haukkumisia vaikka tänne blogiin, vittuun seki saatanan huora -juttuja. Sellanen pilaa ja paskoo ja vie kaiken arvokkuuden koko siltä jutulta, mitä oli ja mitä oli saanut toiselta. Se on taas eri asia, jos toinen on käytöksellään tai jollain teollaan jo pilannut koko jutun, mitä yhdessä oli. Eihän menneessäkään saisi elää ja muistella koko aikaa. Voisi vain siirtyä eteenpäin ja katsoo, mitä elämä seuraavaksi tuo.

Jos eroaisimme tänään, olisin tyytyväinen tähän vuoden mittaiseen seurusteluun, mitä meillä nyt on ollut. Olen ollut onnellinen ja edelleen olen hänen kanssaan. Tuntuisihan se pahalta, jos tänään ero tulisi, mutta olisin silti tyytyväinen että tapasimme ja olimme yhdessä.

Hyvähän se on nyt ajatella näin. Taitaa käytöksensä ja ajatuksensa tietää vasta sitten kun se tapahtuu oikeasti.

Ajattelin vaihtaa sukunimeni. Sitä ei ihan miksikä vain voikkaan vaihtaa. Pitää keksiä sellainen sukunimi, jota ei ole kenelläkään muulla Suomessa tai voin ottaa sukunimen, joka on ollut suvussani. Hankalaa keksiä itselleen nimi. En vain halua että minulla on sama sukunimi isäni kanssa. Onkohan se edes oikeasti biologinen isäni? Se päätti ilmoittaa, että saisin mennä käymään niillä sitten kun olen normaali. Sanoi vielä ettei ymmärrä, miten voin olla näin pimeä päästäni ja että minun pitäisi yrittää palautua normaaliksi ihmiseksi O_o.

Sanoin vaan että aina olen "epänormaali" ollut enkä muuksi muutu. Sitten alkoikin nämä sen tavalliset, mitä olen tehnyt sinulle väärin, toivottavasti olet edes onnellinen, meidän pitäisi tavata ja puhua ymsymsyms. Eipä oikeen kiinnosta nähdä tommosten normaalipuheiden jälkeen. Ei meidän väleistä tule koskaan semmoisia että niiden takia kannattaisi mitään yrittää. Poistin sen numeron ja tästä lähin kaikki soitot ja viestit ovat vain jostain ihmenumerosta, joka ahistelee.

Nolottaa kun on sama sukunimi tommosen kanssa. Vois oikeestaan vaihtaa samantien etunimetkin. Kai sitä nyt oman nimensä saa itse päättää. Nyt tarvitsen vain ehdotuksia uudeksi sukunimeksi.

Päätimme ettemme jaksa asua talvea Suomessa, joten aloimme etsiä töitä pikkase etelämmästä. Espanjasta varmaan löytyis helpoiten, siellä kun suomalaisia riittää muutenkin. Yhdet hakemukset laitettiin jo suomikaraokebaariin teneriffalleXD

Olin menossa ruokatunnilla ostamaan kaupasta jotain eväitä ja matkalla satuin törmäämään mummooni. Vilkaistuamme toisiamme mummo käänsi päänsä nopeasti toiseen suuntaan ja oli yhtäkkiä hyvin kiinnostunut hänen vieressään olevassa rekissä roikkuvista miesten farkuista. Minä taas katsoin tiiviisti lattiaan ja kuljin hänen ohitseen hyvin nopeasti. Kaupasta tullessani tähyilin agenttina ettei mummoa enää näy reitilläni ja menin nopeasti takaisin työpaikalle turvaan.

On se mukava välillä nähdä sukulaisia keskustassa.

Heti perään lisää vuodatusta.

Miksi on niin että, kun minulla on jokin ajatus päässäni, semmoinen vaikea asia tai syvälllinen yms ja haluan siitä pupulleni puhua tai kertoa niin mulla kestää sen asian ilmaisu niin kauan, enkä tiedä oikeen miten sen voisi sanoa järkevästi ja selvästi. En löydä sanoja. Hankalaa. Sitten kun olen sen saanut sanottua, poikaystävä on ensin että, siis mitäh? Sit se miettii ehkä sekunnin ja sanoo, ai niinku.... (tähän hän tiivistää koko ajatukseni yhteen hyvin lyhyeen muutaman sanan tiivistettyyn lauseeseen, joka kokoaa koko selitykseni ja sönkötykseni pointtini ja ideani ja ajatukseni järkeväksi hyväksi kokonaisuudeksi).

