los lebsis

Joo-o. Lauantai eli lööördaag. Jännä homma, et mun mieliala on kohentunut ihan eri tasolle tässä muutaman viime viikon aikana. Vaikka ero ei ole ollut mitenkään helppo (milloin olisi ollut?) musta viimein tuntuu, että olen pääsemässä itseni kanssa tasapainoon asian suhteen. Ja se on hieno fiilis se.

Nyt oon aamun "kuolannut" naisuimareita yle24:lta ja voi huokaus...mmmm! nyt treeniä ja suihkua ja illan ratoksi matsia kattomaan, illemmalla hyvää murkinaa ja joku yyperihyvä leffa, niin on päivä aika hyvin paketissa :)

se on sojong!

jaahans,

Nyt sitä ollaan taas töissä, tai siis tällä hetkellä himassa ruokiksella. Tää pimeä ja sade alkaa rassaamaan hiljalleen ja talven tuloa odotan kovasti. Toimistolla naputellessa inspiroituminen ja motivoituminen on viime viikkoina ollut hiukkasen hakusessa. Univaikeudet tuottavat omaa pään vaivaa nekin...kun ei vain saa unta illalla, vaikka lataa itsensä petiin ajoissa. Siinä ei auta lampaiden laskeminen tai mikään muukaan kepponen...aurinkoa ja valoa kaipaan ja tuttua ja turvallista syliä myös...

No nyt kuitenkin päräytän täyden pannun teetä ja jatkan kiireistä päivää eteenpäin. Se hyvä puoli tässä on, että on paljon tekemistä..siinä vauhdissa ei jää liikaa aikaa synkistellä ja haikailla. Näillä mennään taas

Morjens. Onpa siitä aikaa kun oon viimeksi plokiin raapustellu. No nyt on taas sattunu ja tapahtunu niin paljon, että ihan samanlaisesti on käynyt kuin kakarana kannellisten päiväkirjojen kanssa. Kevät meni tiiviisti töiden merkeissä ja alkukesä vieläkin kiireisemmin. Kesäloman vietin australiassa tyttöni sylissä ja nyt sitä taas olla öllötetään täällä sateisesssa ja pimeässä. Tässä kaukosuhteessa ei kyllä ole mitään järkeä. Katkolla ollaan taas varmaan 20:ttä kertaa.

Toiset marisee, jos välimatkaa on joku 200 kilsaa. Voi jeekana mikä ongelma. Suomessa se ei ole homma eikä mikään järjestää yhteistä aikaa. Mutta kuvitteleppa, että rakkautesi kohde onkin 30 000 tuhannen kilometrin päässä, kahdeksan tunnin aika-eron takia olette "hereillä" samaan aikaan bout 8 tuntia päivässä (se yksi 8 tuntia lasketaan pois työpäivän mitasta, ei siis varsinaista hereilläoloaikaa) Lennot maksaa ihan saakelisti ja ei se niinkään onnistu, et nähdään puolitoista kuukautta vuodesta. Jos ei velkaa olisi, niin myisin romuni ja lähtisin sinne välittömästi, mutta oma vastuuntunto asioiden hoitamisesta, laskujen maksamisesta ajallaan ym. pitää minut täällä. Olenko siis hullu? vai realisti? ehkä olen sopivasti molempia, ei kai tässä auta muu kuin maksaa ne laskut ajallaan ja mennä päivä kerrallaan ja katsoa jos tulevaisuus kaiken muuttaa voi :)

Voi taittamarallaa sentähän. Mä olen varmaan maailmanmestari neljän seinän sisällä pysyttäytymisessä. No oikeestaan on vähän pakkokin, koska aina kun tästä talosta poistuu, rahaa menee kankkulan kaivoon, mut tänään kyllä meen vähän reippailemaan kun on noin kiva talvikelikin

Suhde on siis "jäähyllä" toistaiseksi. Molemmat rakastamme, mutta yhdessä oleminen on mahdotonta näin pitkän matkan takaa. Tänään viimeksi hän kertoi minulle haluavansa vain ja ainoastaan minut...ja minä tunnen häntä kohtaan aivan samoin. Kuitenkin nyt on elettävä tätä hetkeä ja tätä elämää, eikä vain odotella ihmeitä, niitä ei mun elämässä oo tavannu liiemmin esiintyä muutenkaan.

en oikeastaan tiedä mitä mulle on tapahtunut. Ennen olin todella aktiivinen deittailun suhteen, pelkäsin yksin jäämistä ihan tosissani, satunnaisia seksisuhteita oli hurjat määrät, ennenkuin pääsin itseni kanssa enemän sinuksi.

