Oh, What a dream

Kävin ostoksilla:)

Piti hommata uudet kengät. Mukaan lähti myös ihan liian kallis paita ja sukkia.

Sain vähän alennusta:)

Aamulla kaikki näyttää aina paremmalta:)
Edellinen blokkaus oli aika ahistava. Mietin jo että ottasinko poijes, mutta jääköön muistoksi.

Raha-asiat kondiksessa, opiskelut ok vaiheessa, töitä tiedossa ja illalla alkaa uusi harrastus:)

Koneella istuminen alkoi ahistaa ja hypin tuossa balettihyppyjä, hih. Tonnikeiju vauhdissa.

hip hei

Tänään sen sitten tajusin. Jotenkin se vaan iski tajuntaan, että noh, näinhän tämä nyt taas meni.

Yksin, yksinäni, yksinäisyys.

Ei voi mitään. Pakko jaksaa. ei jaksa. pakko yrittää
olla reipas
hymyillä
jaksaa
pitää yllä kulissia, ettei mikään ole vialla.
Jotkut näkee mun läpi. ne joiden haluaisin huomaavan eivät näe.

Pakko jaksaa. Ei mussa ole mitään vikaa. Hymyile nyt edes vähän.

AAAARRRRGGHHH... hmph. ei auttanut.

Ei mitään elonmerkkejä omasta olemassaolostani koko viikoloppuna.

Olen istunut jatkuvalla syötöllä koneen ääressä, ei jaksa enää, mutta on pakko. Noh, kohta valmista. Sitten voi siirtyä seuraavan työn pariin, jipiii.

Päätin, että K painukoot H###iin! Ei ystävää voi dumpata tuollain, sanomatta syytä, jättää roikkumaan. Luuleeko se tosiaan, että kaikki voi jatkua sitten kun se saa ittensä taas kasaan mun suhteen. Senkinin P##ka läjä. Anteeksi kiroileminen, mutta ottaa vähän päähän tuollainen käytös. Kaiken lisäksi se sattuu ihan sikana, enkä haua että muhun sattuu enään. Sen siitä saa kun laskee muurin alas ja päästää jonkun lähelleen. Särkyneen syrämen:(

Over and out

joo-o.

Soitin vanhalle kaverille tänään. Oli hauskaa jutella ja vaihtaa kuulumisia. Kaveri on siis miespuolinen henkilö. Tottakait sen piti alkaa ehottelemaan. Vissiin uudella paikakunnalla ei ole vielä löytynyt ketään... Tyyppi ei siis tiedä suuntautumistani. Jotenkin kuvittelin, että juorut olisivat jo kantautuneet hänenkin korviinsa. Noh, vastasin jotain et ei kiitos koska... blaablablaalaaaa.. Siinä olisi ollut hyvä tilaisuus sanoa, että muuten joo, muttakun sulla on vähän liikaa ylimäärästä tuolla jalkovälissä. Toisaalta miksi mun olisi pitänyt kertoa. En lue häntä ystäväksi. Tulinkin siihen tulokseen, että jos joku kysyy niin kerron. Kerron jossain vaiheessa myös lopuillekin ystävistäni, mutta mitäpä tämä muille kuuluu.

Väsyttää. Tulispa keijukainen ja tekis mun esseen.

Kävin katsomassa qruiseria ja klikkauduin sinne käyttäjäksi. Ei kuitenkaan taida olla ihan mun juttu. Pitänee poistaa itsensä sieltä.

ikävä ystävääni
Mistäköhän löytyisi kavereita ja ystäviä?

Hehei [sanoi hän sarkastisesti]
- "Pari päivää ilman pahempia unelmointeja Kaunokaisesta"...

Hey Ho let's go

Ei voi olla totta. Kirjotin tosi pitkän jutun ja se mennyt minnekään! Aaaarrgh. Muistele nyt sitten uudestaan...

... (poistin jotain)...

Eilen mietin miksi ystävät hiippailevat pois elämästäni, puskevat pois ignooraamalla. Kysymällähän se selviäisi, mutta olen yrittänyt ystävä nro 1. kanssa enkä pystynyt kysymään. Ei siis ole kovinkaan todennäköistä, että pystyisin kysymään nytkään. Vai haluanko edes tietää?

Elän omassa mielenmaisemassani. Siis siinä jonka näet kun suljet silmäsi ja keskityt olemaan siinä paikassa, missä kaikki on hyvin ja olosi on hyvä. Jokatapauksessa aina kun olo on huono, masentunut, iloinen... niin voin avata oven astua ulos ja nauttia luonnosta sekä maisemista. Ainoa huono puoli tässä on, että olen maisemassa yksin. Ihmiskontaktien saaminen on vaikeaa.

