• Christian

Kaikille teille

Minä en ymmärrä autoista mitään. Tai no ymmärrän sen verran, että niissä on neljä pyörää, ohjauspyörä (kutsuttaneen myös ratiksi), vaihdekeppi ja polkimet (3 kappaletta). Sanon tämän siksi, jotta minulle annettaisiin anteeksi rajoittunut käsitykseni autoista, kun kirjoitan seuraavaa:

Minusta nimittäin autoilla ja parisuhteella on paljonkin yhteistä.

Ensinnäkin, sen oikean löytäminen voi viedä aikaa, oli kyse sitten autosta tai kumppanista. Monet käyvät läpi erilaisia ilmoituksia lehdissä, internetissä, ja jotkut jaksavat käydä kyselemässä jopa paikan päällä. Toisinaan hyvistä yksilöistä saattaa kuulla tuttavalta tai tuttavan tuttavalta.

Sitten, kun useampi Sen oikean paikkaa tavoitteleva ehdokas on löytynyt, tehdään vertailuja. Vertaillaan hintaa, ajokilometrejä, sisustusta, kuntoa ja tiedustellaan lisävarusteita. Usein halutaan päästä myös koeajolle. Lisävarusteisiin kannattaakin perehtyä kunnolla, että tietää sitten, mitä kaupassa tulee mukana – ylimääräinen pyörä, lastenistuin, karvanopat? Entisistä omistajista ei kannata kysellä liikoja.

Ajokilometrien suhteen kannattaa olla tarkkana: Sopiva määrä kilometrejä kertoo onnistuneesta sisäänajosta; pikkuviat ja lastentaudit ovat jo löytyneet jos ovat löytyäkseen. Liika on kuitenkin liikaa, tässäkin asiassa. Ei kannata hankkia sellaista, joka on jo nähnyt parhaat päivänsä. Sama pätee vuosimalliin: vanhempiin malleihin ei enää tahdo saada varaosia, sillä niiden paikka on museossa tai rauhaisilla mökkiteillä, ei siis suurilla eikä pienillä valtateillä. Ja kukapa haluaisi olla aina rassailemassa kulkuvälineen konepellin alusta, etenkin kun savu nousee jo lyhyen koeajon jälkeen.

Sitten kun vihdoin ja viimein oikea on löytynyt, laaditaan kauppakirja, sopimus omistusoikeuden siirtymisestä. Kyseessä ei ole mikä tahansa hetki, vaan kauniin ystävyyden alku, ikimuistoinen hetki. Nimet papereihin ja se, jota olet niin kauan etsinyt, on nyt sinun.

Uudella omistuksella pitää tietysti heti päästä ajelulle. Täytyyhän sitä esitellä kylällä, tuprauttaa pakokaasut naapurin naamalle ja käydä pyörähtämässä sukulaisissakin. Alussa kaasupoljinta rääkkää niin, että kierrosmittari heittää kuperkeikkaa, mutta moottorin käyntiääni on kaunis.

Jossain vaiheessa uutuudenhuuma katoaa, maanteillä hurvittelu muuttuu tasaiseksi kaupunkiajoksi. Kulutus on suurempi, takapenkille on ilmestynyt kaksi lastenistuinta lisää, karvanopat ovat kadonneet, samoin wunderbaum, ja takakontti on täynnä ruokakasseja tai vessapaperia (edullisissa perhepakkauksissa!).

Siinä kohtaa yrittää vaihtaa vaihdetta peruutusvaihteelle, mutta huomaa, että se on liian myöhäistä. Vaihdekeppi on jumittunut elämän kolmosvaihteelle. Edes jarrun painaminen ei auta. Jossain vaiheessa joku vetää käsijarrun päälle ja siinä se sitten on, viimeinen suora.

Tätä ennen jotkut tosin vaihtavat auton uuteen tai sitten Harrikkaan. Se on luultavasti ainut keino välttyä viimeisen suoran painajaiselta, ellei sitten satu olemaan taitava mekaanikko.

Mutta siis kuten sanoin, parisuhteilla ja autoilla on hyvin paljon yhteistä. Kannattaa muistaa, että jokainen auto menettää arvoansa vuosi vuodelta, mutta sellainen auto, jolla on tunnearvoa ja jonkinlainen henkilökohtainen side omistajaansa, vain kasvattaa arvoansa.

Turvallista matkaa elämän valtateille!

2 kommenttia

arkadas

2.5.2008 21:24

Loistava vertaus;)

Vastaa kommenttiin

Jätä tyhjäksi

martin

4.5.2008 13:38

???

Vastaa kommenttiin

Jätä tyhjäksi