• pimazukka

Tämän viikon ensimmäinen perjantai

Tänään on tämän viikon ensimmäinen perjantai ja tämän viikon ensimäisenä perjantaina, siis tänään. Juuri nyt. Alan kirjoittamaan omaa blogiani tänne lepakkolaaksoon.

Omaksi ilokseni, ehkä muidenkin iloksi.:D

Päiväkirjoille ei esitellä itseään, ei kerrota minkä väriset silmät on ja minkäväriset hiukset. Miten paljon on pitkä. Ei, päiväkirjalle kerrotaan päivistä, puuhista, tapahtumista ja tunteista. Niin, tunteista kerrotaan paljon.

Ja tänään minä aloitan kertomaan tunteistani. Tänään minä rikon sääntöjä ja kerron myös itsestäni, esittäydyn. "Tällainen minä olen, katsokaa", huudahdan ja päänne kääntyvät. Minun suuntaani. Olen esillä.

Minut on nähty!

Olen siis melkein kohta pian täysi-ikäinen lepakko tyttönen Vantaalta, kuulostaa mainoslauseelta, mutta ei huolta. Minä en ole ostettavissa.
Minun elämääni kuuluu ihanainen tyttöystävä, oma maakarini, epelini, höpötiittini, minun aarteeni. Kauniini.
Elämääni kuuluu myös toki paljon muutakin. Elämääni kuuluu myös nelitassuinen, 3vuotias suursnautseri uros, Herra Copper nimeltään. Copperin kanssa harrastan vaihtelevalla aktiivisuudella jäljestystä, tottista, näyttelyitä ja vetohiihtoa, joka tosin on ajoittunut tähän mennessä vain yhteen talveen pienoisen saamattomuuteni vuoksi. Koirille tarkoitettuja latuja saa etsiä kissojen kanssa. Lenkkeilen päivittäin, iso koira tarvitsee isosti liikuntaa, joten aikaa kuluu kohtuullisen paljon metsissä ja julkisilla kävelyteillä. Enemmän kuitenkin metsissä. Metsissä copper juoksee vapaana ja välillä se muuttuu suursnautserista lintukoiraksi, välillä se muuttuu pupujussiksi, se on energinen koiruus ja se on mamman vauva.:)

Minä myös kirjoitan paljon. Minä runoilen. Ja minä kirjoitan oman kirjan - itsestäni.

Maalaan myös, luen ja valokuvaan.

Tällainen minä olen, tällaisena te minua katsotte ja tällaisena te minut näette.

Pidättekö?

2 kommenttia

Tui

27.1.2006 12:00

Neiti pitää kaikista. hih. erityisesti rohkeista lepakkotytöistä <3

Myyrä

29.1.2006 02:23

=:D