Ei voi olla totta. Kirjotin tosi pitkän jutun ja se mennyt minnekään! Aaaarrgh. Muistele nyt sitten uudestaan...
... (poistin jotain)...
Eilen mietin miksi ystävät hiippailevat pois elämästäni, puskevat pois ignooraamalla. Kysymällähän se selviäisi, mutta olen yrittänyt ystävä nro 1. kanssa enkä pystynyt kysymään. Ei siis ole kovinkaan todennäköistä, että pystyisin kysymään nytkään. Vai haluanko edes tietää?
Elän omassa mielenmaisemassani. Siis siinä jonka näet kun suljet silmäsi ja keskityt olemaan siinä paikassa, missä kaikki on hyvin ja olosi on hyvä. Jokatapauksessa aina kun olo on huono, masentunut, iloinen... niin voin avata oven astua ulos ja nauttia luonnosta sekä maisemista. Ainoa huono puoli tässä on, että olen maisemassa yksin. Ihmiskontaktien saaminen on vaikeaa.
Olenkin ajatellut muuttavani takaisin etelään. Voisin opiskella avoimessa jotain mielenkiintosta ja tavata ihmisiä, kommunikoida käydä dtm:ssa tms. Töitäkin saattaisi olla paremmin. En vaan haluaisi luopua tästä paikkakunnasta. Pitää harkita ja suunnitella. On hyvä, että on jotain mitä odottaa tulevaisuudelta. Tämä kausi ainakin vielä töissä ja sitten uusia tuulia.
Tulisipa (entinen) Ystävä käymään ja kaikki olisi niin kuin ennen. Ei taida tulla, ei taida koskaan enää olla.
LIfe sucks and then you die?
Onneksi telkasta tulee pieni moskeija preerialla ja popissa oli vissiin jotain Ah, niin ihanasta Uma Thurmanista;)
Käykää katsomassa kuutamoa kultanne kanssa jos taivaassa sattuu olemaan reikä.
