Ostin hupparin ulkomailta 5 vuotta sitten ja se on edelleen käytössä ja hyvässä iskussa. Toki pientä kulumaa on hihoissa ja printti on hiukan haalistunut mut se vain lisää arvoa. Tässä on niin monta asiaa ja muistoa, liikaa asioit minkä takia en pysty luopuun tästä. Paljon oon laittanu mennyttä elämää menemää, mut on juttui mistä ei voi.
Erossa molemmat pakkas omat kamansa ja kaikki, mitä oltiin toisillemme annettu, palautettii. Mitään sellasia muistoja ei jääny, jätetty tai annettu. Mulle tuli vastaan kuvia ja muutama vanha kirje kun kävin läpi laatikoita ja ajattelin et mikäs tässä, kattellaan, mut en pystyny. Kirjeet jäi lukematta ja pitkään kävin tukustelua päässäni niiden kohtalosta. Pakkasin ne takas laatikkoon, mut koitin saada ne niin kaiken alle, etten niihin ihan vahingossa törmää lähiaikoina uudelleen. Tunteet on hassu juttu. Tunteet ja muistot. Miten yhdestä kuvasta, 10X15 kokosesta paperin palasta, voi tulla mieleen monta vuotta, meren tuoksu Suokin kallioilla, ilta-aurinko. Löysät talviaamut ja aamutupakka keittiös, känniset yömässyt uuden kämpän keittiös ja kaikki. Miten innoissaa oltii uutta yhteist kotii laittamassa, maalattii ja hiottii ovia ja miten viimeseen saakka mä vittu toivoin että jotain hyvää tapahtuisi, ettei se saa olla niin päin helvettiä asiat miten ne oikeasti oli, miten syvältä se vihlos sillon ja miten syvältä se edelleen kourasee. Edelleen. Ja siitä on aikaa jo muutama vuos. Ja koko skaala yhdestä kuvasta, melkein 8 vuotta läpi muutamassa minuutissa.
Kesäpoika mietti eri aikaa olla olemassa ja aloin miettiä haluaisinko jotenkin saada viime vuodet jotenkin nollattua, päästä ajassa taaksepäin ja tehdä jotain toisin. En tiedä. Jos olisi ollut pieni osviitta tulevasta, olisin lähtenyt aiemmin. Toisaalta taas.. mikä ei tapa, vahvistaa. Mutta kirjeitä en lue vieläkään, enkä katso kuvia. Yhteydet olen katkaissut moniin ja moneen suuntaan.
Ei, en minä kadu mitään tai haluaisi mitään muuttaa. Tässä mennään. Kaikki on hyvin. Aurinko alkoi juuri paistaa. Menen ulos tupakalle.
