Olin muutaman ystävän kanssa ulkona drinkkien merkeissä ja keskustelu meni lapsiin, sinkkuuteen ja epätoivoon (joka ei ole oikeesti epätoivoo vaan sellaiseksi naamioitua). Moni on 30 molemmin puolin, monet kaverit ovat jo lisääntyneet, monet pariutuneet. Mutta, mikä oli se asia, oli tuttu ja turvallinen aihe; sperma ja kohtu, omat, lainatut ja vuokratut. Muutama ystäväpiirissäni haluaisi lapselleen minun geenejä. Tavallaan tää on tietty imartelevaa. Mut mä en o kovin kypsää kauraa kasvattamaan lasta, ottamaan mitään vastuuta toisesta ihmisestä. Mun on vaikea ymmärtää sitä biologista kelloa mikä joillain tikittää. Mulla ei o mitään sellasia tunteita. En erityisemmin ees pidä lapsista.
Mutta toisaalta.. Ajatus siitä et mulla olis pieni mahdollisuus vaikuttaa tulevaisuuteen opettamalla omat arvoni pienelle ihmiselle ja parantaa sitä kautta maailmaa on tavallaan houkutteleva. Ja kiinnostava.
Ja sit taas toisaalta.. En osaa edes lähteä treffeille kenenkään kanssa joka ilmoittaa haluavansa lapsen. Vaikka joskus myöhemminkin, se on minulle major turn off. Yhtä suuri turn off kuin pelkkää seksiä vonkaavat ja kiimaiset.
Mutta olisko mulla resurssit kasvattaa ees osittain ihminen? Ja miten se fyysinen puoli sitten hoituisi, kaiken kaikkiaan?
