Minä jaksan kunnioittaa ihmisiä, jotka täällä Ranneliikkeessäkin ovat asiassa kiinni ja jaksavat. Vaeltaja2006 varsinkin, kun dataa päivitetään niinkin ahkerasti. Ja siit pääsenkin sit kätevästi jatkamaan elämääni, kun ei tarvi ite olla niin tohkeissaa.
Musta on todella hienoa, että on aktiiveja jotka jaksaa ja välittää. Ihan tosissaan. Itse en mene prideen, HBL ei saa Mary Bellin nimellä varustettua vastinetta Ulf Emeleuksen mielipiteisiin, en jaksa kommentoida uskonto-kiistaa (esim.). Nimenomaan koska en jaksa, tai kuten sanon useamman kerran päivässä; I don't really care. Tiedän, homoseksuaalisena ihmisenä minun (kai) pitäisi olla herkemmin barrikadeilla, mutta ei kun ei. Kun minun puolestani Ulfit saavat elää siinä omassa (pahuuden) kuplassaan, ei minun mielipiteeni, vaikka kuinka kauniisti kirjoittaisin, hetkauta suuntaan tai toiseen.
Minulle on käynyt niin hyvin, että ystäväpiirini koostuu pelkästään hyvistä ihmisistä, hyvistä tyypeistä. En ole koskaan "tullu kaapista", koska siihen ei ole ollut tarvetta. Ei tarvinnut sen enempää miettiä, miten kukin reagoi tai muuta. Jos olisin tuntenut tarvetta tehdä asiasta sen suurempi numero, olisin itse syyllistynyt siihen, että homous on jotain niin kreisä että se pitää eriksen mainita, että sillä olisi jotain merkitystä. En käy sen kummemin homobaareissa, käyn baareissa. En tunne heteroja, homoja tai lesboja, tunnen ihmisiä. En jaksaisi luokitella, mutta jossain määrin se on pakko tässä maailmassa. Kai?
Mutta sitten taas toisaalta.. Niin kauan kuin maailmassa on ihmisiä, kuten Ulf Emeleus mielipiteineen, maita, kuten Puola kuntoutuslaitoksineen (oikeasti: "..parannetaan homoja. Kuntoutuskeskus Odwagassa on monenlaista toimintaa, mm. jalkapallotunteja homoille ja keittiökursseja lesboille." Mitä vittua..? Ja anteeksi voimasana.) ja Iran (to name a few) Pridet ovat ehdottoman tarpeen, vastineet kirjoitettava ja kantaa otettava. Nostan teille hattua, jotka jaksatte. Ainoa, mitä minä olen jaksanut tehdä, on ollut erota kirkosta.
Mietin usein, kun Ulf ja kumppanit kommentoivat ja touhuavat, että mitä se Jumala mahtaa miettiä kun se katselee tätä maailmaa? Et onko siinä se sama camp-asenne mitä minulla oli Johanna Tukiaiseen (ennen Kanerva-kohua), tai onkohan Jumala jo epätoivoissaan alkoholisoitunut sekin? Kun ei se sittenkää o ihan hyvä näin.
