Masennus ja päihteet ovat loistava pari. Masennus ja päihderiippuvuus ovat aina yhteydessä keskenään. Se, kumpi aiheuttaa kumpaa, on toinen seikka, muna tai kana. Eikä se masennuskaan aina näy päälle, tietenkään. Olinhan minäkin töissä, koko ajan. Eikä kukaan työkavereistani arvannut mitään. Omalla kohdallani, ja puhun aina asioista vain ja ainoastaan omalta kohdaltani, sain asiat järjestettyä, elämäni kontrolliin. Koska siitähän siinä kaikessa on kyse, kontrollista. Keskustelussa käyty kädenvääntö (en tiedä oliko se pelkkää terminologiaa?) heräämisestä ja ongelman tiedostamisesta ei.. Kyllähän sen ihminen itse tietää ettei se näin voi olla, kun aamukahvi on terästettyä että jaksaa mennä töihin. Tottakai sen tiedostaa että jossain mättää kun ei pysty menemään kotiin selvinpäin iltaisin. Siinä vaiheessa, kun kontrolli alkaa olla mennyttä, alkaa kontrolloimaan muita asioita, niitä mihin on olemassa jonkinlainen ote. Omalla kohdallani se oli paino. Syömishäiriö on ehkä turhan voimakas termi, mutta suhteeni ruokaan ja syömiseen on aina ollut hieman mutkikkaampi. Ja se kärjistyi samoihin aikoihin, kun valot alkoivat sammua.
Edelleen, ja osittain varmasti loppuikäni, noteeraan kaiken mitä syön, mitä juon, koska tuntuu kuristuvan. Ei siitä mihinkään pääse. Mutta pahimman aallonpohjan olen jo käynyt läpi. Itse minä itseni sinne aikoinaan sain uppoamaan, en minä syytä ketään toista siitä, ihmistä, yhteiskuntaa, mitään. Mutta itse minä itseni sieltä myös nostin ylös. Toki, ystävät olivat olemassa, mikä oli tärkeää, lääkäri antoi reseptin ja kuunteli kerran viikossa. En vähättele näitä seikkoja tai puolia, mutta silti; minä itse. Ja siksi olen myös karsinut elämästäni paljon turhaa pois, ihmisiä, esineitä, ajatuksia.
Ehkä kovin tai vaikein asia hyväksyä aikoinaan oli oma heikkous. Olin aina kuvitellut olevani niin vahva, etteivät moiset ongelmat voisi millään koskettaa minua. Olin väärässä. Ja heikko. Ja se oli vaikeampaa hyväksyä; oma heikkous kuin se, että aamukahvini haisi vodkalta.
5 kommenttia
Juksteri
18.5.2008 12:13
"Minä itse." Kuulostaa tutulta. Näillä sanoilla koettelin vanhempien hermoja, kun pienenä halusin itse nousta bussiin. On tainut tulla joskus myöhemminkin noudatettua samaa filosofiaa. Onhan se hyvä, että on kunnianhimoa ja halua olla itsenäinen. Mutta joskus tulee mieleen, että yhteispelillä pääsisi vähemmällä ja kaikki voittaisivat. Win-win on se mikä pyörittää tätä maailmaa. You scratch my back and I'll scratch yours (tunnut pitävät englannista :-).
Kaikkea hyvää ja onnea jatkoon.
Mary Bell
18.5.2008 18:16
No, kuten sanoin; "Toki, ystävät olivat olemassa, mikä oli tärkeää, lääkäri antoi reseptin ja kuunteli kerran viikossa. En vähättele näitä seikkoja tai puolia, mutta silti..". En mitenkään pyri siis mitätöimään ystävieni tukea tai länsimaista lääketiedettä, en halua vähätellä yhteistyön, ystävyyden ja avunannon voimaa. Mutta silti pidän tärkeänä, ehkä tärkeimpänä seikkana, omaa haluani päihittää heikkouteni, tai ne piirteet itsessäni joita pidän heikkoutena.
Tarkoitukseni ei millään muotoa ole tai ollut saada minkäänlaista kruunua itselleni. Olin jälleen lukemassa keskusteluita, tällä kertaa keskustelua alkoholismista (en myöskään sanonut olevani alkoholisti), ja mieleeni tuli asioita. Enimmäkseen seikat, joita kävin itse läpi viime vuosina. Omalla kohdallani. Halusin sanoa, ettei millään tieteellisellä faktalla ole merkitystä siinä vaiheessa kun on masentunut. Kun on masentunut, haluaa jollain tavoin parantaa oloaan. Alkoholi tai vastaava auttaa suuresti, kun haluaa saada oman todellisuutensa hämärtymään. En sano sen olevan hyvä tapa, tai oikea. Päinvastoin. Matka siitä alaspäin on helppo ja nopea, jos niikseen tulee.
"Minä itse" on tärkeä asia muistaa, kun haluaa saada itsensä eheäksi, tai ainakin eheämmäksi kuin on ollut. "Minä itse" on kuitenkin se henkilö tai yksilö, jonka kanssa tämän elämän kulkee läpi. Minua lohduttaa tieto siitä, että minulla on ystäviä ympärillä, selkiä joita rapsuttaa tietoisena siitä, että vastapalvelus on.. en voi sanoa "on edessä" koska eihän se ystävyys velvollisuuteen perustu. Minun selkääni rapsutettiin niin ansiokkaasti, ettei vastarapsutus ole lähimainkaan riittävästi. Mutta teen kaikkeni.
Ja toki, pidän englannista..
arkadas
19.5.2008 07:03
Heikkoutta ei ole avun tarpeen tunnistaminen ja avun hakeminen. Heikkoutta on vähätellä ongelmaa ja siirtää se pois mielestä. Masennus on valitettavasti asia, jota ei tunnista helpolla. Masennuksen tunnustaminen itselleen vaatii paljon, mutta myös antaa paljon, sillä silloin myös tietää mitä on edessä - tietää sen, että siitä voi päästä eroon. Se voi toistua, mutta toisella kertaa se on huomattavasti helpommin havaittavissa ja reagoitavissa nopeammin.
Mary Bell
19.5.2008 20:22
Minulle masennus ja syömishäiriöt ym. seikat ovat samaa sarjaa kuin esim. alkoholismi, omalla tavallaa. En pidä niitä sairauksina samoin kuin vaikka tulirokkoa; sairasta kerran ja se oli siinä. Ei, jollain tasolla olen varmasti loppuikäni altis flippaamaan uudelleen. Mutta kuten sanoit, Arkadas, toisella kierroksella tietää jo mitä on edessä, mitä tehdä ja kenen puoleen kääntyä.
Omilla heikkouksillani tarkoitin sitä, että olen aina ajatellut olevani niin vahva, etteivät maiset murheet minua kaataisi. Toisin kävi, ja se oli katkera kalkki miellä, huomata ettei olekaan niin voittamaton. Mutta ajattelen asioiden tapahtuvan.. syystä. Kai pieni annos nöyryyttä on tehnyt minulle hyvääkin. Toki, sekin alkuun tuntui heikkoudelta hakea apua.
Eihän masennusta tunnista helposti. Ei välttämättä vielä siinäkään vaiheessa, kun fyysiset oireet tulevat mukaan.
Napalmia
20.5.2008 23:37
Masennus taitaa olla aika paljon aineenvaihduntaan liittyvä asia eikä niinkään mieliala, jota voi itse säädellä.