Olenkin ajatellut muuttavani takaisin etelään. Voisin opiskella avoimessa jotain mielenkiintosta ja tavata ihmisiä, kommunikoida käydä dtm:ssa tms. Töitäkin saattaisi olla paremmin. En vaan haluaisi luopua tästä paikkakunnasta. Pitää harkita ja suunnitella. On hyvä, että on jotain mitä odottaa tulevaisuudelta. Tämä kausi ainakin vielä töissä ja sitten uusia tuulia.

Tulisipa (entinen) Ystävä käymään ja kaikki olisi niin kuin ennen. Ei taida tulla, ei taida koskaan enää olla.

LIfe sucks and then you die?

Onneksi telkasta tulee pieni moskeija preerialla ja popissa oli vissiin jotain Ah, niin ihanasta Uma Thurmanista;)

Käykää katsomassa kuutamoa kultanne kanssa jos taivaassa sattuu olemaan reikä.

On se kumma miten ihmiskontaktit saavat elämän hymyilemään ja linnut laulamaan. Sunnuntai oli aivan P###a päivä. Masensi ja ilta meni itkiessä. Onneksi tuli maanantai. Maanantait on mukavia kun ihmiset ovat töissä ja ulkona jne. eivätkä omissa koloissaan piilossa.

...Kävin juttelemassa hänen kanssaan kun kanslistilla oli kiire. Juteltiin jonkin aikaa niitä näitä ja naurettiinkin:) On se kumma, että joitain ihmisiä vois kuunnella vaikka kuinka kauan. Mukavaa on ollut myös huomata, että en enää mene paniikkiin hänen läsnäolostaan. Koululta lähtiessäni ... askel oli kevyt.

Kuitenkin tällaiset pienet kohtaamiset oli ne sitten ihastuksen kanssa tai vaikka muutama sana kassaneidin kanssa auttavat pitkälle. Ei masennu ja synkisty niin helposti. Ihmiset hyvät, jos joku joskus näyttää olevan allapäin, niin pieni kosketus olkapäähän ja parin sanan vaihtaminen on tosi tärkeää.

Inhottaa ettei voi päästä irti entisestä ystävyydestä. HH pisti välit poikki jo monta vuotta sitten, mutta huomasin tänään ajattelin ottaa yhteyttä. Huono idea, eihän entiseen voi palata eikä sitä kiinnosta mun elämän mullistukset, vaikka varmasti ymmärtäisi ja hyväksyisi sen etten hetero olekaan. Toisaalta saattaisi olla, että nyt kun en ole enää keskinkertaisuuden huippu, niin seurakin saattaisi kiinnostaa. Tyhmää ajatella ottaa yhteyttä, vaan koska ei ole juuri nyt muut ystävyydet ihan kohdallaan. Yksi välttelee (dumppasi?) ja toinen puhuu vain itsestään, joten en ole sanonut lesboudestani mitn hänelle. Voikohan lapsuudenystävää edes ystäväksi kutsua kun hän ei tiedä oikeaa minääni? On raskasta selitellä miksen seurustele ja kuunneella niitä iänikuisia miten miesrintamalla menee -kysymyksiä...

Voi kun ystävien löytäminen ei olisi niin harvinaista herkkua.

Hei (bitti)avaruus!
Olen tässä pohdiskellut itseni kanssa omaa tilannettani ja elämääni ihan tarpeeksi. Päätin siis jättää merkkini bittiavaruuteen ja kertoa tänne ne asiat, jotka mieltäni milloinkin häiritsevät. Tulossa siis tavallista nuoren lepakon itsepuhelua:) Tavoitteenani on saada tunne siitä, että olisi joku jolle puhua. Ettei tarvitse märehtiä enää omassa päässä. Ehkä asiat tässä ruudulla vaikuttavat selkeämmiltä...

En keksinyt mitään hyvää nimeä blogilleni, joten musiikin ikuisena ystävänä päätin laittaa tuon ihanan kappaleen otsikoksi. Kappale on siis Mr Cashin kipale. Tarinassa hän uneksii tapaavansa kauniilla niityllä, kukkien keskellä maailman kauneimman enkelin. Enkeli ei ota lähestymisyrityksiä korviinsaaan, mutta todellisuudestahan se oma enkeli löytyi. Nainen kuin enkeli. Toivossa on hyvä elää.

Parhaimmat ja pahimmat ajatukset tulevat aina illalla/yöllä, joten ehkä pääsen asiaan tässä joskus.