Miksi minä en osaa sanoa sitä juttuani sillä yhdellä erittäin toimivalla lauseella?!?!?!!?!?! Ärsyttää. Just äsken TAAS kävi niin.

Koko viikonloppu menikin pupun kanssa ollessa, oli kivaa. Katottiin taas paska leffa, joka vaikutti ihanan pelottavalta kauhulta ja olikin jotain ihan muuta.

Voiettä ku luin eskon livejournalia ja sieltä sen tappeluita isänsä kanssa ni tuli mieleen perjantai kun iskä alotti jokakuukautisen vainoamisensa.

Olin töissä ja iskä alko soitteleen siinä iltapäivällä ja laitoin koko ajan luuria korvaan kun en pystyny vastata. Sitten tulee viestiä: "Etkö uskalla vastata", "Tulen ja lopetan nuo sinun viestit. Jos olet yhtään viisas et pidä yhteyttä demon" ja "Minä tulen sinne käymään". Tollaset kolme viestiä peräkkäin. En nyt ymmärtäny niiden pointtia, mut se äijä onkin aina ihan raivoissaan jos sille ei vastaa puhelimeen.

Sit vastasin sille et "mitä sä nyt riehut, ei oo nyt aikaa puheluilles kun oon töissä. Etkä tule". Sit se taas soitti tuhat kertaa peräkkäin, en mä töissä kerkee sille vastata, eikä ois enää kiinnostanukkaan. Sit tuli viestejä: "Lopeta ne demonihommat. Tiedät kyllä mistä on kyse" ja "tulen jos tulen". Sillon muutama viikko sitten kun vähän pelailtiin spiritismiä ja satuin siitä äitille mainitsemaan ja iskä sit veti siitä hirveet skitsot ja näköjään vieläki raivoo siitä. En ymmärrä sitä tyyppiä.

Sit vastasin sille et "älä viitti änkeytyä". Se yritti taas soittaa sata kertaa ja sit laitto viestin "viihdin jos tuntuu että on pakko tavata". Miks sen pitää soittaa satatuhatta kertaa peräkkäin jos laitan sille luuria. Mitä seki tajuaa? Oli varmaan taas kännissä ja sai jotku kohtaukset. Eiks se nyt vois vaan jättää mua rauhaan, ois ihanaa. En haluais olla sen kanssa tekemisissä. Enkä äitinkään enää kun siitäkin on tullu niin rasittava sen jälkeen kun se on saanut tietää asioita minusta. Ennen se on luullut että oon joku hetero, jota kiinnostaa sen jeesustelut ja raamatut. Ne nyt vaan on mulle ihan turhia asioita. En mä halua tavata niitä kumpaakaan enää. Ei ne oo mulle ollenkaan tärkeitä ihmisiä. Rasitteita vaan. Ei kiinnosta olla semmosten ihmisten kanssa, jotka eivät voi hyväksyä elämäntapaani ja pitävät sitä vääränä ja pahana. Oi että kun meillä onkin niin ihanat välit, oi tätä autuutta<3<3<3.

No nyt on vuodatettu pois mielestä tämäkin asia. N. kuukauden päästä on odotettavissa seuraava iskän tai äitin puhelinhyökkäys.

-------------------

Niin ja vielä, miksei sinne BBtaloon voida ottaa ketään mielenkiintoisia tai vähän erilaisia tyyppejä. Kaikki tommosia tavispimppoja. Ottais nyt jonku himohipin tai gootin tai vaikka transseksuaalin, vähä ois ihanaa. Nyt siellä on niin paljon niin näkymättömiä tyyppejä et niistä sais ottaa puolet pois eikä kukaan huomais eroa. Onneks marko sentään lähti.

