uaah. Taas yksi samanlainen viikonloppu. Ikävä ja kaipuu toisen syliin on ihan valtava. Ärsyttää kun tietää löytäneensä sellaisen ihmisen, jonka kanssa haluaisi viettää lopun elämäänsä, mutta se ei vain onnistu mitenkään. Mä tunnen olevani jumissa. Täällä naapureita moikataan vain rapussa ja ystävät ovat kaukana täältä.
Rakkaus kuitenkin asuu minussa vaihvana, mutta jumiudunko tänne jumalan hylkäämän kaupungin pikkuvirkamieheksi lopuksi ikääni...vaikka kuinka mietin näitä samanlaisia viikkoja on edessä PALJON ennen kuin talous on kunnolla balanssissa.
Edessä siis penkkiurheilua koko rahalla, mitä tv-luvan maksamalla saa, jee jee..mieluummin löisin kamat laukkuun ja lentäisin lämpimään rakkaani kainaloon...
ARGH
turhaan kai valitan, kun mitään ei ole tehtävissä