Mitä vanhemmaksi tulee ja enemmän pettymyksiä rakkaudessa ja ihmissuhteissa esiintyy, sitä enemmän yksinäinen elämä houkuttelee. Rakkaus ei tule minuun helposti, mutta kun se tulee se säilyy ikuisesti, muoto vain vaihtelee...

Muutenkin vanhuus taitaa olla tulossa minuun. Äärimmäisen huvittavaa on huomata itsessään moralistin piirteitä asioissa, joita ei noteerannut tai joista ei välittänyt aiemmin...ehkä mä sittenkin olen vihdoin aikuistumassa

hyvä niin

uaah. Taas yksi samanlainen viikonloppu. Ikävä ja kaipuu toisen syliin on ihan valtava. Ärsyttää kun tietää löytäneensä sellaisen ihmisen, jonka kanssa haluaisi viettää lopun elämäänsä, mutta se ei vain onnistu mitenkään. Mä tunnen olevani jumissa. Täällä naapureita moikataan vain rapussa ja ystävät ovat kaukana täältä.

Rakkaus kuitenkin asuu minussa vaihvana, mutta jumiudunko tänne jumalan hylkäämän kaupungin pikkuvirkamieheksi lopuksi ikääni...vaikka kuinka mietin näitä samanlaisia viikkoja on edessä PALJON ennen kuin talous on kunnolla balanssissa.

Edessä siis penkkiurheilua koko rahalla, mitä tv-luvan maksamalla saa, jee jee..mieluummin löisin kamat laukkuun ja lentäisin lämpimään rakkaani kainaloon...

ARGH

turhaan kai valitan, kun mitään ei ole tehtävissä

uaghhh

hetken on vierähtänyt viimeisestä plokkauksesta, mutta parempi myöhään, kait

On ollut taas sellainen hulapaloo, että huh huh..exän kanssa soiteltiin taas päivällä ja tästä meidän kaveripiirin ja eksien verkostosta saisi todellakin gays of our lives sarjan...tokkopa tuo ihan 40 vuotta jaksais hinata, mutta..mutkia ja sekavia henkilösuhteita ei ainakaan puuttuisi.

Töissä on on ollut aika räkä viikko, samoin suhderintamalla..itseasiassa viime viikon maanantaista lähes kaikki mahdollinen on mennyt niin pieleen kun vain voi mennä...hyvä sentään, että henkikulta on tallella. Täytynee viikonloppuna lukittautua taasen telkkarin eteen kuolaamaan jääkiekkoilijatypyjen perään...mmmmmm
Tällaiselle penkkiurheiluhullulle kuin mä, olympiadit ovat kaks vuotisen ikikiiman ohittamaton kliimaksi....niitä elämän pieniä iloja.

ja taas mennään

onpas ollut viikko. Kuten arvata saattoi, työrintamalla on käynyt melkoinen hulina näin vuoden alussa ja jatkuu aina vaan...helmikuussa pitäis sitten vähän jo helpottaa.

Ja tää mun ex se jaksaa yllättää...vaikka mulla on aina sellainen kutina tuolla alitajunnassa, et ne yllätykset eivät todellisuudessa johda yhtikäs mihinkään. Tää sankar on nyt näillä puheilla tulossa lomailemaan mun luo. Näkis vaan...no jos ei tuu, niin se on sit se viimeinen naula tän suhteen arkkuun. Kaiken se kestää, kaiken se uskoo ja kaiken se toivoo, mutta mitä se antaa??? jään miettimään

joopasen joo. Taas yksi ilimanaikunen päivä takanapäin kohta ja maanantai lähestyy uhkaavasti. Oisin tänään lähtenyt baarittelemaan, jos ei pitäis sitä seetanan autonrotiskoo korjata, pitää nääse elellä vielä loppukuukausikin.

