Oh, What a dream

Viimepäivät ovat olleet erittäin hyviä. Tuntuu että koko syksy on mennyt ennemminkin aallon pohjassa kuin täällä harjalla. Nyt näyttää kuitenkin paremmalta. Mietin eilen erästä ystävääni, olkoot vaikka Kata. Hänellä on kaikki nykyisin hyvin. Pieni vuoden ikäinen tyttö ja miehenkin kanssa menee ilmeisesti vaikeuksien jälkeen ihan kivasti. Nassukaksikin haukuttu pikkuinen näyttää ihan mummoltansa,isot siniset silmät ja sama ilme. Luonteensa nassukka on kuitenkin saanut äidiltään, uskomattoman omapäinen jo nyt. Aika näyttää millainen tästä perheen prinsessasta tulee:). Kata ja Nassukka tulevat käymään ensi vuoden puolella, kun minulla on synttärit ja Nassukka on oppinut kävelemään hieman paremmin. En malta odottaa.

Elämä alkaa olla sitä mitä pitääkin. En millään jaksa tuota tunteiden höykkyytystä enää yhtään. Onneksi ne ovat tasoittuneet. En kyllä tiedä onko tunteeton elämä sen arvoista, mutta kuten minulle on sanottu, koskaan ei tiedä mitä elämä tuo tullessaan :)

Ulkona on upea päivä ja pitäisi lähteä koiran kanssa haistelemaan talvelta tuoksuvaa päivää. Kohta päästään jo jäälle hiihtämään. Hurttaliini vetää ja minä koitan pysyä pystyssä suksieni kanssa. Aloitettiin vetohiihto viime talvena ja hauskaa oli yllin kyllin, kuten myös mustelmia.

Saattaa olla, että näistä blokkauksistani tulee hypertylsiä. Toisaalta bittiavaruus on ollut hyvä dumppauspaikka ahistukselle:)

Pitäisi alkaa kertaamaan ranskaa, ehkä tässä joku päivä blokkaan jotain en francais.

J'ai besoin une petite amie ;)

Kuten tuossa äsken kerroin niin kävin "työhaastattelussa". Eli siis kävin näyttämässä naamaani. Tervehdyksen ja kättelyiden jälkeen istuimme alas. Ensimmäinen asia, jonka hän minulta kysyi oli, että onko minulla poikaystävää. Vastasin tietenkin että ei nyt just satu olemaan. MITÄ HELVETTIÄ SE TYÖHÖN KUULUU?!

Ensinnäkin se ei kuuulu asiaan mitenkään. On ihan ok kysyä henklökohtaisista asioista jossain vaiheessa, ikään kuin tutustua paremmin. Ei kuitenkaan ensimmäiseksi.

Toisekseen koska näytin koht. poikamaiselta niin tottakait piti varmistaa etten vaan kuulu siihen syntisten joukkoon. Jos olisin sanonut että ei mulla poikakaveria mutta tyttökaveri on, niin haastattelu olisi jäänyt siihen. "Me soitetaan sulle älä sie meille."

Ärsyttää. Oliskin tyttökaveri, jolle vaahdota. Toisaalta tuskinpa olisi edes siinä tapauksessa soittanut haastatteluun. Ai Lappi muka kaikki ihmiset hyväksyvä paikka, kuten joku korhos -kohun aikana väitti. PÖH.

Ei taida olla ihan mun tuleva työpaikka.

Tietokone on ollut pari päivää remontissa, joten en ole joutanut kirjoitella pahemmin. Toisaalta ei ole oikeen huvittanutkaan... Tuleekohan näitä writer's blockeja useinkin?

Eilen oli kiva päivä, koska tutustuin useaan uuteen ihmiseen. Tänään puolestaan olisi työhaastattelu, tavallaan.

Olisi pitänyt laittaa tämän blogini nimeksi joku Elviksen biisi. Tai toi viimmesin otsikko litte did she know. Katsoin sen leffan mihin tuo liittyy, en nyt muista nimeä. Kuiteskin välillä tuntuu, että onkohan jossain jollain todella hauskaa kirjoittaa mustalla huumorilla ja sarkasmilla höystettyä tragediaa, jota kutsun elämäkseni.

Stellaria Calycantha

nämä .... tuolla väleissä ovat vaan omia poistojani. (olisihan ne voinut ottaa pois ilman mitään muttia. Mutta haluan itselleni muiston omista ajatuksistani...)

Kirjoitin jotain, mitä en missään nimessä halua saattaa todellisen maailmani tietoon, joten deletoin. Harmittaa vähän, että tunnistamisen pelossa, joudun sensuroimaan omia ajatuksiani. Tai ei se mitään jos joku hoksaa kuka täällä ajatuksiaan pyörittelee. Nyt on vaan niin, että en ala pelamaan poistetulla asialla venäläistä rulettia.
(joo huono lauserakenne, mutta ajatus kait se tärkein on) Ts. en voi ottaa riskiä, että se poistettuajatus tulisi tämän päiväkirjan kautta tietoisuuteen...

Ääh, en nyt oikeen ossaa...

Olen ollut pari päivää ahdistunut ja ajatukset solmussa. Tänään kuten myös eilen ja toissapäivänä olen käynyt parin tunnin lenkillä ja retkellä tunturissa. Lenkit ja liikunta eivät auttaneet mutta tänään oma pääni auttoi minua:)

Olin laittamassa ruokaa, annoin perunoiden kiehua hiljalleen. Huomasin olevani täysin uuvuksissa fyysisesti ja henkisesti. Kroppa lysähti sohvalle ja nukahdin hetkeksi.

Näin unta, että oli ensi kesä, itkin ja juttelin ja sain kerrottua kaiken mieltäni painaneen ulos. Henkilö jolle avauduin ymmärsi, ei tuominnut. Ei sillä niinkään väliä, mitä unessa tapahtui, vaan sillä ololla mikä siinä oli. Hän antoi minulle anteeksi, ymmärsi ja jollain ihmeellisellä tavalla kaikki oli hyvin. Muutaman minuutin unien jälkeen sisälläni ollut solmu oli poissa.

Vieäkin olen surullinen, mutta sain syötyä, enää ei itketä ja elämä jatkuu. Vaikkakin harmaampana vielä vähän aikaa. Sisällä ollut puristava ja ahdistava tunne lähti, kiitos alitajunnan.

Ilmeisesti silloin kun ihminen ei pysty itse prosessoimaan omia tunteitaan tekee keho tai tämä 'alitajunta' sen sinun puolesta. Ihmeellistä.