poikuuden tunnetta

Näytetään bloggaukset tammikuulta 2008.

Hullu Maailma

Lauantai ja jälleen ilta kotosalla. Hyvä näin. Säästyy rahaa stadin reissuun. Tiistaina olisi tarkoitus mennä sinne shoppaamaan. Saa nähä mitä tulee ostettuu.
Mielellään kyl tapais siel jonkun söpiksen, kun siellä kaks päivää kumminkin tulee oltua.
Ehotuksii saapi pistää s-mailiin ;)

Kattelin tos iltalehen nettissivuja ja siel hullu maailma osioo.

Ensimmäinen tapaus:

Lämpö talteen

Ruotsalaiset ovat edelläkävijöitä nähtävästi myös ympäristönsuojelussa ja energiataloudellisessa ajattelussa. Tukholmassa ryhdytään nimittäin lämmittämään taloja ihmisten ruumiinlämmöllä. Ruotsalaisen yrityksen mukaan Tukholman päärautatieaseman läpi päivittäin kulkevien 250 000 ihmisten tuottaman ruumiinlämmön avulla pystytään lämmittämään yksi rautatieaseman vieressä sijaitsevista rakennuksista. Eikä ilmastonmuutosta vastaan taistelevan järjestelmän asennus maksa kuin parikymmentätuhatta euroa.

En kyl tajunnu mikä tos on hullua, jos sil saadaan hiukan säästettyä päästöjä, niin mikä ettei?
Mitäs mieltä muut?

Toinen tapaus:

Norsukielto

Britannian hallitus on päättänyt kieltää suuressa viisaudessaan elefanttien pitämisen kotieläiminä. Kielto päätettiin laatia sen jälkeen, kun 650 ihmistä allekirjoitti vetoomuksen, jossa toivottiin jättikokoisia eläimiä myytäväksi lemmikkikauppoihin. Vetoomuksen oli laatinut 12-vuotias Jack Smithies, joka uskoi, että "jokainen lapsi Britanniassa tulisi onnelliseksi omistaessaan elefantin. Norsu voisi sitten asua vaikkapa pihalle rakennetussa vajassa". Britannian hallitus vastasi kuitenkin pienelle Jackille tylysti toteamalla, että "ei norsuja voi talojen pihalla pitää, ne tarvitsevat paremmat olot voidakseen hyvin."

No tommonen kotieläin kyl olis erikoinen. Vois itekin hankkii...oon joskus jopa pikkusena haaveillu kans..ehkä siihen vaikutti sirkuksessa käynti.
Kummosista kotieläimistä muut ovat haaveilleet?
Mitä teillä ny on?

Kolmas tapaus:

Leikkijunat

Kukapa pikkupoika ei olisi rakastanut leikkijunien parissa puuhastelua. Puolalainen 14-vuotias koulupoika vei kuitenkin leikkinsä hieman pidemmälle, murtautumalla tietokoneellaan sisään Lodzin kaupungin rautateiden tietoverkkoon. Poika ryhtyi leikkimään maan junaverkostolla kuin leikkijunilla muuttelemalla junien reittejä. Poika rakensi televisionsa kaukosäätimestä kauko-ohjaimen, jolla hän pystyi kontrolloimaan esimerkiksi risteysten toimintaa. Temppuilun seurauksena neljä junaa suistui raiteilta, mutta onneksi vakavilta henkilövahingoilta vältyttiin. Poika on nyt otettu kiinni ja hän saattaa joutua syytteeseen ajattelemattomista puuhistaan.

Heh..heh.. kyl määkin junaleikeistä oon tykännyt, mut en ihan noin pitkälle vietynä :D


Rauhallinen mese ja elokuvailta mustissa

Perjantai yö jo kääntynyt toiselle vuorokaudelle. Oli ihana päivä. Kävin mutsia moikkaamas..vein vettä sille mukanani..kun hän asuu ns. Nokialla likaisella puolella, jos ei saa juoda raanavettä.

Päivällä alkoi sillai tossua vipattaa, ois halunnu johonkin lähtee. Mut ei ollu kamua tiedossa, tuli päädyttyä koti-iltaan. Ihan yksin vie.
No ei se mitään meses on olluna sillai kiirettä, kesäpoikakin piipahti sanalla.

Tuli katottua telkasta "Miehet mustissa- Mib) filmi. On saanut jopa oscarin 1997 tai jotain sinne päin ja samalla lisäks kaks oscar- ehdokkuutta.
En sillai pitänyt hyvänä..oon nähnyt parempiakin. Rahaa kyl on käytetty sen filmin tekemiseen ihan hirveitä summia.

Kello alkaa olemaan jo melki 00.25 ja meses vie kaks hemmoo pyytää mesettämään...
Ei tietenkään mitään pervoo ..;)


Homous ja tukiverkkoo

Torstai ja aikas kiireinen päivä olluna. Palattu sillai arkeen muutaman ns. "vapaapäivän" jälkeen. No tuli sitä kyl viikollakin töitä hiukkasen tehtyy, vaik kerkis tapaamisiinkin.

