Sananvapautta, vihakirjoittelua ja vähemmistönsuojaa Virossa

  • Artikkeli
  • Ihmisiä ja ilmiöitä
  • Sami Mollgren

Suomenlahden etelärannikolla seksuaalivähemmistöihin kuuluvat ihmiset joutuvat kohtaamaan homofobian paljon voimakkaammin kuin pohjoisen naapurin sateenkaariveljet ja -siskot tänä päivänä. Vaikka sateenkaarikansan asema on kohentunut neuvostoajan jälkeen selvästi, mielletään homoseksuaalisuus kansan keskuudessa edelleen sairaudeksi.

Siinä missä Suomessa yleinen mielipide yleensä suhtautuu kielteisesti stereotyyppisiin homofobisiin tölväisyihin, niin Virossa asiat ovat vielä jokseenkin toisin. Etenkin virolaisessa nettikeskusteluissa ja uutisten kommenteissa on kovat piipussa ja seksuaalivähemmistöjen asemaa puolustavat selkeästi altavastaajina.

Vihakirjoittelu netissä yleistä

Homofobisen kirjoittelun lisäksi muukin hyökkäily yksittäisiä ihmisiä ja ihmisryhmiä kohtaan on yleistä. Viron television keskiviikkoisessa Pealtnägija (Silminnäkijä) -ohjelmassa pohdittiin sananvapauden rajoja. Missä kohdassa typeryys muuttuu rikokseksi? Entä mikä on solvauksen ja uhkauksen hinta?

Tarina alkoi siitä, kun viime loppukesästä hallituksen lehdistökonferenssissa opetusministeri Tõnis Lukas ilmoitti, että Viron oppikirjoihin ei ole tulossa homoavioliittoa propagoivaa materiaalia, vaikka joissain Euroopan maissa tällaista tapahtuukin, eikä Viroon homoavioliitoa olisi tulossa. Opetusministeri kauhisteli, että kuinka vaan olisi jos Oskar Luts kaivettaisiin haudasta ylös ja pistettäisiin kirjoittamaan Kevade-kirjansa uudelleen siten, että päähenkilö Arno-poika olisi mieltynyt Teele-tytön asemesta Kiir-poikaan.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Tämän jälkeen (juristi ja homoaktivisti, silloin Angel-homoklubin toimitusjohtaja) Reimo Mets sanoi kaupallisen TV-kanavan haastattelussa, että ehkä ministerin pitäisi lukea kirja uudelleen ja rivien välistä huomata, että ehkä kirjailija olikin ajatellut Arnon homoksi - kirjassa Teele meni aikanaan toisen miehen vaimoksi ja Arno jäi vanhaksipojaksi. Eikä Lutsin tarvitsekaan kirjoittaa mitään uudelleen.

Tuloksena oli vähintään samanlainen kohina kuin meillä silloin, kun joku mainitsee marsalkka Mannerheimin olleen ehkä jotain muuta kuin kivenkova hetero. Kansalliskirjailijan asemassa olevan Oskar Lutsin kirjoittama Kevade (osa laajempaa kirjallista kokonaisuutta, suomennettu nimellä Arno ja kumppanit) on hyvin merkittävä teos virolaisille.

Nettikommenteissa Reimo Metsiä ammuskeltiin täydeltä laidalta. Tätä uhattiin väkivallalla ja jopa hengen riistämisellä.

Kuollutta lainsäädäntöä

Virossa on periaatteessa olemassa lainsäädäntöä, jolla törkeään nettikirjoitteluun voitaisiin puuttua, mutta vuonna 2005 lakia muutettiin niin, että uhkan pitää olla todellinen, joten viranomaisilla on laaja harkintavalta tutkinnan käynnistämisessä. Käytännössä tämä on johtanut siihen, että räikeätkään tapaukset eivät ole saaneet viranomaisia heräämään. Muutos tehtiin, koska pelättiin poliisin hukkuvan nettikommenteista tehtäviin tutkintapyyntöihin.

Virossa, jonka lehdistöä pidetään yhtenä maailman vapaimmista, on tämän myötä jälleen herännyt sananvapauskeskustelu - ja miten esimerkiksi nimetön kommentointi sopii tähän sanavapausyhtälöön. Reimo Mets haluaa, että keskusteluissa ja kommentoimisessa keskityttäisiin asiaan, ja henkilöön menevä solvaaminen loppuisi.

Anteeksipyyntö, rahallinen korvaus tai oikeuteen

Reimo Mets päätti toimia itse, kun viranomaisista ei ollut apua. Hän hankki oikeuden kautta Õhtulehden nettisivuilla kahdenkymmenen tätä törkeimmin solvanneen ihmisten ip-osoitteet ja lähetti viidelletoista sähköpostia toivoen anteeksipyyntöä ja rahallista korvausta. Muussa tapauksessa hän ilmoitti vievänsä asian oikeuteen. Solvauksen hinnaksi hän määritteli 1 000 euroa ja tappouhkauksen hinnaksi 1 500 euroa.

Puolet Metsin tavoittelemista kommentoijista otti yhteyttä takaisin päin. Osa pyysi anteeksi, osan mukaan joku toinen oli käyttänyt tietokoneetta, osa ei halunnut maksaa. Osa viesteistä oli lähetetty tavallisista kodeista ja osa yritysten koneilta. Solvaavia kommentteja oli lähettänyt muiden muassa eläkeläinen ja johtaja.

Asia on vielä vaiheessa ja laajempi keskustelu todennäköisesti vasta alussa. Metsin mukaan kyse ei ole yksistään seksuaalivähemmistöistä vaan muustakin netin vihakirjoittelusta. Miksi hyökkäillään ihmisryhmiä tai jotain mieltä olevia ihmisiä ihmisryhmiä kohtaan, mutta ei keskustella rakentavasti varsinaisesti asiasta?

Samanlaista pohdintaa on käynnissä Suomessakin.

Err uudised: Reimo Mets: internetis levib vihavägivald
Postimees: Reimo Mets: internetis levib vihavägivald
Õhtuleht: Geiaktivist nõudis teda solvanud netikommentaatoritelt vabandust või raha

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!