• Mary Bell

It's the only answer to all the questions.

Camp Jesus, joka tuli siis perjantaina, on ollut minulla rotaatiossa muutamaan otteeseen. Niin mukaansatempaavaa ja huvittavaa. Olen aina innoissani tällaisista ohjelmista, joissa on hankala päättää olisiko kauhuissaan tai vain äärimmäisen hyvin viihdytetty. Oma lempikohtani oli, kun pahvinen George Bushi kannettiin lavalle, ja lapset tervehtivät ja kiittivät "presidenttiä". Siis kyseessä on kymmenen molemmin puolin olevia lapsia.

Muutamat hahmot tai siis aikuiset, leirin järjestäjät, muistuttivat kovasti hahmoja jostain kotimaisesta komediasarjasta. Miksi kukaan voisi olla tosissaan sellainen? Miten se on mahdollista? Olisko tuollainen mahdollista Suomessa? Mulle Amerikka edustaa kuitenkin aika pitkälle friikkien valtakuntaa, maata ja mannerta, jossä anything goes. Toki monet klipit ja uutiset ja "uutiset" ovat fuulaa, mutta silti olen melko vakuuttunut, etteivät jenkit aina ole ihan terävintä kärkeä. Ja tällaiset ohjelmat eivät kyllä mitenkään horjuta näkemyksiäni, kuten ei myöskään ne tapaamani amerikkalaiset. Ovat kaikki olleet kovin ystävällisiä, mukavia, mutta myös sangen.. no, moneen junaan. En tiiä kuinka iso porukka on Camp Jesuksessa esitettyjen ihmisten tapaista, onko siis kyseessä pieni friikki-ilmentymä tai vakavasti otettava, kasvava uhkakuva. Tuollaisenaan esitettynä se vaikuttaisi olevan todellinen uhka, varsinkin kun kaikki tapahuu nuorten ja lasten ajatusmaailmaa muokkaamalla. Minusta oli varsin ironista, että ohjelmaa ei suositeltu alle 15-vuotiaille.

Haluaisin siis aivan mielettömästi päästä matkustelemaan Yhdysvaltoihin, ajaa koko maan halki, katsoa selviääkö hengissä. New York, tietysti, ja Las Vegas sekä San Francisco. Mitä siihen väliin kaikkea mahtuukaan, se olisi varmasti mun lempparia.

Mä oon aina sanonu et olen agnostikko, mutta kun katsoo näitä(kin) ihmisiä, alkaa vahvasti taipua ateismin puoleen.

2 kommenttia

kesäpoika

16.6.2008 11:49

Ei Jumalan olemassa oloon voi vastata katsomalla ihmisten puuhia yhtään sen enempää kuin päätellä onko ihminen älykäs siitä, että tarkkailee kirppujen hyppelyä.

Mary Bell

16.6.2008 20:27

Voihan siihen. Tai ei ehkä olemassa oloon, mutta siihen haluaako millään tavalla kuulua mukaan.

Never underestimate the power of denial.