Ja vielä vielä, mulla on uus ihana söpö 22" littana telkkari<3

Voi kauhia millonkahan se mun uus telkkari saapuu tänne asti. On pahat vierotusoireet. Mulla on telkku oikeestaan aina auki. Etenkin silloin kun oon koneella. Nytkin kaipaan sitä. HALUAN MAINOKSIA JA HÖMPPÄÄ!! Yritin pienentää tuskaani katsomalla subin nettitvstä janice dickinsonia, mutta ei se paljoa auttanut=(. Pelkästään silloin kun olen pupuni kanssa en halua telkkaria tai tietokonetta tai mitään muutakaan häiritsemään. Mutta tämmöisinä yksinäisinä iltoina se on välttämättömyys!

Tilaamani the sims 2 saapui tänään ja se oli kauhea pettymys. En osannut enää lainkaan koukuttua siihen, niinkuin silloin joskus, kun en osannut muuta tehdäkään kuin pelata sitä. Tekis mieli heittää ikkunasta koko peli. Se oli ihan rajottunutki. Miksei miessimit voi käyttää naisten vaatteita. Kerta ne voi siinä meikata ja pannakki keskenään. Olisin halunnut tehdä kuuman tranen (anteeksi epäkorrekti sanavalintani) ja hottisgayboy pariskunnan=´´(.

Nolottaa ku oon niin nolo ku itken jotain telkkareita ja simssejä. Kylläpäs mulla onkin vakavia ongelmia elämässä.

Eilen mun ja pupuni seurusteluaika täytti 1v. Aiottiin mennä illalla jonnekkin syömään. Mut sit ei jotenki huvittanu ku mietittii mihin menis ja täällä ei oo oikeen mitään hyvää ravintolaa. Sitte ku tarpeeks kauan oli ihmetelly ja ollu vaan ni alko ahistaan koko ajatus ihmisten ilmoille menemisesta ja laittautumisesta ja ääääh. Mentiinkin vuokraan leffa ja ostettiin karkkia ja katsottiin leffaa ja syötiin karkkia ja pussailtiin. Oli hyvä hääpäivä<3.

Yritin saada telkkarini paremmin toimimaan kun se sammuilee itekseen vähän väliä. Onnistuin vain rikkomaan sen lopullisesti. Ei siinä mitään, tilasin just uuden söpön littanan telkkarin:P.

"No haista jo vittu... eiku haista kyrpä, sopii paremmin sulle".

Kaverini uusi poikaystävä osaa ottaa minut niin hyvin huomioon. Ei se onneks tosissaan ollu vihanen=D.

Kilttinä oleminen on nyt loppu. Tulin juuri Eskolta kotia ja roskakatoksessa oli joku sateelta suojassa. Ajattelin että, apua narkkari/hullu/murhaaja/rosvo/ilkimys/joku reppana, joka on hukannut laukkunsa baarireissulla, eikä nyt pääse sisälle ilman avaimiaan, eikä voi soittaa talonmiestäkään avaamaan ilman kännykkäänsä. Kyttäsin tyyppiä "huomaamattomasti" ja kauhukseni hän lähti tulemaan kohti. Menin äkkiä rappuun ja vedin oven perässäni kiinni ja kuulin samalla huudon MOI! En avannut enää ovea, äkkiä vaan hissillä ylös. Ois se voinu olla joku, joka haluaa tietää, miltä tuntuu tappaa ihminen.

Katseltiin tämä yö leffoja eskolla. Halusimme katsoa pornoa ja kauhua. Vuokrattiin Tokyo Decadence ja the Living and the Dead. Molemmat oli kauheita pettymyksiä. Tokyossa oli hirveet pornokuvat kansissa ja takakannen pikkukuvissa, mutta se osoittautuikin japanilaiseksi versioksi, mistä tahansa aki kaurismäen elokuvasta. Ei sellasta pysty kattomaan, jos haluaa nähdä pokkelia ja takakannen tekstit ja kuvat ja k18 leima sitä vieläpä lupasivatkin. Tylsin leffa, jonka olen nähnyt. Sitte tää Livingpimppa. Miksi se oli luokiteltu kauhuksi?! Se oli sekopäistä draamaa. Tai jotain. Juoksee saksien kanssa tyylistä kukkelia. Ihan hyvä leffa, mutta hyvin suuri pettymys kun odotimme kauhua. Sitä voisin surullisena sekoleffana suositella, mutta Tokyo Decadence kiertäkää kaukaa. Tai kärsikää. Lohdutukseksi näistä vammoista, katsoimme vielä Saw kolmosen. Ihanaa, verta ja suolenpätkiä=P.