Oh, What a dream

Näytetään bloggaukset marraskuulta 2008.
Edellinen

pohdintoja

En tiedä olenko todella typerä, itsekeskeinen vai kuitenkin vaan realisti pessimisti. Onko todella niin että kun ei odota ihmisiltä mitään niin ei voi myöskään pettyä? PÄÄTIN lopettaa itsesäälissä vellomisen ja heti on parempi olo. K kävi kylässä - ei mitään uutta auringon alla. En enää odota ystävyyttä ja pelkkä tuttavuus riittää.

Jokainen on oman onnensa seppä.

Toisaalta jos ei odota mitään hyvää ihmisiltä tai odottaa aina pettymystä, käykö niin ettei koskaan löydä onnea itsessään? (toim. huom. ei retorinen)


Heip taas!

Kyläilin kaverilla. Katsottiin leffa ja syötiin pizzaa, oikein mukava tapa viettää sunnuntai. Telkussa joku sanoi, että elämä on liian lyhyt surullisena olemiseen. Voi kun pystyisikin ajattelemaan positiivisesti.

kuulemisiin


life for rent

Annetaan vuokralle elämä.

Vähän käytetty vuonna 1984 valmistunut yksilö. Ikkunat ovat kohti pohjoista ja sydän tarvitsee pientä remonttia. Edellisen vuokralaisen jälkeen hyvin tuuletettu yksilö tarvitsee pidempiaikaisen vuokrasuhteen. Määräaikainen sopimus voimassa vähintään viisi vuotta. Ostomahdollisuus jos vuokrasuhde on ollut molemmin puolisesti tyydyttävä.

Tarjouksia otetaan vastaan heti.



päässä soi sella...

Hiljaista on ollut. Jääkaappi hurisee keittiössä ja tietokone raksuttaa kuin viimeistä päivää, kohta varmaan paukahtaa. (hui) Toivottavasti ei, koska kuulun siihen tyhmään ihmisryhmään jolla ei ole backupeja tärkeimmistä asioista.

Söin kiltisti lihasrelaksantti kuurini, jonka lääkäritäti määräsi. Ihan hirveitä mömmöjä! Unet meni ihan sekaisin, tai siis en muuta ole tehnytkään kuin nukkunut. Nyt se onneksi loppui. :) Paremmat tulokset selkäkipuun saan tavallisilla särkylääkkeilä kuin näillä.

Eipä tässä kummempia. En ole vieläkään katsonut leffoja, jotka meinasin tuossa jokin bloki sitten. Eipä siinä, Schindleri on tullut katsottua aika monta kertaa, ei tosin ihan lähivuosina. Tekisi mieli katsoa vicky christina barcelona, mutta ei sitä taida olla meidän R:llä. Onko kukaan katsonut? Oliko hyvä?

heh. Nukuin viime yönä tosi huonosti, kauheita painajaisia. Koirallanikaan ei ollut helppo yö. Heräsin kauheaan kopsahdukseen - koira tippui sängystään, katsoi minua syyttävästi ja siirtyi sohvalle. Koiran sänky on kaksinkerroin oleva patja, noin 15 cm maan pinnan yläpuolella... Koiruli raukka. (hyvät naurut tosin keskellä yötä.)

Greyn Anatomiassa naispari viritelmä. Toivottavasti jo tällä kaudella:)

Jepjep



sunnuntaipäivän päätteeksi

Pieniä onnen jyväsiä

- auringonlaskut
- syysmyrskyt
- lumipyryssä kävely
- koiran tuhina
- kuppi teetä ja pala suklaata
- puhelimen pirinä (se soi - olen olemassa)
- uuden musiikin löytäminen ja puhki soittaminen
- kynttilän valo
- tähtitaivaan / kuutamon / lumihiutaleiden leijailun katseleminen kunnes niskaan koskee :)
- pakkanen
- kaunis hymy / nauru
& ulkosauna ja maailman parantaminen
->Silloin kun ahdistaa / surettaa yms. muistan tätä listaa.

"Onko luonnevika vai tarkoitus
kun puuttuu hauli ja tarkennus?"
- Anna Eriksson


ei kait vaan;)

Kyllä vain. Näin tarkemmin ajateltuna, taisin vetää herneen kohtalaisen syvälle nenääni;) Tuskimpa työnantaja ihan tarkoitti udella pahalla. Halusi vain tietää onko minulla joku mies kylällä tai joko olen asuttunut aloilleni tähän kyläpahaseen. Seuraavalla kerralla vastaavassa tilanteessa yritän hengittä syvään ja katsoa asiaa toisenkin näkökulmasta.

Muutenkin minulle tekisi hyvää joskus ajatella asioita syvemmälle ja tarkemmin sekä tietenkin toisen ihmisen näkökulmasta. Omia mielipiteitään ei tarvitse muuttaa, eikä tunteitaan. Olisi kuitenkin hyvä heittää putkiaivot narikkaan ja katsoa asioita laajemmaltikin. Ainakin yrittää unohtaa oma napanöyhtä ja katsoa elämää muiden ihmisten näkökulmasta.

Tänään on isänpäivä. En ole vielä soittanut, kortin laitoin menemään jo alkuviikosta. Minulla on kiva isä. Homofobinen kylläkin, mutta voin sanoa tulleeni hyvin kasvatetuksi:). Mielestäni vanhempien tehtäviin ei muuta kuulukaan kuin laittaa lapset maailmalle kunnon kansalaisina, jotka osaaavat huolehtia itsestään. hmm?


auringonlaskuja ja muuta sellaista

Jos haaveilisin niin unelmoisin vieraista maista. Kaukaisista maista, joissa voisin hengittää vapaasti ja kulkea ympäriinsä. Siellä olisi lämmintä ja aurinko lämmittäisi ihoa. Illan tullen voisin levätä kuistilla ja tuntea oloni raukeaksi, kuunnella luonnon ääniä ja katsella auringonlaskua. Seurassa ystävä tai sitten yksin, ei väliä. Kokisin ja tuntisin jotain uutta, mutta kuitenkin niin tuttua.

"Welcome to my country
but here you don't belong
Stay with me forever, stay as long as you want
Welcome to my country
but here you're bound to fall
Don't you hear me crying, don't you hear my call"
-Brainstorm


plääh ;>

Tänään
tänään
hmm?
ei mitään.

Tylsä blokkaus, mutta ihan oikeesti ei mitään. Nojoo sain lihasrelaksantteja kuurina, pesin pyykit, laitoin sukset, kävin koiran kans kävelyllä. plääh.

Huomenna aion siivota, pestä lisää pyykkiä, käydä piiitkällä kävelylenkillä, tehdä pizzaa, katsoa Schindlerin lista sekä kukkia ja sidontaa. Pizzan syön valkkarin kanssa.

Interesting or what?
-what.

Edellinen