Eilen ystävä vuosien ja taas vuosien takaa soitti (kahdesti, koska minulla oli juuri eräs työ kesken) ja tarjosi työtä. Projektinomanisesti alkuun, mutta siinä asioista puhuessamme alkoivat ideat itämään ja olen tällä hetkellä jokseenkin tohkeissani. Asiassa on sellainenkin puoli, että minun olisi hyvä muuttaa toiseen kaupunkiin. Pieneen kaupunkiin meren rannalle, Helsingistä hetken matkaa itään päin.
Olen ollut Porvoossa joskus lapsena käymässä, muuten se on minulle tyhjä aukko. Remu asuu siellä ja kirkko lienee jotenkin merkittävä, vanha, suuri, harvinainen..? Ja ajatus muutosta uuteen kaupunkiin täyttää mieleni ja sydämeni innostuneella odotuksella.
Olen levoton sielu, sangen levoton. Minulla on ollut vaikeuksia pysyä yhdessä ja samassa paikassa pitkään. Olen jopa varautunut siihen, että kuljen loppuikäni eri puolilla. Toisaalta haluaisin niin kovasti jäädä ja asettua. Mutta minne, se on juuri se, joka ajaa minua pakoon koko ajan. Lukiossa äidinkielenopettaja kirjoitti palautteessaan aineestani sen "..kuljeskelevan kirjoittajansa lailla surumielisesti ja sekavasti ajasta ja paikasta toiseen.." .
Mutta, surullista tai ei, voisin hyvin nähdä itseni kuljeskelemassa kohti Porvoota syksymmällä. Kaverini kanssa puhutut ideat ja suunnitelmat, sekä kaverini reppavan röyhkeä asenne vakuutti minut. Ja toisaalta meidän tyylimme ja ajatuksemme menevät monessa kohtaa niin yksiin, että uskon yhteistyön olevan hedelmällistä ja hauskaa.
Ja olihan se mukavaa että kaverini ajatteli minua miettiessään potentiaalista yhteistyökumppania.