On loppujen lopuksi ihanaa, kun on hyvii homo kamuja. Voi vaihtaa kuulumisia ja kokemuksia.
On joku jolleka joskus purkautua. Voi myös vapaammin kysyä neuvoo ja ohjetta omiin juttuihin.
Kun varmaan jokaisella meillä joskus homous teettää uusia tilanteita, tai jopa ongelmiakin.
Siis ongelmia seurustelussa /seurustelemattomuudessa, terveydessä, ujoudessa, kaapissa olossa jne....
Silloin homoystävät ovat niitä arvokkaimpia...
Vaikka varmaan voi olla muutkin ystävät?

Miten teillä on, kellekä te puhutte niistä kaikista salaisimmista asioista? Sillo ku on vaikeeta?
Mites sillo ku elämä on "onnen kukkuloilla" ja kaikki pyyhkii hyvin.
Vai jätättekö kertomatta, ja käperrytte omaan yksinäisyyteen? Kärsitte yksin omat tunnetilanteenne, saamatta tukea keltään.
Onko teillä omaa tukiverkkoa? Tarvisko jokaisella olla sellainen?


Kun katson sinua

Eilisen jälkeen tähän sopii yksi runo www.rakkausrunot.fi sivuilta ja sieltä kirjoittaja nimimerkillä OngelmaLapsi89.
Miksi tämä runo? Siksi kun olen vielä niin fiiliksessä eilisestä. Ens hyvä tapaaminen ja sit kiva keskustelu vielä illalla Kesäpojan kaa. Voiko enempää toivoa samalle päivälle :)

Kun katson sinua

Kun katson sinua
näen joitan, joten en ole aikasemmin nähnyt
joitain ihanaa,
jotain suloista
ja jotain jota tekisi mieli koskea

Kun katson sinua
tunnen jotain kaunista,
jotain ihanaa,
jotain jota en ole ennen tuntenut
jotain joka saa mut hymyilemään ja nauramaan


Tapaaminen josta nautti :)

Huh...huh...olipa päivä tänään...
Ens yksi edustustapaaminen..sais antaa lausuntoa ja esitellä vaikka mitä. Silti haastattelija oli ihan miun mukiin menevä tyyppi.

iIiuuuh...toinen kerta huh.huh.. nyt se on totta. Tapasin Vermillionin :)
Tyyppi oli parempi ku mitä luulinkaan...
Oli kiva juttu tuokio... ens kaffeella aloitettiin yhes kahviossa. Juttu lähti het luistaan.
Sit siirryttiin toiseen paikkaan, eli baariin. Ihan juttu luisti niin hyvin, et Vermillion myöhästy ensimmäisestä lähtöajasta.
Onnneksi...tuli miulle 1½ tuntii lisää aikaa jutskata hänen kaa.

Nyt sit hiukan Vermillionin kuvasta ja olemuksesta.
Hän tuli paikalle, tunnisti het miut ja riensi luokseni. Olin "äimänkäkenä", miten muisti oli niin hyvä. Sekä rohkeasti, eikä ujostellen.
Hän paljastui södeksi, nuoreksi, komeaksi, joka pitää huolta itsestään, sekä meneväksi nuoreksi mieheksi. Siin ensivaikutelma.

Ilta kului jutskaten, kiinnitin enemmän huomioo Vermillionin piirteisiin...tykkäsin aina yhä enemmän hänestä, mitä kauemmin häntä katselin.
Kauniit huulet, silmät säkenöi kuin parhaimmat taivaan tähdet, pieni söpöliini nenä, joka puki kasvonpiirteet täydelliseksi.
Koru, joka roikkui niin viettomasti hänen kaullallaan, sekä korvis joka kimalteli hänen toises korvassa. Teki mieli näykkästä...sillai hellästi..mut sillai aidon hyvänlaisesti, kuin joku ihastunut voi toiselle tehä.
Hiukset tyylitellyn huolitellut...sopivasti sillai raidatettu...huh..huh.. sanon minä.
Selvästi minua pitempi ja hoikempi, mallin mitoissa.
No tää meni nyt liikaa "hehkutuksi"...mu ei auta..ku kerrankin tapaa ihmisen joka on kaikkee edellä olevaa.

Itse olin aika otettu, oohan vanhempi Vermillionia, silti hän suhtautui minuun kuin vanhaan tuttavuuteen, luonnollisesti ja avoimesti.

