• Stellaria

bullshit

Kuten tuossa äsken kerroin niin kävin "työhaastattelussa". Eli siis kävin näyttämässä naamaani. Tervehdyksen ja kättelyiden jälkeen istuimme alas. Ensimmäinen asia, jonka hän minulta kysyi oli, että onko minulla poikaystävää. Vastasin tietenkin että ei nyt just satu olemaan. MITÄ HELVETTIÄ SE TYÖHÖN KUULUU?!

Ensinnäkin se ei kuuulu asiaan mitenkään. On ihan ok kysyä henklökohtaisista asioista jossain vaiheessa, ikään kuin tutustua paremmin. Ei kuitenkaan ensimmäiseksi.

Toisekseen koska näytin koht. poikamaiselta niin tottakait piti varmistaa etten vaan kuulu siihen syntisten joukkoon. Jos olisin sanonut että ei mulla poikakaveria mutta tyttökaveri on, niin haastattelu olisi jäänyt siihen. "Me soitetaan sulle älä sie meille."

Ärsyttää. Oliskin tyttökaveri, jolle vaahdota. Toisaalta tuskinpa olisi edes siinä tapauksessa soittanut haastatteluun. Ai Lappi muka kaikki ihmiset hyväksyvä paikka, kuten joku korhos -kohun aikana väitti. PÖH.

Ei taida olla ihan mun tuleva työpaikka.