Tunteen on jotenkin lukittuneessa olotilassa. Hyvin sekava fiilis. Kun ei tiedä mitä pitäis tuntea tai ajatella. Suurin propleemi lienee siinä, että mulle tulevaisuuden suunnittelu on lähes mahdoton asia. Mä kai olen niitä ihmisiä, jotka vain valuvat päivästä toiseen ja joille tapahtuu erinäisiä asioita, ihan silleen lähes huomaamatta. No mä oon päättänyt kuitenkin sen verran, että joskus nää rahahuolet yms. ovat taakse jäänyttä elämää ja jotenkin tuo rakkauselämäkin joskus tasoittuu. On nää viimeiset vuodet olleet sellaista vuoristorataa, että heikompia pyörryttäis.

Nyt käyn kahvinkeittoon ma

no niin..merkkejä oli ilmassa, mutta...

Eilettäin eksä otti yhteyttä ja kertoi tajunneensa, että minä olen hänelle se, joka todella on se oikea ja hän haluaisi vielä yrittää. Samaan hengen vetoon hän kertoi, että oli harrastanut seksiä uutena vuotena jonkun ämmän kanssa, mutta se oli tuntunut väärältä ja hän oli ajatellut minua koko ajan. Siis mitä vittua? Mitäs mä sillä tiedolla sitten teen? Kysyn vaan...en olisi todellakaan halunnut tietää...ja nyt sitten on omat ajatukset niin sekaisin tästä yhteenpaluusta...

Tietysti haluaisin yrittää, mutta...mulla ei hirveesti ole hinkua tähän kaukosuhteeseen enää, toisekseen tää emäntä muuttaa mieltään joka kolmas päivä, ettei olisi mikään ihme, vaikka hän peruis eiliset puheensa...toisaalta mua vaivaa ajatus siitä, että joku muu on häneen koskenut aivan äskettäin ja siihen perään tulee rakkauden tunnustus minulle. Mun mielestä se vaan on jotenkin omituista. Ikäänkuin hän tuntisi syyllisyyttä tapahtuneesta, ja siksi halauaa minut takaisin...vaikka ei oikeasti haluaisi. Ehkä mä analysoin liikaa ja mietin liikaa...mut olen ihan sekaisin...huoks...no ei kai tässä auta muuta kuin kattoo mitä tuleva tuo tullessaan

kummallista tää elo ihmisen on. Eksä se taas aiheuttaa hämmennystä tämän naisen elämässä. Juteltiin tänään pitkään ja hän pyysi mua jälleen kerran vetämään luuni lentokoneeseen ja tulemaan lomalle hänen luokseen. Tämä minun oma pieni rakas tuuliviirini, kun vaihtaa mielipidettä kahden päivän välein...jooh..no pitää aloittaa kova säästökuuri jo tästä kuusta lähtien, niin voisi lennellä kauas lämpimään katselemaan menoa pallomme toiselta puolelta..pitää katsos nyt mitä sitten tapahtuu..pitää vaan saada raha-asiat kondikseen, ennenkuin voi suunnitella mitään sen ihmeemmin.

Aika näyttää mitä tapahtuu, yhdessä emme ole, kun ei ole järkeä näin kaukaisessa suhteessa olla, jos vain molemmat saisivat taloutensa balanssiin, niin sitten voisi muuttoa harkita, suuntaan tai toiseen...huoks..en jaksaisi herätellä toiveitani turhaankaan. Mulla on sellainen taipumus innostua, uskoa, toivoa ja luottaa kovin helposti tulevaan ja perselento on sitten sitäkin kovempi ja tuskaisempi, kun hommat menee puihin. Ehkä mä vaan en koskaan opi, ettei puuhun kandee kiivetä perse edellä...mut on siinä se hyvä puoli, että haastetta löytyy, aina