Aamu

Mitä sinä kirjoitat, se kysyi. Se oli kömpinyt sängystä ylös, ja siinä se nyt seisoi, olohuoneen oven suussa ja katseli minua kysyvänä. Se oli kietonut peiton ympärilleen. Opiskelujuttuja minä vain, minä vastasin. Anteeksi, en halunnut häiritä, se sanoi ja hymyili. Minä hymyilin sille takaisin.
– Et sinä häiritse.
Painoin koneen kannen alas, ja se pudotti peiton lattialle. Minä katselin sen vartaloa, joka oli minusta täydellinen. Tämän luodessaan luoja oli tehnyt hyvää työtä. Jokainen muoto oli kohdallaan. Kuljetin mielessäni kättäni pitkin niskan kaarta, olkapäitä, selkää. Hipaisin sametinpehmeitä poskipäitä ja tunsin lämmön kämmensyrjässäni. Hyvänolontunne virtasi lävitseni.

Miten tähän oli tultu, sitä en osannut sanoa, eikä osannut sekään. En ainakaan usko. Sillä yllätys se oli ollut meille molemmille. Kuinka olimme sillä lailla kohdanneet, päätyneet yhteen. Kaksi itsenäistä seikkailijaa. Mutta tässä me nyt olimme, minun olohuoneessani. Katsoimme toisiamme. Odotimme.

Haluatko sinä muuttaa tänne, minä kysyin mielessäni ja naurahdin ajatukselle.
Mille sinä naurat, se kysyi ja katsoi minua ihmetellen. En vastannut.

Otin kaukosäätimen käteeni ja panin musiikin soimaan. Massiivisista kaiuttimista velloivat ulos dramaattiset soinnut. Nousin ylös ja lähdin kävelemään kohti alastonta vartaloa, jota hädin tuskin pystyin vastustamaan. Samalla napitin auki minulle liian ison valkoisen kauluspaidan nappeja. Kun tulin sen kohdalle, se riisui paidan, ja paita valahti lattialle, jalkoihini. Vartalomme painuivat yhteen, ja musiikin voimistuva ääni peitti alleen nautinnolliset huudot.