Olen ollut pari päivää ahdistunut ja ajatukset solmussa. Tänään kuten myös eilen ja toissapäivänä olen käynyt parin tunnin lenkillä ja retkellä tunturissa. Lenkit ja liikunta eivät auttaneet mutta tänään oma pääni auttoi minua:)
Olin laittamassa ruokaa, annoin perunoiden kiehua hiljalleen. Huomasin olevani täysin uuvuksissa fyysisesti ja henkisesti. Kroppa lysähti sohvalle ja nukahdin hetkeksi.
Näin unta, että oli ensi kesä, itkin ja juttelin ja sain kerrottua kaiken mieltäni painaneen ulos. Henkilö jolle avauduin ymmärsi, ei tuominnut. Ei sillä niinkään väliä, mitä unessa tapahtui, vaan sillä ololla mikä siinä oli. Hän antoi minulle anteeksi, ymmärsi ja jollain ihmeellisellä tavalla kaikki oli hyvin. Muutaman minuutin unien jälkeen sisälläni ollut solmu oli poissa.
Vieäkin olen surullinen, mutta sain syötyä, enää ei itketä ja elämä jatkuu. Vaikkakin harmaampana vielä vähän aikaa. Sisällä ollut puristava ja ahdistava tunne lähti, kiitos alitajunnan.
Ilmeisesti silloin kun ihminen ei pysty itse prosessoimaan omia tunteitaan tekee keho tai tämä 'alitajunta' sen sinun puolesta. Ihmeellistä.
