Pari blokia sitten kirjoitin että K vaihtoi kaveria. Nyt on niin että ne seurustelee. Tunnen itseni todella tyhmäksi. En oikein edes tajua. Tiesin kyllä että se oli ihastunut tähän naiseen jo kauan aikaa sitten. Tässä vaiheessa harmittaa oma tyhmyys, kun luulin meitä ystäviksi, mutta jos niin olisi, en varmaan olisi kuullut asiasta viimeisenä. Tunnen itseni todella tyhjäksi ja tyhmäksi, mutta kuitenkin olen onnellinen hänen puolestaan. Elämä on kyllä outoa.
Olisin halunnut kertoa tuosta tk:ssa käynnistä ja että harkitsen meneväni jonkun juttusille.
Onpa outo olo. Tyhjä.
Toivottavsti en lipsahda kovin pahasti aallon pohjaan. Outoa olla onnellinen jonkun puolesta ja silti tuntea näin. Jotenkin nyt tajuan, että ei mun elämässä ole mikään muuttunut. Taas joudun tähän yksinäisyyden kierteesen, jossa ei ole ketään läheistä ystävää tukemassa ja elämässä mukana. Tylsää selvitä arjesta ilman fyysistä henkilöä, joka olisi ystävä ja jolle voisin olla ystävä.
(En nyt muista olenko kirjoittanut mutta liittyen tämän hetkiseen olotilaani.) Opiskellessani minulla ei ollut yhtään kaveria eikä ystävää. Joskus saattoi mennä viikko etten puhunut kenenkään kanssa (useimmiten näin). Joskus kaupan neidille kiitos ja hei. Ei ettenkö olisi yrittänyt, mutta kun saa tarpeeksi monta kertaa tervehdyksiin ja kysymyksiin pitkin nenänvartta menevän katseen ja selänkäännön, niin sitä oppii olemaan itsekseen ja pärjäämän yksinään. Opiskelut veivät onneksi aikaa kuten harrastukset, enkä paremmasta tiennyt. Kuitenkin nyt tiedän kuinka kivaa on kun on ystävä. Ainoastaan (ilmeisesti) omassa päässäni olleen ystävyyden päättyminen ottaa aika lujille. Toivottavasti jaksan.
että tällaista.