Niin ja se haaveena ollut suuteleminen? Se jäi kyllä pieneen poskisuukkoon, jonka annoin wc tilassa, koska en halunnut ja kehdannut mitään julkista tapahtumaa siit baariväelle ;)
Olkoon se "poskisuukko" sellainen ystävyyden suukko eka tapaamisen kunniaksi :)

Toivottavasti löytyy aikaa jatkotapaamisille :)


Suutelua ja niin "töpinöissä" ;)

Maanantai sais kyl kieltää. Ihan hullu päivä taas työjutuissa. Sai mennä ku heikkopäinen kana. Lailla pitäs tuollainen kieltää.
No illalla kerkis hiukan sopii asioitakin meses...
Huomenna si pääsee tapaan Vermillionin...no ehkä mä en sittenkään sille yritä sitä kuria ja järjestystä, kun sen mutsikaan ei siin oo onnistunut ;)

Vuosi on monella vaihtunut romanttisesti... kesäpoikakin vielä sen pauloissa. Aiheena sil suutelu..miten se joskus vie "jalat alta". Vermillionilla kuulemma samaa vikaa ;)
Mites muilla ranneliikkeen porukoilla? Oletteko "hyytelöä" het kun joku ihana suutelee?
Tunnustan itekin kyl helpoksi vietäväksi, kun joku suutelee..se on usein kyl niin IHANAA......et jalat ei kanna..

Nyt alan olla kyl niin töpinöissä..siit huomisesta tapaamisesta...saankohan ees nukuttua :D


Tapaamisia ja lisää tapaamisia

Viikonloppu takana. Stadis oli ihan kiva viettää viikonloppua pitkästä aikaa. Nautti joka siemauksesta, niin majoituksesta kuten seurastakin. Tuli sentään muutama tuttu tavattua, sekä uusia tuttavuuksiakin samalla.
Nautin erityisesti yhen söpiksen tapaamisesta, uusi tuttavuus ja nyt jo tuntuu, et olisi tuntenut sen pitkään.
Semmosta se elämä tuo tullessaan, kivoi tuttavuuksia :)

Hiukkasen väsy on kyl reissusta vielä. Tuli yöunet sillai vähällä unella vietettyä.
Tänään jos pääsis ees puolenyön aikaan maate niin hyvä.
Huomenna maanantaina odottaa pitkä työpäivä..mut eiköhän se klaarattua saada, vaik si silmät ummessa :D

Viikolla se sit pitäs tapahtua, pitäis Vermillion pistää "kuriin ja järjestykseen". Jos vaikka sais sen kaffeelle....
Kattoos miten äijän käy ;)


Odottavan mieli

Hesassa ja lauantai-ilta alkamassa..jalkaa vipattaa kyl hiukan...tarvis päästä hiukkasen baareileen...
No riippuu ketä saa kaveriksi...jos saa? DTM tai Hercules mieles..
Tai si kiva ja rauhallinen hotelli-ilta jonkun kaa...aika näyttää..

Eilen kumminkin tuli mentyä säädylliseen aikaa nukkumaan...heh..hesasssa ollu tekemisen puute ;)
Mut se tiesi sitä, et olin jo klo 11 kaupungilla pörräämäs..tai sanotaan shoppaamas ;)
Ostinkin jotakin..mut en kehtoo sitä tääl kertoo ainakaan vie...tarvii ens testata..

Nyt kumminkin suihkuun...odottavan mieli iltaa kohden kasvaa...


Vuosisydet lähestyy :)

Stadis jatketaan reissua. Tapasin yhen henkilön, taisin saada siitä pitkäaikaisen ystävän. Hyvä näin :)

Tammikuu menos ja helmikuussa 1v synttärit tulos. Huomasin et yks rajapyykki tos meni just puhki, yks tuhat puhki blokkaajien määrässä. Hyvä niin et joku käy lukemas..
Tilastoja si vuosipäivänä niille jokka niitä rakastaa(minä myös), ihanaa rikkoo tilasto rajoja, niin jokainen toivoo urheilussakin,
Onko tää sit urheilua.....?
No tavoite on miulla viettää blokis 1v sydet :)


Kiire stadiin mesettään ;)

Stadis onnellisesti..kyl kerkisin sit neljän junalla. Heh..kiire viettää iltaa hotellihuonees..No osittain totta, osittain ei.
No stadis kerkis heittää het työkeikan pois..si hotellis läppäri päälle ja mesettää...

Oli aika vilkasta mesejutskaa..stadilaiset kyseli kuulumisia jne.
Parhainta oli yhen kaa justkata...ihan uus tuttavuus sillai meses... Mielenkiiintoinen"aloituskeskustelu" meil oli. Hyvä et sitä varmaankin joskus jatketaan...uskoo näin :)

Iltakaffeet tuli keitettyy huonees..ei tarvinnu mennä baariin juomaan...
Tähän keittämiseen kyl oli syy, ku en kerinny aikasemmin juomaan...onneks huonees oli keitin..

Kesäpoika siulle kiitos viimeisestä tekstivaihosta kanssani...tykkäsin :)
Kiva yleensäkin tutustua Ranneliikkeen blokkaajiin..