Ihmisen kokoinen asia

Minä haluaisin. Haluaisin, että asiat olisivat toisin. Haluaisin. Niin, minä haluaisin.

Haluaisin, että olisi ihmisen kokoisia asioita. Niin kuin esimerkiksi ennen oli kadunkulmissa pieniä kauppoja, joissa asiakkaat ja kauppias tunsivat toisensa. Tuotteet eivät välttämättä olleet halvimpia, eikä valikoima laajin, mutta jokainen asiakas saattoi tuntea itsensä tervetulleeksi, tärkeäksi, ihmiseksi. Siinä ostosten lomassa saattoi vaihtaa kuulumiset, ja kauppaan saattoi piipahtaa ihan vain kuulumistenkin takia. Mutta ei nykyisissä marketeissa. Niissä on kiire. Niin kuin kaikilla tuntuu nykyään olevan. Markettien myyjillä ei ole minkäänlaista suhdetta asiakkaaseen tai kauppaan, paitsi työsuhde.

Kävin tänään kotikaupunkini pienessä kukkakaupassa, joka on toiminut niin kauan kuin jaksan muistaa. Astuessani sisään aistin lämpimän tunnelman, joka tilassa vallitsi. Kauppa oli kuin pieni koti, siinä oli palanen omistajaansa. Omistaja tervehdi minua ystävällisesti hymyillen. Pohdin, josko hän tunnisti minut, sillä olin käynyt kaupassa useasti vanhempieni kanssa, viime aikoina tosin hieman harvemmin. Sanoin hieman arastellen haluavani ostaa mummolle kukan. Omistaja hymyili jälleen ja sanoi, että sinun mummosi pitää ruusupekonioista. Sellaisia hän on ostanut joka kevät tähän aikaan, jo silloin kun sinun ukkisi eli. Sanoin ottavani sellaisia. Myyjä paketoi kukat ja antoi vielä alennnuksenkin. Missä tällaiseen palveluun enää törmää? Kuinka monessa kaupassa kauppiaaseen syntyy side, joka kestää usean sukupolven ajan?

Minusta tuntuu, että maailmassamme asioiden mittakaava on muuttunut kummalliseksi. Tärkeät asiat ovat jääneet syrjään, ja monet turhat asiat ovat vallanneet meidät. Mutta mitä me voisimme tehdä esimerksiksi saadaksemme nuo kaupat takaisin tai edes pelastaaksemme ne, jotka vielä ovat olemassa?